Siuntio rakentaa kasvun polkuja

Siuntion sijainti keskellä Läntistä-Uuttamaata on toisaalta hyvä, mutta toisaalta myös haasteellinen. Toisaalla kunnalla on loistavat liikenneyhteydet niin rantatien kuin rautatien kautta ja se onkin tehnyt Siuntiosta hyvän asuinpaikan perheille, jotka haluavat asua maaseutumaisessa ympäristössä, mutta kuitenkin työskennellä pääkaupunkiseudulla. Siuntion liittyminen HSL:n piiriin…

Remonttikomedia toi elokuvaväen Nummelaan

Se mieletön remppa -elokuvaan löytyi Vihdistä jokaisen suomalaisen tunnistama koti. Sen myötä pala Nummelaa pääsee valkokankaalle alkuvuodesta ensi-iltansa saavassa remonttikomediassa, jonka päärooleissa nähdään Sami Hedberg ja Kiti Kokkonen. Solar Filmsin ja Don Filmsin Se mieletön remppa -komediaa kuvattiin viime viikolla Nummelassa. Yhtenä…

Käsityön juhlaa Miinan mökissä

Miinan mökin jokakesäinen Käsitöiden myyntinäyttely on pistetty pystyyn jo 34. kerran. Myyntinäyttelystä löytyy silti joka vuosi uusiakin aarteita. Mukana on jälleen sekä ensikertalaisia että vanhoja konkareita. Kaikki myyntinäyttelyn käsityöt ovat itse tehtyjä. Myyntinäyttely on avoinna 7.7. saakka joka päivä kello 10.00–17.00. –Käsitöiden…

Lohja sai viimein oman taidegallerian

Laurinkadulla sijaitseva Länsi-Uudenmaan Taiteilijaseura ry:n taidelainaamo on saanut kylkeensä Galleria Lutsin. Galleria sai ensi kipinänsä yli 30 vuotta sitten. –1980-luvun loppupuolella olin juuri tulossa Länsi-Uudenmaan Taiteilijaseuran kokouksesta, kävelin Hiidensalmen sillalla ja ajattelin, että Lohjalle pitäisi saada oikea galleria ja taidekahvila. Enkä ole…

Papin perheen matkassa Sammatin Sampomäellä

Tänä kesänä tulee kuluneeksi jo 10 vuotta siitä, kun Vaahterateatteri oli tuottamassa ensimmäistä kesäteatterinäytelmäänsä Sampomäellä. Vuosien varrelle on mahtunut monenlaisia näytelmiä ja monet näytelmävalinnoista ovat pohjautuneet Paikkarin oman pojan Elias Lönnrotin suomalaisen kirjallisuuden perintöön; teatterilla on pidetty kunnia-asiana tehdä Sampomäellä merkittäviä kotimaisten…

Jätteiden lajittelu ja kierrättäminen kiinnostavat

Jätteiden lajittelu ja kierrättäminen nousevat nykyään esille harva se päivä niin mediassa kuin ihmisten keskusteluissakin. Rosk’nRoll Oy Abn viestintäpäällikkö Tarja Salojärvi kertoo, että ihmisiltä löytyy kyllä halua kierrättää, kunhan palveluja on tarjolla, jotta kierrättäminen sujuu helposti. –Ihmiset toivovat entistä enemmän lajittelumahdollisuuksia, Salojärvi…

Espoo–Salo-oikoradan karttakyselyssä nousi esille sekä plussia että miinuksia

Espoo–Salo-oikoradan yleissuunnittelusta toteutettiin keväällä 2019 toinen karttakysely, jossa pyydettiin palautetta radan sekä siihen liittyvien asemien ja teiden suunnitteluun. Karttapalautteita saatiin lähes 600. Kyselyn kartalla esitettiin suunnitelmaluonnos Espoo–Salo-oikoradan linjauksesta, suunnitelluista tieyhteyksistä, silloista, tunneleista, asemapaikoista ja asemavarauksista. Kyselyssä pyydettiin kartalle paikannettua palautetta muun muassa…