Kohti hiilineutraalia kuntaa -hankkeen kunnissa toteutettujen päästövähennystoimien joukosta palkitaan kuukausittain ilmastonmuutosta esimerkillisesti hillitsevä Kuukauden Hinku-teko, ja tällä kertaa palkinnonsaaja löytyy Lohjalta.

Pusulassa sijaitsevan Kilpiän luomutilan isäntä, maanviljelijä ja tutkija Tuomas Mattila on valittu marraskuun päästövähentäjäksi ja Hinku-teko-palkinnon saajaksi. Lämpimät onnittelut!

Lohjan kaupunginjohtaja Mika Sivula (vas), maanviljelijä, erikoistutkija Tuomas Mattila sekä Suomen ympäristökeskuksen pääjohtaja Lea Kauppi. (Kuva: Hannele Ahponen, SYKE)

 

Viljelijät ilmastonmuutoksen hillinnän eturintamaan

– Mattilassa yhdistyy hienolla tavalla tinkimätön tutkija ja viljelykäytäntöjä rohkeasti uudistava maanviljelijä. Hän kehittää ja jakaa auliisti käytännöllisiä ratkaisuja, joilla on mahdollisuus nostaa viljelijät ilmastonmuutoksen hillinnän eturintamaan. Mattilaan luotetaan, koska hän ymmärtää viljelijöiden paineet elinkeinonsa harjoittamiseen muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa, viestintäasiantuntija Ulla Ala-Ketola Suomen ympäristökeskuksesta perustelee Hinku-teko-palkinnon myöntämistä Tuomas Mattilalle.

Mattila on vuodesta 2007 lähtien tutkinut ja kehittänyt tilallaan viljelymenetelmiä, jotka sitovat ravinteita ja hiiltä maaperään ja samalla hoitavat maan hyvää kasvukuntoa. Nykyään Kilpiän tila toimii merkittävänä hiilinieluna: Mattilan arvion mukaan hiiltä sitoutuu maahan vuosittain noin 180 hiilidioksidiekvivalenttitonnia.

Kilpiän tilalla on tehty sitkeästi työtä myös uusiutuvien energialähteiden käyttöönottamiseksi ja fossiilisista polttoaineista eroon pääsemiseksi niin viljan kuivauksessa, maatalouskoneissa, rakennusten lämmityksessä kuin kulutussähkössäkin.

Suomen ympäristökeskuksen tiedotteesta voit lukea lisää Kilpiän tilan konkreettisista päästövähennystoimista ja Tuomas Mattilan työstä hiiltä sitovien maatalousmenetelmien jakamiseksi muille viljelijöille: Maanviljelijä, tutkija Tuomas Mattila kuukauden päästövähentäjä.

Kuntalaiset mukaan hillitsemään ilmastonmuutosta

Lohjan kaupunki on ollut mukana Kohti hiilineutraalia kuntaa (Hinku) -verkostossa tammikuusta 2013. Hinku-kuntien tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 80 prosentilla vuoden 2007 tasosta viimeistään vuoteen 2030 mennessä.

Tämän tavoitteen saavuttamiseen tarvitaan myös kuntalaisten ja yritysten osallistumista päästövähennystalkoisiin – kuntaorganisaation omat toimet yksin eivät riitä.

Hinku-kaupunki Lohja onnittelee Tuomas Mattilaa hienosta tunnustuksesta ja kiittää Kilpiän tilalla tehdystä arvokkaasta työstä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja maatalouselinkeinon kehittämiseksi! Mattila näyttää meille kaikille esimerkkiä vastuun ottamisesta ja rohkeudesta tarttua toimeen aiheuttamiemme kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi.