Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

Satumaan kuningas-konsertti

syyskuu 21 @ 15:00 - 17:00

Satumaan kuningas-konsertti

la, 21.9.2019, 15:00 
Laurentius-sali
Kirkkokatu 6, 08100 LOHJA

Iskelmätuottaja Seppo Matintalo
haluaa kunnioittaa Reijo Taipaletta
Satumaan Kuningas -konserttikiertueella

Reijo Taipaleella alkoi 1980-luvun alussa uusi nousu, jonka keskeinen tekijä oli iskelmätuottaja Seppo Matintalo. Syntyivät ”Elämän parketeilla” ja ”Olen saanut elää” -levyt vuonna 1981. ”Ruusu joka vuodesta” toi Reiskalle ensimmäisen kultalevyn vuonna 1986 ja suosio vain yltyi.
”Virran rannalla” myi tuplaplatinaa ja Topi Sorsakosken kanssa levytetty ”Kulkukoirat” oli megaluokan radiohitti. Taipaleelle kertyi uaansa aikana toistakymmentä kultalevyä. Platinaan on yltänyt neljä albumia, joista
myydyin, Agents-tyyppinen ”Virran rannalla” (1990) on yltänyt yli 50 000 kappaleen myyntiin. Kun Matintalo ehdotti Reijolle nimikappaleeseen rautalankasoundia, Reijo oli aluksi sitä vastaan. Uran viimeiseksi albumiksi jäi vuonna 2014 levytetty ”Valon lapsi”.

Iskelmätuottaja Seppo Matintalo haluaa tehdä ensi syksynä kunniaa edesmenneeelle laulajalegenda Reijo Taipaleelle. – Satumaan kuningas -kiertueella solistit tulkitsevat Taipaleen aikoinaan levyttämiä lauluja: ”Satumaa”, ”Ruusu joka vuodesta”, ”Elämän virta”, ”Elämän parketeilla”, kertoo Matintalo.

– Kiertueella kuullaan upeat laulut, joissa yleisö voi jopa elää ja tuntea uudelleen oman nuoruutensa unohtumattomat hetket sekä Taipaleen muiden solistien kanssa levytettyjä duettoja, esimerkiksi Kari Tapion, Topi Sorsakosken ja Tarja Lunnaksen kanssa.
– Olen ollut mukana kirjoittamassa käsikirjoitusta ja valinnut kappaleet konserttiin. Haluan kunnioittaa meidän yhteistä musiikkimatkaa, joka kesti 1980 luvulta vuoteen 2014 asti.
– Suunnitteella on myös tehdä äänite konserttikappaleista konsertissa olevien solistien kanssa, kertoo Matintalo
Reijo Taipaleen lauluja kiertueella tulkitsevat Iskelmä-Finlandia -voittaja Antti Huovila, tangokuningas 2003 Kari Hirvonen, tangoprinssi 2006 Jarno Itkonen ja iskelmälaulajat J. Eskelinen ja Tarja Lunnas.
Säestyksestä vastaa Legenda-orkesteri, kapellimestarinaan Seppo Rehnström.

Konsertti sisältää jonkun verran myös laulunäytelmä kohtauksia Reijon elämästä.

Satumaan kuningas -kiertue käynnistyy 21.9. Lohjalta ja päättyy marraskuussa Tampereelle. Konsertteja on 12 kautta Suomen.

Liput: alk. 28 EUROA
P. 040-740 6354 ( ma-su klo 10-19), www.lippu.fi, R-Kioskilta ja ovelta tuntia ennen

Ryhmälipun myynti 040-740 6354