Vuonna 2024 Ykkös-Lohja haluaa tuoda esille paikallisia yrittäjiä ja yrityksiä kertomalla heidän tarinoitaan lehden sivuilla. Tällä kertaa haastateltavana meillä oli Okan Ertek.
Mikä sai sinut alun perin miettimään yrittäjyyttä? Oliko se joku henkilö, vai jokin asia?
Minulla ei ollut muuta mahdollisuutta toteuttaa omaa visiota. Yrittäjyys oli siihen ainoa vaihtoehto.
Mikä sai sinut aloittamaan, miten aloitit ja koska?
Muutin Suomeen vuonna 1994 ja olen toiminut Suomessa yrittäjänä yhteensä noin 20 vuotta. Sitä ennen työskentelin aika-ajoin yrittäjänä myös kotimaassani Turkissa. Suomessa avasin ensimmäisen ravintolani vuonna 1998.
Mikä yrittämisessä on parasta, mikä vaikeinta?
Yrittäjänä olemisessa parasta on itsenäisyys. Yrittäjänä saa tehdä omat päätöksensä. Sama asia on myös yrittäjyyden haaste: Olet itse vastuussa kaikesta mitä teet. Lisäksi Suomessa yrittäjillä on haastavat olosuhteet.
Mikä on yrittäjän elämäsi paras muisto tai erikoisin muisto?
Paras muisto on, kun avasin vaimoni kanssa Coffee Box -kahvilan keskellä pahinta korona-aikaa. Silloin erityisen tärkeää oli asiakkaiden tuki. Eräs rouva kävi ostamassa minulta viikoittain pullaa, vaikka istumapaikkoja kahvilassa ei saanut juurikaan olla. Hän käy asiakkaana edelleen ja se on minusta liikuttavaa. Sitä on tärkeää muistella.
Mitä sanoisit henkilölle, joka miettii oman yrityksen aloittamista?
Sinulla tulee olla uniikki bisnesidea ja se pitää suunnitella huolellisesti. Oma bisnesajatukseni oli fuusiokahvila, jossa yhdistyvät paikallisuus, oma kulttuurini ja persoonallisuuteni. Olen itse vegaani ja siksi minulle on tärkeää tarjota asiakkailleni mahdollisimman paljon herkullista vegaaniruokaa. En suosittele kenenkään ravintolan ikkunaan ”Parhaat pizzat, kebabit, leikkeet, falafelit”-tarroja. Suunnittele muutama tuote ja tee ne hyvin. En myöskään suosittele sosiaalisessa mediassa, kuten TikTokissa, pelleilyä ilman osaamista. Yrittäjyys on aina riski. Sinun pitää satsata yritykseesi vain sen verran, kuin olet valmis menettämään.
Kiitämme Okania ajasta, ja toivomme että kenties jo ensi viikolla meillä on uusi yrittäjä esillä tällä palstalla. Jos tunnet naapurissa hyvän paikallisen yrittäjän, tai olet itse sellainen – laita viestiä toimitukseen. Vaikka juttu ei ehtisi ensi viikolle, niin tässä vuodessa on vielä monta mahdollista lehteä jäljellä.



