
Asuntomessut sitten alkoivat melkoisella väenpaljoudella hienossa viikonloppusäässä. Miten lohjalaiset lopulta tulevat onnistumaan messujen suhteen, nähdään tämän kuukauden aikana, mutta se on varma, että näiden tulevien viikkojen aikana Lohjasta kirjoitellaan ympäri mediaa ja sosiaalisesta mediasta saa lukea juttua toisensa jälkeen, siitä millainen Lohja ja Lohjan asuntomessualue on. Lohjalaisten yritysten on nyt hyvä itsekin olla aktiivisena sosiaalisessa mediassa ja muutenkin, sillä tällaista vastaavaa Lohjaan kohdistuvaa mielenkiintoa ei ole odotettavissa aivan lähiaikoina uudelleen.
Se, miten sitten paikalliset yritykset ovat ottaneet mahdollisuudesta onkeensa, onkin eri asia. Osa on lähtenyt oikeasti esille potentiaalisille messukävijöille ja panostanut markkinointiinsa tälle kuukaudelle, ja osa on lähtenyt vastaavasti lomille, jättäen liikkeensä minimimiehitykselle. Entä ravintolat? Kuinka monta lohjalaista ravintolaa on nostanut aktiivisuuttaan tai markkinointiaan tätä kuukautta varten, tai kenellä on nostettu uusia lohjalaisia ruoka-annoksia tämän kuukauden erikoisuuksiksi?
Liiketoiminnan onnistuminen on monesta osa-alueesta kiinni, mutta yksi niistä tärkeimmistä oman toiminnan päällä on markkinointi. Kaupunkilehti Ykkös-Lohja on tarjonnut yrityksille mainosmedian käyttöön jo yli 30 vuotta ja viimeiset kymmenen vuotta olemme tarjonneet myös erilaisia digitaalisia mainostuskanavia paikallisesti yritysten tarjousten ja tuotteiden esittelyyn – mahdollisuuksia on siis monia, myös tämän kesän messukävijöiden kontaktointiin, vaikkei omaa messupaikkaa olisikaan.
Vielä ehdit mainostamaan
Vieläkään ei ole liian myöhäistä olla esillä. Ykkös-Lohja ilmestyy joka viikko ja ainakin 21. ja 28. päivän lehdet ovat vielä hyvinkin toimivia vierailijoiden huomion saamiseksi, joten kannattaa miettiä niitä omia yrityksen markkinointiponnisteluja vielä kertaalleen, jos et itse ole lähtenyt lomamatkalle.
Lohjalla on paljon näytettävää omalla tavallaan. Meillä ei ole isoja huvipuistoja tai isoja hotelleja, mutta Lohjalla on paljon pientä, luontoa ja perheelle sopivia kohteita. Ei siis ole mitenkään mahdotonta, etteikö messuvieraat voisi viettää aikaansa Lohjan muissa kohteissa, sekä samalla käydä ravintolassa syömässä ja liikkeissä kaupoilla.
Aktivoidu mainostamaan
Vähintäänkin paikallisten yrittäjien ja liikkeiden on nyt aika aktivoitua sosiaalisessa mediassa ja laitettava vähintään omille sivuilleen tietoa palveluistaan ja tuotteistaan ja tämän kuukauden tarjoukset esille heti tänään. Myös paikalliset yhteiskanavat kannattaa hyödyntää tässä heinäkuussa kenties normaaliakin enemmän, sillä on aivan varmaa, että nyt Lohjalla liikkuu enemmän ihmisiä kaupungin eri osissa kuin normaali kesänä. Vieraina Lohjalla tulevat eivät ole kuulleet paikallisista yrityksistä etukäteen varmasti mitään, joten nyt ei kannata vain jäädä tiskin taakse odottelemaan, vaan ottaa aktiivinen ote omasta ulkoisesta ilmeestä. Me voimme auttaa siinä!
KO


