Vihreiden Risto Murto piti osallistuvan budjetoinnin tuloksia hyvinä ja toivoi sille jatkoa.

Lähidemokratia ja vessapaperi puhuttivat Lohjan valtuustoa

Syyskuisessa Lohjan kaupunginvaltuuston kokouksessa valtuuston puheenjohtaja Joona Räsänen (sd) oli poissa, joten ensimmäinen varapuheenjohtaja Riikka Slunga-Poutsalo sai tulikasteensa nuijan varressa.Vauhti oli vinhaa, sillä kokous saatiin päätökseen reilussa puolessa tunnissa.Kauppakadun ja Koulukadun katusuunnitelmassa on suunniteltu kevyen liikenteen väylää Kauppakadun torin puoleiselle laidalle. Ratkaisut…
Lohjan elinvoimalupausta olivat vahvistamassa vasemmalta Joona Räsänen, Pasi Perämäki, Jussi Patinen, Pasi Hotti ja Pekka Puistosalo.

Lohjan Yrittäjät ja kaupunki solmivat elinvoimalupauksen

Lohjan Yrittäjät ry ja Lohjan kaupunki ovat solmineet uuden elinvoimalupauksen, joka allekirjoitettiin 15.9. Luksian Campus Cafessa. Yrittäjiä edusti puheenjohtaja Pasi Hotti ja kaupunkia kaupunginjohtaja Pasi Perämäki, kaupunkirakennejohtaja Pekka Puistosalo, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Joona Räsänen ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jussi Patinen.– Yrittäjien puolesta odotamme, että…
Eira Toivonen ja Jaska Salmi ovat pitäneet Lohjan antikvaarista kirjakauppaa 39 vuotta, mutta marraskuun loppuun mennessä kauppa tyhjenee.

Vielä viimeiset hyllymetrit

Hyllyillä on vielä Nobel-kirjailijoiden tuotantoa, Finlandia-voittajia, väkeviä klassikkoja ja kuuluisuuden katveeseen jääneitä mestariteoksia.Myös vaaleanpunaisia unelmia pursuavia Harlekiini- ja Hertta-sarjoja sekä sotaromaaneja, joissa neuvokkaat kaukopartiomiehet jymäyttävät taas kerran vihollista.Seikkailuja, sarjakuvia ja mehiläishoitoa. Elämän kirkkaita värejä ja harmaan sävyjä, makeutta jos karvauttakin. Sitä on…

Lohjalaisen tuotantolaitoksen hiilidioksidipäästöt pienenivät rutkasti – yhä useampi yritys sähköistyy

Monet teollisuuslaitokset siirtyvät tällä hetkellä öljylämmityksestä sähkölämmitykseen. Sähkönjakeluyhtiölle yhteiskunnan sähköistyminen näkyy ennen kaikkea liittymäkokojen kasvussa, kun vanhan sähköliittymän kapasiteetti ei enää riitä. Lohjalainen Kerabitin tehdas vaihtoi öljykattilan sähkökattilaan.  Vihreä siirtymä tapahtuu tälläkin hetkellä suurin askelin suomalaisissa kunnissa. Moni yritys sähköistää toimintaa ja…

Biojätteiden lajittelu alkoi pientaloissa

Biojätteiden lajittelu ja erilliskeräys on koskenut Lohjan keskustaajamassa 1.9. alkaen myös omakotitaloja.– Varsinaisesti jätehuoltomääräykset tekisivät siitä pakollista vasta ensi vuoden heinäkuussa, mutta 12 kunnan yhteinen jätelautakunta päätti porrastaa kuntien liittymisajat, kertoo jätehuoltoyhtiö Rosk’n Rollin palvelupäällikkö Tuija Klaus.Isoista kerros- ja rivitaloista on Lohjalla…

Jätepisteiden siisteys kohentunut

Reko Möttönen pudottelee toimistopaperia keräysastiaan Rosk´n Rollin Metsolan ekopisteellä.– Asun lähellä, ja tätä tulee usein käytettyä esimerkiksi kauppareissujen yhteydessä.Möttönen on muuten tyytyväinen Metsolan ekopisteen keräilyvalikoimaan, mutta kaipaa muoveille omaa astiaa.– Kyllä muoveja tulee silloin tällöin vietyä Nahkurintorin ekopisteelle, jossa niitä kerätään, mutta …
Laavujen kierrosta järjestämässä vas. Matti Mäki, Pekka Luoma, Katja Vesanen, Jari Piirainen, Minna Nuppola ja Jarkko Koskenmäki.

Laavujen kierros sunnuntaina

Jokasyksyiset Laavujen kierrokset alkavat taas. Ensi sunnuntaina patikoidaan Lohjan museolta Moision kautta Tytyriin ja vanhaa radanpohjaa eli baanaa pitkin takaisin.– Reitin pituus on 3,4 km, ja jos haluaa kävellä hiukan pitemmän matkan, voi kiertää lisälenkin Tytyrin avolouhoksen kautta, kertoo Lohjan liikuntakeskuksen yhteyspäällikkö…

Yrittämisen monet puolet

Yrittäminen on monelle yrittäjälle elämäntapa. Siihen on voitu syntyä, jos omassa perheessä on aiemminkin ollut yrittäjiä, tai se on tullut elämisen myötä. Jokainen yrittäjä on erilainen Kaikki yrittäjät eivät todellakaan ole samanlaisia, ja jokaisen yrittämisen syyt ja tavoitteet ovat erilaiset. Toisilla on…

Heli Kurimon valokuvanäyttely pohtii ajan merkitystä – säväyttävät kuvat esillä Galleria Lutsissa

Lohjalaistaiteilija Heli Kurimon valokuvanäyttely Sinun hetkesi, minun hetkeni on nähtävillä 16.9. saakka Galleria Lutsissa Laurinkadulla. Kurimon kuvien äärelle on helppo hiljentyä pohtimaan ajankulkua: menneisyyttä, nykyhetkeä sekä tulevaa. Kuvien ympärille punoutuu sukupolvien yhteinen tarina.  Pitkät valotusajat luovat tunnelmaa Kurimon kiinnostus valokuvausta kohtaan syttyi…
Harri Viinanen

Osakkeet kiinnostavat – mutta et uskalla sijoittaa, älä huoli sillä nyt voi käydä Hiidenopiston kurssin

Jo kymmenettä vuotta on Hiiden Opiston kursseissa mukana Harri Viinasen vetämänä sijoituskurssi aloittelijoille ja vähän sijoittaneille. Lohjan Seudun Osakesijoittajat ry ja Harri Viinanen ovat järjestäneet Hiiden Opiston kanssa näitä peruskursseja jo vuosia, ja suosio on ollut vuosittainen. Lohjalla järjestettävä kuusiosainen Sijoittamisen peruskurssi…