RE/MAXin vuosikatsaus – Hämmennyksen ja suurien taloyhtiölainojen leimaama vuosi 2018 asuntomarkkinoilla

Asuntokaupan vuosi 2018 oli hämmentävä, koska kuluttajat eivät käyttäytyneet markkinoilla odotusten mukaisesti ”Hellekesä vei asuntokaupat alamäkeen”, ”Hämmentävän heikko kaupankäynti saa alan toimija ymmälle ” ja ”Jotain outoa asuntomarkkinoilla, kauppa on hyytynyt noususuhdanteessa: ”Selittämätöntä” olivat leimaavia otsikoita asuntokaupan vuodelle 2018. Uutisoinnissa pohdittiin usein,…

Valmistaudu hiihtolomamatkaan ajoissa

Muutaman viikon päästä käynnistyvä hiihtolomakausi tuo Autoliiton tiepalvelulle töitä. Ongelmien välttämiseksi reissuun kannattaa valmistautua hyvissä ajoin. Automatkalle lähdettäessä viime hetkeen valmistautuminen saattaa aiheuttaa ongelmia, jotka olisivat olleet vältettävissä pienellä etukäteisvarautumisella. Esimerkiksi auton huollon tarve on syytä tarkastaa hyvissä ajoin ennen lähtöpäivää. Mikäli…

Visit Finland hakee suomalaisia onnellisuusoppaiksi matkailijoille – Voiko Suomi pelastaa maailman stressiltä?

Suomen matkailua edistävä Visit Finland hakee Rent a Finn -kampanjaansa tavallisia suomalaisia tutustuttamaan matkailijoita meille onnellisuutta tuottaviin tuttuihin kesäaktiviteetteihin. Ensi kesänä Suomeen suuntaavat matkailijat voivat kokea luonnonläheistä elämänmenoa ja rauhoittumisen taitoa maailman onnellisimman kansan joukosta valittujen henkilöiden kanssa. Suomi on YK:n tutkimuksen…

Aikuisviihde on tabu

Mikä saa aikaan sen, että lähes kaikki mikä on tarkoitettu täysikäiselle eli yli 18-vuotiaalle on Suomessa tabu, eli asia, josta ei voida keskustella. Tai jos siitä keskustellaan, tehdään se moittivaan sävyyn, eikä edes uusimmat dokumentit muualta Euroopasta ole saaneet suomalaisen yleisön massamielipidettä…

Monipuolista talvilomaohjelmaa lapsille ja nuorille

Lohjan Liikuntakeskus, Lohjan kaupungin nuorisotyö, Lohjan seurakunta ja paikalliset järjestöt ovat jälleen koonneet kattavan paketin erilaisia leirejä, kursseja ja tapahtumia, joihin lapset ja nuoret voivat osallistua talvilomallaan. Suurin osa tapahtumista on maksuttomia tai niihin sisältyy vain pieni vakuutus tai osallistumismaksu. Moniin tapahtumiin…

Haetko tänä keväänä ammatillisiin opintoihin?

Kevään 2019 yhteishaku ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen alkaa 19.2. ja päättyy 12.3. kello 15.00. Mahdolliset pääsykokeet järjestetään huhti-toukokuussa. Saat tiedon yhteishaun tuloksista aikaisintaan 13.6.2019. Jos olet antanut sähköpostiosoitteesi hakemuksella, saat tulokset myös sähköpostiisi. Opiskelupaikka tulee ottaa vastaan viimeistään 27.6.2019. Vinkkejä ammatinvalintaan saa…

Uusi kunnanjohtaja on ylpeä Vihdistä

Kysyimme Vihdin uudelta kunnanjohtajalta, mitä Vihtiin kuuluu. Vastausten perusteella muodostui kuva aktiivisten ihmisten kunnasta, jossa halutaan panostaa vahvasti kehitykseen. Erkki Eerola on nyt hoitanut Vihdin kunnanjohtajan tehtäviä reilun kahden kuukauden ajan. Vihti oli hänelle kuitenkin jo ennestään tuttu paikka. –Aloitin Vihdissä talousjohtajana…

Länsi-Uudenmaan Säästöpankki tukee ikäihmisten liikuntaa

Vertaisohjaajat ovat ohjanneet liikuntaryhmiä Voimaa vanhuuteen -hankkeen puitteissa eri puolilla Lohjaa keväästä 2018 saakka. Hankkeen tavoitteena on tukea lohjalaisten yli 75-vuotiaiden ikäihmisten itsenäistä kotona asumista ja arjessa pärjäämistä. Vertaisohjaajien ryhmissä liikkuu viikoittain noin 70 ikäihmistä. Nyt Länsi-Uudenmaan Säästöpankki on antanut tukensa toiminnalle…

Ida Elinan kantele taipuu hittibiisienkin soittoon

Moderni popkanteletar Ida Elina esiintyy Virkistystä Sinulle -konsertissa Laurentius-salissa 4.2. kello 19.00. Konsertin järjestää Virkistystoiminnan Ystävät Säätiö sr, jonka ajatuksen mukaisesti konsertilla halutaan tarjota ihmisille mahdollisuus virkistäytymiseen arjen keskellä. Konserttiin voi hakea ilmaislipun Lohjan Matkailupalvelukeskuksesta. Toisena esiintyjänä konsertissa on Lohjan Puhallinorkesteri johtajanaan…

Hulvaton parisuhdekomedia vetää suupielet korviin

Lohjan Teatterin tämän talven komedia Vaimoni on toista maata keräsi yleisöltä ensi-illassa 26.1. kehuja ja sai aikaan monta kunnon naurun remakkaa. Lohjan Teatterissa nauretaan nyt Gilles Dyrekin käsikirjoitukseen perustuvan Vaimoni on toista maata -näytelmän hulvattomille käänteille ja kommelluksille. Tilannekomiikan lisäksi komedian tarina…