Galleria Framillessa avautuu entisen karkkilalaisen kuvataiteilija Heli Vehkaperän näyttely, joka kulkee nimellä History Of HV. Esillä on taiteilijalle tyypilliseen tapaan sekä uusia että vanhoja paperi- ja tekstiiliteoksia. Näyttely on esillä 7.11.-1.12.

Vehkaperän mielestä teoksen tulee kestää aikaa ja katseita. Taiteellisessa työskentelyssä häntä  kiinnostavat kokemus, avoimuus, keskeneräisyys ja epävarmuus, jotka kaikki liittyvät ihmisenä olemiseen. Näiden sietäminen ja arvostaminen on hänelle työskentelyssä kaiken lähtökohta.

-Taiteen tekemisessä ihminen paljastuu myös itselleen ja jokin koettu maailmasta tulee näkyväksi. Katsoja voi teoksiaan katsoessa peilata omaa kokemusmaailmaansa. Katsoja oman kokemuksen kunnioittaminen on minulle taiteilijana tärkeää, kertoo Vehkaperä.

Vehkaperä on valmistunut Helsingin kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi v. 2002 ja taiteen maisteriksi (kuvataideopettaja) Aalto yliopiston taideteollisesta korkeakoulusta v. 2010

Vehkaperän uusia teoksia on ollut esillä tänä vuonna Galleria Pictorissa Nummelassa yksityisnäyttelyssä sekä taidemaalariliiton kutsumana Supermarket ArtFairissa Tukholmassa. Hänen teoksiaan on mm. Helsingin taidemuseon, Göteborin Konstenheten Västfastheterin ja valtion kuvataidekokoelmissa. Vehkaperä on työskennellyt residensseissä ulkomailla, joista viimeisimpänä Kanadassa Quebecissä vuonna 2015.

Vehkaperä asui Karkkilassa vuodesta 2010 kuluvan vuoden maaliskuuhun. Karkkilasta ei kuitenkaan löytynyt taide- ja taitoaineiden opettajalle töitä, joten hän joutui muuttamaan vakituisen työn perässä Satakuntaan. Karkkilasta Vehkaperä jäi kaipaamaan ihania ihmisiä, hyviä sienestyspaikkoja, Helsingin läheisyyttä sekä torielämää.

Framillen näyttelyn toteutumista on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Näyttely on avoinna ke-pe klo 10-17 ja la 10-13.