huhtikuu 2017

OP ja Fortum lisäävät sähköautojen latausmahdollisuuksia Suomessa

OP ja Fortum lisäävät kolmanneksella sähköautojen latausmahdollisuuksia Suomessa. Länsi-Uudenmaan Osuuspankin yhteyteen tulee kaksi latauspistettä kaikkien käyttöön.

OP ja Fortum rakentavat yhdessä noin sata sähköautojen latauspistettä eri puolille Suomea. Alkuvaiheessa on sovittu latauspisteiden sijoittamisesta yhteensä noin 80 eri paikkakunnalle. Näistä kaksi tulee OP Länsi-Uusimaan konttoreiden yhteyteen, toinen Lohjalle ja toinen Nummelaan. Latauspisteellä voi ladata yhtä aikaa kahta sähköautoa.

Miss Lohja valittiin Nainen 2017 -messuilla

Nainen 2017 -messut keräsivät Päiväkumpuun arviolta noin 400 osallistujaa. Samalla käytiin Model of The World -osakilpailu sekä Miss Lohja -kilpailu. Miss Lohjaksi valittiin Lisa Lindman.

IMG_1460.jpg

1. perintöprinsessa Ella Reid (vas), Miss Lohja 2017 Lisa Lindman ja 2. perintöprinsessa Eveliina Puttonen. (Kuva: Jesse Kainulainen)

 

Vuoden 2017 Uusimaa-palkinto Finlandia laulajille

Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 24. huhtikuuta ja valitsi vuoden 2017 Uusimaa-palkinnon saajaksi Finlandia-laulajat. Hallitus hyväksyi neljännen vaihemaakuntakaavan ehdotuksen, antoi lausunnon alueiden kehittämistä ja kasvupalveluja koskevasta lakiluonnoksesta, päätti neuvottelujen käynnistämisestä maakunnan väliaikaishallinnon nimeämiseksi sekä teki EAKR-hankkeiden rahoituspäätöksiä.

 

Uusimaa-palkinto 2017

Kouluverkkoon vaikuttaa moni asia

Lohjan kouluverkko on myllerryksessä sisäilmaongelmien ja remonttien johdosta. Se, miltä kouluverkko näyttää tulevaisuudessa, on toistaiseksi arvoitus. Monia vaihtoehtoja on kuitenkin pohdittu.

slunga.jpg

Riikka Slunga-Poutsalo avasi Lohjan koulujen tilannetta ja suunnitelmia Nummentaustan asukasyhdistyksen kevätkokouksessa.

 

Ykkösakseli on myöntänyt kolmanneksen rahoituksesta

Ykkösakseli on myöntänyt kolmanneksen ohjelmakauden Leader-rahoituksesta. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma on kuitenkin jo puolivälissä, sillä ohjelmakausi alkoi 2014 ja päättyy 2020.

-Nyt on aika aloittaa, jos mielii laajaa hanketta loppukaudeksi. Alun kangertelun jälkeen hankkeiden hakeminen, tukipäätökset ja maksatukset sujuvat nyt mukavasti. Ykkösakselilla on rahoitusta jäljellä tälle vuodelle noin 800 000 euroa ja tuleville vuosille on varattu saman verran, toiminnanjohtaja Maarit Teuri kertoo.

Sivut