Yleisötilaisuus Tunnin junasta

Helsinki–Turku nopea junayhteys -hankkeeseen kuuluvan Espoo–Salo -oikoradan yleissuunnittelu on ollut käynnissä kesästä 2018 lähtien. Hankkeen puitteissa järjestetään yleisötilaisuuksia. Lohjan yleisötilaisuus pidetään keskiviikkona 10.4. kello 17.30–20.00 Laurentius-salissa ja Vihdin yleisötilaisuus torstaina 11.4. kello 18.00–20.00 Vihdin lukion auditoriossa. Tilaisuuksissa kerrotaan ajankohtaista tietoa Espoo–Salo -oikoradan…

Värikäs taidenäyttely tuo kevään pääkirjastoon

Hiiden Opiston kokeellisen sekatekniikan kurssin maalarien teoksia on jälleen esillä Lohjan pääkirjaston galleriakäytävässä. Teokset esittelevät kuluneen lukuvuoden antia laajalla kattauksella, sillä esillä on teoksia yhteensä 16 maalarilta. Tänä vuonna esillä on paljon pieniä teoksia, joiden myötä näyttelyyn syntyi aivan ”överi” ripustus, kuten…

Vihti valmistautuu Tunnin junaan: Etelä-Nummelaan kymmenien miljoonien investoinnit ja hankeyhtiöön 1,5 miljoonaa

Vihdin kunnassa valmistaudutaan Tunnin junan tuloon. Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 25.3. linjannut, että Vihdin kunta lähtee osakkaaksi Tunnin juna -hankeyhtiöön. Kunta varautuu perustettavaan hankeyhtiöön lisäämällä kuluvan vuoden talousarvion investointiosaan osakkeiden ostamiseen 1,5 miljoonaa euroa. Helsingin ja Turun välinen Tunnin junan rata olisi toteuttavissa viimeistään 2030-luvun…

Slaavilaisen musiikin konsertti Laurentius-salissa

Virkistystoiminnan Ystävät Säätiö sr toteuttaa toukokuun loppupuolella mielenkiintoisen konsertin Laurentius-salissa. Esiintymässä ovat Viktor Klimenko (laulu), Vladimir Klimenko (kitara +laulu), Benjamin Roth (piano + kosketinsoitin) ja Pavel Fjodorof (balalaikka). –Viktor on koonnut tämän kokoonpanon. Konsertin nimi on upeasti LEGENDA Viktor Klimenko & Pikku…

Teatris – kulttuurisen nuorisotyön suihkulähde

Viime viikolla Lohjalla järjestettiin Länsi-Uudenmaan aluefestarit valtakunnallista Teatris-tapahtumaa varten. Tapahtumaan oli vapaa pääsy yleisölle. Kaksipäiväinen rumba pisti varmasti kaikki hikoilemaan, mutta myös hymyilemään ja nauramaan. Tapahtuman päämääränä oli antaa nuorille heidän ansaitsema tila päästä esiintymään ja saada siitä palautetta. Raadin sivutyönä oli…

Nummela Thaiboxing Club järjesti ensimmäiset salikilpailut

Nummela Thaiboxing Club isännöi ensimmäistä kertaa thainyrkkeilyn salikilpailuja 23.3. Ottelut käytiin NuTBC:n yhdessä kunnan kanssa uudistamassa Nummelan Kamppailutilassa. Kilpailuissa oteltiin yhteensä yhdeksän ottelua. Lisäksi jaettiin stipendit parhaalle juniori- sekä aikuisottelijalle. Stipendit lahjoitti Concrete Urakointi Oy. Stipendin sai junioreista Combat Academyn Peter Divakov…

Kela-kuljetukset siirtyivät Menevä Oy:lle

Koko Uudenmaan maakunnan alueen Kela-kuljetukset siirtyivät 1.4.2019 Menevä Oy:lle. Asiakkaiden tilausnumerot pysyvät samoina, mutta vakiotaksikäytäntöön voi asiakkaille tulla muutoksia. Menevä Oy on järjestänyt autokapasiteetin Uudenmaan alueella niin, että Kela-kuljetuksia hoitavia takseja on koko Uudenmaan maakunnan alueella palvelutarpeen mukaisesti. Kela-taksitilaukset välitetään pääsääntöisesti vain…

Sähköpotkulaudat lyömässä läpi Suomessa – suosio ponnahti verkossa ennätyslukemiin

Sähköpotkulaudat ovat saapuneet katukuvaan ja suosio näkyy myös verkossa. Hintavertailu Hintaoppaan datasta selviää, että potkulautoja etsittiin maaliskuun aikana 600 prosenttia enemmän kuin helmikuussa. Hittikulkupelin hinnoissa on merkittäviä kauppakohtaisia eroja. Sähköpotkulaudat ovat yleistyneet useassa Euroopan maassa, ja tänä keväänä potkulautailmiö on leviämässä myös Suomeen.…

Upeita, kysyttyjä Gunnarlan tontteja nyt tarjolla

Gunnarlan upea omakotialue sijaitsee Lohjan eteläisessä osassa aivan vehreän Lohjanharjun kupeessa. Asuinalueella pääset nauttimaan Lohjan luonnon parhaista paloista viihtyisässä ympäristössä, erinomaisten ja toimivien liikenneyhteyksien varrella. Alueelta on kilometri Ojamonharjun kaupallisiin palveluihin ja hyvin toimiviin terveydenhuollon palveluihin. Koulu ja päiväkoti sijaitsevat reilun kilometrin…