Lavastaja löysi sisäisen maalarinsa

Lohjalaiset tuntevat Jyrki Kakon todellisista taidonnäytteistä, joita hän lavastajana luo Lohjan Teatterin lavalle. Nyt Kakon kädenjälkeä päästään ihailemaan myös maalausten muodossa, sillä hän on pystyttänyt näyttelyn Lohjan pääkirjaston Linderinsaliin. Sisäisen maalarinsa hän löysi pitkän tauon jälkeen. –Olin Helsingissä yhdessä teatterissa hoitamassa ihan…

Kortteja Karjalohjan kirjaston vintillä

Kirsi-Marja Tynkkysen kehystettyjen akvarellikorttien näyttely on marraskuussa esillä Karjalohjan kirjaston vinttigalleriassa. Pienet kortit luovat erilaisen tunnelman kuin suuret maalaukset. Mistä lähti innostus akvarellikorttien tekemiseen? –Tämän vuoden huhtikuussa teimme nuoremman tyttäreni kanssa yhteisen matkan saariston rengastielle ja Turkuun. Tyttäreni osti itselleen Turusta kouvolalaisen…

”Syystalkoot” Kässän talolla

Virkkalassa pääsee jälleen nauttimaan Lohjan Taideyhdistyksen jäsenten käden jäljestä. Yhdistyksen syysnäyttely on esillä Kässän talossa 12.10.–23.10. Vuodenaikaan sopien näyttelyn teemana on syystalkoot. Odotettavissa onkin syysaiheisia teoksia, mutta myös paljon muuta. Katja Närhi Lohjan Taideyhdistyksestä kertoo, että näyttely on tällä kertaa seuran jäsenille…

Matematiikkaa, kukkasia ja ajan pohdintaa

Helena Hartmanin Kaikella on aikansa -taidenäyttely on täyttänyt Galleria Lutsin seinät suurilla, värikkäillä maalauksilla. Ihailtavana on yhteensä kymmenen maalausta. –Suurin osa on isoja maalauksia, mutta on joukossa pari pienempääkin. Maalaukset ovat orgaanisia, kukkamaisia ja hyvin värikkäitä. Olen pohtinut paljon aikaa ja ikää…

Nykytaidenäyttely kutsuu astumaan vanhaan hirsitaloon

Tyynelä Galleryssa, Lohjan Retlahden kylässä avautuu tulevana sunnuntaina nykytaidenäyttely ECO-FEMINA. Viime vuonna galleria aloitti toimintansa virtuaalinäyttelyllä, mutta nyt sen ovet avataan ensimmäistä kertaa yleisölle. Näyttelyn kuratoinut Terese Kühl kertoo, että Tyynelä Gallery haluaa haastaa perinteiset taiteen esittämisen ja kokemisen tavat. Siitä kertoo…

Taidenäyttely netin keskustelukulttuurista

Vihtiläisen kuvataiteilija ja kuvataideopettaja Tommi Sandbergin Tunnusmerkit-näyttely on parhaillaan esillä Galleria Lutsissa. Sandbergin tuotanto koostuu pääosin veistoksista ja installaatioista, mutta mahtuu joukkoon muutama maalauskin. Teosten materiaaleista löytyy mm. hiiltä, akryylimaalia, puuta, kipsiä, kiristemuovia ja kierrätyspahvia. Näyttelyn teokset on tehty muutaman viime vuoden…

Kesänäyttely Kässän talolla

Lohjan taideyhdistyksen kesänäyttely kutsuu jälleen Kässän talolle. Esillä on teoksia 29:ltä taiteilijalta. –Puutarha-juhla on tulossa! Katja Närhi iloitsee näyttelyn nimeen viitaten. –Olemme pitäneet kesänäyttelyn monena vuonna heinäkuussa. Jokainen yhdistyksen jäsen saa ehdottaa 1–3 teosta ja jokaiselta näyttelyyn otetaan ainakin yksi, Närhi jatkaa.…

Taidenäyttely Lohjansaaressa

Eero Siitosen maalauksia Lohjansaaren kulttuurimaisemista on parhaillaan esillä Lohjansaaren seurantalolla. Esillä on yhteensä 25 maalausta Pyölin, Saarenpään, Mailan, Hermalan, Jalassaaren ja Ahtialan kylistä. Teosten aiheet kumpuavat osittain tekijän maaseudulla asutun lapsuuden mielenmaisemista Nurmijärveltä, mutta ovat tunnistettavia Lohjansaaren maisemia, jotka ovat tulleet Siitoselle…

Kesävierailulle Sammatin Taidenavettaan

Jonas Gustavsson ja Laura Pikarla ovat jälleen pystyttäneet kesänäyttelyn Sammatin Taidenavettaan. Tänä kesänä mukana ovat myös Sini-Inari Haverinen ja Jaana Vestanås. Aiemmista kesistä poiketen, näyttely pidetään heinäkuun sijaan jo kesäkuussa. Esillä on jälleen niin maalauksia, veistoksia kuin installaatioitakin. Gustavsson on tuonut näyttelyyn…