Ajankohtaista

Articles for category: harrastukset, urheilu, uutinen

Laurentius-kuoro täyttää 60 vuotta

Laurentius-kuoro täyttää 60 vuotta

Lohjalainen Laurentius-kuoro viettää 60-vuotisjuhlavuottaan tänä vuonna, ja luvassa on vuoden mittaan monenlaista musiikkia. Juhlavuosi huipentuu 20. marraskuuta Lohjan Pyhän Laurin kirkossa järjestettävään juhlakonserttiin, jossa pääteoksena esitetään Ola Gjeilon teospari Dark Night of the Soul ja Luminous Night of the Soul.

Hiihtäminen Lohjalla ja latutilanne

Talvi on esitellyt tänä vuonna monet puolensa kovine pakkasineen, mutta lunta ei Lohjan alueella liiemmin ole sadellut, joka näkyy myös Lohjan alueen latutilanteessa. Lohjan latutilanteen voi kuka tahansa käydä päivittäin tarkastamassa Lohjan Liikuntakeskuksen ylläpitämästä latukartasta. Lohjalla on myös ns. koiraladut, eli Lohjan Liikuntakeskuksen ylläpitämillä laduilla tiistaisin, perjantaisin ja lauantaisin kello 20.00 jälkeen voi laduilla hiihtää myös koiran kanssa.

KHT kävi sunnuntaina Hakin vieraana Lohjalla

KHT eli Kurra Hockey Team Klaukkalasta ei kumarrellut kotijoukkuetta. Ensimmäinen erä oli tasainen ja taululla olivatkin erän jälkeen lukemina 1-2, eli tilanne oli vielä hyvinkin tasainen. Toinen erä muutti koko ottelun ja vieraat tekivät peräti yhdeksän maalia kotijoukkueen jäädessä nollille, ja peli oli käytännössä menetetty.

Helmikuun näyttelyitä Galleria Luts, Näyttelytila Jemma ja Mediataidetila LUME

Länsi-Uudenmaan taiteilijaseura ry:n ylläpitämissä näyttelytiloissa Lohjalla on helmikuussa 2026 esillä kolme ajankohtaista näyttelykokonaisuutta, jotka tarkastelevat luontoa, mielikuvitusta ja nykyihmisen kokemusta eri näkökulmista. Näyttelyiden avajaisia vietetään torstaina 5.2.2026 klo: 17:30 -19:00.Galleria on avoinna ti-pe 13:30-18:00 ja la 10:00-14:00. Galleriassa vierailu on maksutonta.