Länsi-Uudenmaan taiteilijaseura Ry ja Lohjan Taideyhdistys järjestävät yhteisnäyttelyn nimeltä Risteymä, joka esittelee 59 teosta 43 taiteilijalta. Näyttelyn nimi viittaa näiden kahden taideyhdistyksen kohtaamiseen ja yhteistyöhön, tarjoten monipuolisen katsauksen eri tyylisuuntien ja tekniikoiden kautta toteutettuun nykytaiteeseen.
Näyttely on esillä Kässän talolla Virkkalassa 13.10.–27.10.2024 välisenä aikana. Tule kokemaan taiteen ja luovuuden risteyskohta, jossa alueelliset taiteilijat tuovat yhteen näkemyksensä ja ilmaisunsa! Näyttely on avoinna ke-pe klo. 14 – 18 ja la-su klo. 12-16. Tervetuloa!
Avajaisissa sunnuntaina Kässän talossa oli taideyhdistyksen tervehdyssanojen jälkeen Pentti Salmelan runoja. Osan tulkitsi Erkki Hakkarainen. Tämä oli ikään kuin muistuma taideyhdistyksen alkuajoilta, jolloin myös kirjoittajat kuuluivat taideyhdistykseen. Salmela on lukenut runojaan myös Taiteilijaseuran runoillassa. Taiteilijaseuran puheenvuoroa odotettiin jännityksellä; Siinä selvisivät kunniakirjojen saajat.
– Ajatus tuli Taideyhdistyksen puheenjohtajalta, Kirsti Eliassonilta, hän on myös Taiteilijaseuran jäsen. Joskus aiemmin, ennen omaa jäsenaikaani, yhteisiä tapahtumia on kuulemma järjestetty myös, mutta on sittemmin jäänyt. Nyt Kirstiltä tuli ajatus, että voitaisiin tällainen yhteisnäyttely järjestää ja lähdimme siihen mielellämme mukaan. Taiteen ja kulttuuriin näkyminen alueella on kaikkien yhteinen etu ja lisää viihtyvyyttä, kun nähtävillä on erilaista kulttuuritarjontaa. Kässän talolla olevassa yhteisnäyttelyssä on nähtävillä teoksia molemmista yhdistyksistä, Länsi-Uudenmaan taiteilijaseuralta ja Lohjan Taide yhdistykseltä, kertoi Länsi-Uudenmaan Taiteilijaseuran puheenjohtaja Ville-Petteri Turkia.
– Yhteisnäyttelyä suunniteltaessa sovittiin, että jokaiselta näyttelyyn tuovalta henkilöltä otetaan mukaan ainakin yksi työ. Etukäteen kerrottiin tämä jo näyttelykutsussa. Lisäksi Länsi-Uudenmaan taitelijaseura lupasi muutamalle onnistuneimman työn tekijälle taideyhdistyksestä kunniakirjan. Näitä saivat: Riitta Lehtonen, Anna Olla, Mia Piiroinen ja Raili Turunen, kertoo Kirsti Eliasson Lohjan taideyhdistyksestä.
– Taiteilijaseura ansaitsee suuren kiitoksen taideyhdistykseltä, koska siellä suunniteltiin raikas ja iskevä juliste (Tommi Sandberg) ja ripustettiin näyttelykokonaisuus. Taideyhdistyksellä oli ilo tarjota viisi hienoa näyttelyhuonetta, jatkoi Eliasson.
Länsi-Uudenmaan taiteilijaseura Ry
Perustettu vuonna 1982, Länsi-Uudenmaan taiteilijaseura Ry toimii visuaalisten alojen ammattitaiteilijoiden yhdyssiteenä Länsi-Uudellamaalla. Seura järjestää säännöllisesti näyttelyitä ja tapahtumia, tarjoten jäsenilleen alustan jakaa ja kehittää taiteellista osaamistaan. Jäseniä yhdistää monipuolinen taiteellinen ilmaisutapa, ja seura on tunnettu aktiivisesta roolistaan alueen taidekentällä.
Lohjan taideyhdistys
Lohjan taideyhdistys on perustettu vuonna 1959 ja se on yksi Suomen vanhimmista alueellisista taideyhdistyksistä. Lohjan taideyhdistyksen tarkoitus on edistää kuvataiteiden tuntemusta ja sen tuottamista järjestämällä taidealan luentoja, intensiivikursseja, vapaita ja ohjattuja taidepiirejä, kritiikki-iltoja, retkiä ja ryhmänäyttelyitä. Taideyhdistyksessä voit harrastaa, vaikuttaa, tukea taiteen tekemistä ja tavata mukavia ihmisiä. Puheenjohtaja Kirsti Eliasson lupautui nyt vain yhdeksi vuodeksi puheenjohtajan tehtävään, eli pesti loppuu pian.
– Syynä ikä, ja muut harrastukset, kertoi Eliasson itse.
Näyttely Risteymä yhdistää nämä kaksi pitkän historian omaavaa yhdistystä ainutlaatuiseen yhteistyöhön, luoden vahvan kulttuurisen sillan Länsi-Uudenmaan taidekentällä, koska vuosikymmeniin ei ole ollut yhteisnäyttelyä taiteilijaseuran ja taideyhdistyksen kesken.



