Vappulaan valmistuu pian uusi hoivakoti ikäihmisille

Hoivatilat.jpg

Hoivakoti Attendo Vappula on noin kuukauden kuluttua valmis ottamaan asukkaita vastaan.

 

Lohjalle rakentuva Attendo Vappula -hoivakoti on nyt harjakorkeudessa. Rakennusprojekti on edennyt aikataulussa, ja asukkaat pääsevät muuttamaan hoivakotiin jo noin kuukauden kuluttua. Uusi hoivakoti tarjoaa tehostettua palveluasumista, kevyttä palveluasumista sekä lyhytaikaista asumispalvelua ikäihmisille. Tehostetun palveluasumisen asuntoja tulee 28 ja kevyemmän palveluasumisen asuntoja kuusi kappaletta. Niissä on oman kylpyhuoneen ja wc:n lisäksi myös oma keittiö.

-Nykyaikana tarvitaan yhä monipuolisempia palveluja ikääntyneille. Hoivakodissa on pysyvien kotien lisäksi lyhytaikaisia asumispaikkoja esimerkiksi omaishoitajien lomien ajaksi tai äkillisen tilanteen sattuessa kohdalle, aluejohtaja Simo Saaranen Attendosta kertoo.

Saarasen mukaan niin ikäihmisiltä kuin heidän läheisiltäänkin on jo tullut kyselyjä asumismahdollisuudesta hoivakodissa. Hoivakotia vastapäätä sijaitsee Touhula-päiväkoti. Yhteistyötä onkin luvassa esimerkiksi niin, että päiväkotilapset vierailevat hoivakodissa esiintymässä.

Lohjan kaupungin palvelualuejohtaja Tuula Suominen puolestaan sanoo, että tarvetta monimuotoiselle palveluasumiselle on nyt ja tulee olemaan tulevaisuudessakin. Myös Maksjoelle ja Virkkalaan rakennetaan tällä hetkellä uutta hoivakotia ikäihmisille.

-Lohja on ikääntyvien ihmisten osalta muuttovoittokunta. Nyt yli 65-vuotiaita on lohjalaisista neljäsosa ja kymmenen vuoden kuluttua voi olla jo kolmasosa.

-Olemme Lohjalla tehneet palveluverkkotyötä ja toivoneet monimuotoista palveluasumista. Tämän uuden hoivakodin myötä ainakin osa toiveista toteutuu, ja syntyy uudentyyppinen palvelumuoto. Myös ikääntyneiden valinnanvapautta tulee vahvistaa. Toivon, että ikäihmiset voivat elää täällä omannäköistään ja mielekästä elämää, Suominen kertoo.

Attendolla on hoivakoti myös Lohjan Ventelässä. Osa uuden hoivakodin henkilökunnasta siirtyykin Ventelästä Vappulaan.

DSC_0640.JPG

Lohjan kaupungin palvelualuejohtaja Tuula Suominen, Attendon aluejohtaja Simo Saaranen ja kiinteistöjohtaja Juhana Saarni Suomen Hoivatiloista (oik) pian valmistuvassa hoivakodissa. Asukkaiden viihtyvyyttä hoivakodissa lisätään mm. kauniilla tapeteilla, saunalla ja kaneilla.

 

Pupuja, sauna ja kasvihuone

Attendo Vappulassa asukkaiden viihtyvyyttä lisäävät mm. kauniit tapetit, sisustustakka ja sauna, josta pääsee terassille vilvoittelemaan. Kesällä päästään nauttimaan omasta sadostakin.

-Kasvihuoneessa voi kasvattaa vaikka tomaatteja ja avomaakurkkuja ja istutuslaatikoissa esimerkiksi kukkia ja yrttejä. Pergola on ollut suosittu mm. Espoon hoivakodissamme. Kun köynnökset lähtevät kasvamaan, ne tuovat varjoakin, Saaranen kertoo.

Vappulan hoivakotiin muuttaa myös karvaisia asukkaita.

-Tänne tulee pupuja. Meillä on niitä myös Espoossa ja ne ovat olleet pidettyjä. Pitkälle edennyttä muistisairauttakin sairastavan asiakkaankin kasvoille nousee hymy, kun pörröinen ja pehmoinen kani on sylissä, Saaranen sanoo.

 

Kodinomaista asumista

Nykyisin palveluasuminen korvaa yhä useammin laitoshoidon kunnissa. Uuden hoivakodin toteuttamisesta vastaa valtakunnallisesti toimiva Suomen Hoivatilat Oyj, joka on erikoistunut päivä- ja hoivakotikiinteistöjen sekä koulujen ja palvelukortteleiden tuottamiseen, omistamiseen ja vuokraamiseen.

-Tämä on selkeä kehityssuunta, jonka toteutumista Hoivatilat edistää aktiivisesti. Meillä rakennusten lähtökohtana on kodinomaisuus. Suunnittelemme ja toteutamme talon niin, että se on siellä asuvalle ihmiselle koti, kiinteistöjohtaja Juhana Saarni Suomen Hoivatiloista painottaa.

Siitä, että rakennus on alunperinkin suunniteltu hoivakodiksi on etua asukkaiden lisäksi myös henkilökunnalle.

-Työergonomia on hoivakodiksi suunnitellussa rakennuksessa parempi kuin muokatussa. Tilojen sijoittelulla voidaan esimerkiksi säästää askelia ja työ on siten kevyempää. Yöhoitaja näkee ja kuulee tietystä kohdasta 80% koko rakennuksesta, Saaranen avaa.

Viime vuosien aikana Hoivatilat on käynnistänyt jo yli 100 hanketta 50 kunnassa eri puolella Suomea. Urakoitsijana Lohjan hankkeessa toimii Rakennusliike Lapti Oy.