Kikkailua luvassa – Kikan kappaleita yhden naisen showna

Kun Milla Revonkoski sai idean yhden naisen kikkailushowsta, hän tiesi, että tämä pitää katsoa loppuun asti. Show tarjoilee yleisölle Kikan suurimmista hiteistä kootun paketin. –Luvassa on yhdeksän minuutin hittipotpuri, jossa on peräkkäin kahdeksan Kikan kappaletta. Tämä on menevä, pirteä ja mukaansatempaava potpuripaketti.…

Kaksi karnevaalihenkistä juoksutapahtumaa Lohjalla

Sammatin Maalaismaraton juostaan 29.8. ja Syysviuhahdus 5.9. Molempien tapahtumien osallistujia rohkaistaan tänä vuonna pukeutumaan vähintään värikkäästi ja halutessaan jopa naamiaisasuihin. Sammatin Sampon järjestämä Maalaismaraton haastaa kokeneitakin juoksijoita, sillä mäkinen, yhtenä lenkkinä juostava maraton on jopa reilun kilometrin verran ylimittainen tavalliseen maratoniin verrattuna.…

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen tilastokatsaus vuoden 2020 tammi-kesäkuu toiminnasta

Rikoslakirikosten ja hälytystehtävien määrä kasvoi Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselle ilmoitettiin vuoden 2020 ensimmäisen puolen vuoden aikana 17 248 rikoslakirikosta. Määrä nousi yli 11 % edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Rikoslakirikosten (pois lukien liikennerikokset) määrä kasvoi yli 15 prosenttia. Rikosten selvitystaso on pysynyt samana ja…

Sisällä elävä luolaihmisemme

Laitoin sanan ”säästäminen” hakukoneeseen. Amerikkalainen teknojätti Google suolsi 0,37 sekunnissa 629.000 hakusanaani vastaavaa osumaa. Tietoa on saatavilla paljon. Hakutuloksista välittyvä pääviesti on selkeä: aloita säästäminen – se on helppoa. Totta; isoin päätös on aloittaa ja sen voi tehdä vaivattomasti,  vaikka omalta kotisohvalta.…

Säästäminen ja 2020-luku

Meille kerrotaan jatkuvasti, kuinka meidän pitäisi säästää pahan päivän varalle. Eri lähteissä kerrotaan myös siitä määrästä, mikä meillä pitäisi olla saatavilla sen pahan päivän tullessa. Mutta mikä on sinun ja meidän suhtautumisemme säästämiseen, ja miten me sen toteutamme? Tilastot nimittäin kertovat karusta…