Teatteri Trala tarjoilee ennen joulua aikuisille viihdettä Täällä Lohjan Tähden Alla -revyyn muodossa. Lapsille taas pidetään Lasten Omat Pikkujoulut.

Teatteri Tralan riemukas Täällä Lohjan Tähden Alla -revyy tarjoaa piristystä syksyn harmauteen ja repäisevän vaihtoehdon pikkujoulutarjontaan. Luvassa on musiikilla, tanssilla, laululla ja sketseillä höystetty viihdepaketti, joka naurunaiheita löytyy niin paikallisista aineksista kuin maailman ajankohtaisistakin aiheista. Revyyn on käsikirjoittanut Arto Nieminen ja sen ohjaa Jussi

Salminen. Nieminen valikoitui käsikirjoittajaksi kokemuksensa vuoksi. Hän on tehnyt revyytä Salossa jo 20 vuoden ajan. Täällä Lohjan Tähden Alla esitetään neljän naisen ja kolmen miehen voimin. Ensi-ilta on lauantaina 10.11. kello 17.00 ja viimeinen esitys pidetään 15.12.

Lohjalla ei ole hetkeen nähty revyytä. Salminen kertoo, että sitä on yritetty tuoda Lohjalle aiemminkin, mutta tuolloin suunnitelma kariutui sopivan esitystilan puutteeseen, sillä Lohjan ravintoloista ei löytynyt riittävästi yleisöpaikkoja, eikä Tralalla ollut vielä tilaa, johon olisi saanut alkoholitarjoilun. Nyt sopivat tila löytyy Virkkalan klubitalolta, jossa Tralan muutkin esitykset ja näytelmät esitetään.

-Tästä on nyt tarkoitus tehdä jokavuotinen perinne, Salminen sanoo.

-Salossa revyytä on tehty paljon. Jotkut kertovat käyneensä siellä katsomassa monta kertaa ja ovat tyytyväisiä nyt, kun Lohjallekin saadaan revyy, kertoo Essi Koski.

Revyy on uusi kokemus myös Tralan näyttelijäporukalle.

-Tässä puhutaan yleisölle, eikä näytellä. Siinä on ollut opettelemista, toteaa Laura Palander.

-Revyy esitetään, sitä ei näytellä, tiivistää Koski.

Haastavuudesta huolimatta porukka puhkuu intoa.

-Fiilikset ovat todella hyvät. Olen tästä aivan innoissani. Tämä on todella hauska, Koski hehkuttaa.

Revyyllä halutaan viihdyttää yleisöä, mutta sen parissa viihtyvät myös esiintyjät.

-Meillä on hirveän hyvä jengi, että tätä on ollut todella kiva tehdä. Ohjaaja on ihana. Hänellä on varma, mutta hellä ote ohjaamisessa. Tämä revyy on niin hauska, että sitä on myös ihana päästä esittämään, Koski kertoo.

Revyyn merkeissä yleisöä naurattavat Arto Leppänen, Milla Revonkoski, Joonas Nieminen, Laura Palander, Satu Koski, Otto Hiekkala ja Essi Koski. (Kuva: Sari Kettunen)

 

Live-bändi paikallisista osaajista

Revyyssä on mukana live-bändi; kitaristi Tuukka Pakalén, basisti Ukko Kamula ja rumpali Eero Junno. Heidät löydettiin Kosken kautta, joka on käynyt heidän kanssaan samaa koulua.

-Rumpalimme kertoi meille tästä ja sanoi, että tulkaa katsomaan. Se oli sellainen alkuinfo, jossa käytiin läpi käsikirjoitukset. Ihan hauska idea tämä on. Aiemmin meillä ei ole ollut mitään tekemistä teatterin kanssa, mutta tämä on paljon luonnollisempaa, kuin miltä ensiajatus tuntui, Pakalén kertoo.

Musiikkikokemusta parikymppisiltä muusikoilta löytyy jo hyvin. Kamula kertoo soittaneensa koko elämänsä ajan.

-Aika pienestä lähtien olen jotain soitinta soittanut, hän toteaa.

-Veljeni sai jouluna 2007 lahjaksi kitaran, siitä se lähti. Otin sen itselleni, koska häntä ei juuri soittaminen kiinnostanut. Olin silloin 11-vuotias, kertoo puolestaan Pakalén.

-Pojista näkee, että he ovat soittaneet kauan. Kommunikaatio toimii, kommentoi Salminen.

Kaikki kolme ovat soittaneet aiemmin eri kokoonpanoissa ja olleet mukana samoissa projekteissa, mutta nyt he soittavat ensi kertaa yhdessä.

Entä millä mielillä he odottavat revyytä.

-Päästään soittamaan, iloitsee Kamula.

-Vähän ensi-ilta jännittää, sanoo Pakalén.

(Kuva: Sari Kettunen)

 

Tervetuloa tonttujen eläintalliin

Trala järjestää Lasten Omat Pikkujoulut nyt jo kolmantena vuonna. Tänä vuonna luvassa on taas

paljon mielenkiintoista nähtävää. Aluksi päästään seuraamaan Margaretha Juvosen käsikirjoittamaa ja Antti Tulosen ohjaamaa satunäytelmää Tonttu Tuppura ja kadonnut pikkupupu. Mitä tapahtuukaan, kun metsäneläinten jouluvalmistelut yllättäen keskeytyvät, pikkupupu Nupelo on hävinnyt ja äitipupu on huolissaan. Jopa Vaakku -varista pyydetään mukaan etsintöihin ja muutkin eläimet innokkaasti tarjoutuvat etsimään Nupeloa. Tuleeko etsinnöistä mitään vai pitääkö tonttu Tuppuran selvittää, mitä on tapahtunut? Päättyykö kaikki lopuksi onnellisesti?

Luvassa on myös yllätysvieras, joka jakaa pienet joulupaketit perheen pienimmille. Hänen kanssaan pääsee myös valokuvaan. Yllätyksiä löytyy piha-alueeltakin, missä lapset voivat tutustua tonttujen eläintalliin. Paikalla ovat mm. Osku-aasi, poni ja vuohi. Saattaapa eläintallista löytyä kani ja koirakin. Eläimiä haluttiin tuoda mukaan tapahtumaan, koska ne kiinnostavat lapsia.

Aasi tykkää liikkua pakettiautolla, joten se on helppo kuljettaa tänne. Samalla kyydillä tulevat poni ja vuohikin, paljastaa Salminen.

Lasten Omien Pikkujoulujen ensi-ilta on su 25.11. kello 15.00. Muut esitykset: ti 27.11. klo 18.00, su 2.12. klo 15.00, to 6.12. klo 15.00 ja su 9.12. klo 15.00. Kahvio auki koko tapahtuman ajan.

SMS