Lohjan Tynninharjulla toimii Lohjan Autokeskus Oy, joka on paikallinen Toyota-jälleenmyyjä. Kyseisessä autokaupassa viime päivinä vierailleet ihmiset ovat astuneet keskelle mittavaa remonttia, jossa autoliikkeen sisusta saa aivan uuden muodon. Miksi autoliike muuttaa sisustustaan ja muutenkin toimintaansa?
Autokaupan muuttuneet olosuhteet
Auton ostaminen ja myyminen ovat siirtyneet viimeisten vuosien aikana osittain täysin online-palveluihin. Lohjan Autokeskukseltakin sekä viedään että haetaan autoja ympäri Suomea, ja etäkauppa onkin muuttanut paljon autokaupan dynamiikassa. Nykyaikaisissa autokaupoissa, kuten Lohjan Autokeskus, onkin alettu viedä toiminta- ja ajatusmallia eteenpäin, mallia, missä asiakas on keskiössä.
– Se tarkoittaa meillä mm. sitä, että meillä ei ole kohta enää automyyjiä. Meiltä löytyy jatkossa asiakasvastaavia, teknisiä asiantuntijoita sekä Toyota-asiantuntijoita. Muutokset takana on asiakkaan palvelukokonaisuuden ja palvelukokemuksen parantaminen tarjoamalla yhden automyyjän sijasta kokonaisen palvelutiimin asiakkaan käyttöön heti asiakassuhteen alussa, kertoo muutoksesta Lohjan Autokeskus Oy:n toimitusjohtaja Niko Kähkönen.
– Uudistuksen yksi peruspilareista on sekä asiakkaan, että asiakkaan auton parempi ja kokonaisvaltaisempi huomioiminen. Se tarkoittaa meillä mm. sitä, että asiakkaan tiimissä olevat henkilöt ja näiden roolit asiakkuuden eri vaiheissa elinkaarta voivat olla limittäisiäkin, jotta se auttaa asiakastamme saamaan paremman asiakaskokemuksen. Meillä on jo tällä hetkellä keskivertoa tyytyväisemmät asiakkaat (vrt Toyota jälleenmyyntiorganisaatio Suomessa), mutta tiedostamme, että meillä on varaa olla parempiakin.
– Autotalon remontti tulee auttamaan näiden uusien toiminnallisuuksien esille tuomista, ja varmasti uudet mahdollisuudet tulevat myös auttamaan sekä vanhoja että uusia asiakkaitamme, miettii Kähkönen tulevaa.
Lohjan Autokeskus ja laajat palvelut
Lohjan Autokeskus on autotalo, joka tarjoaa asiakkailleen niin uudet autot, kuin myös käytetyt autot. Autotalosta löytyy myös ammattitaitoinen huoltopalvelu, jonka yhteydessä varastoidaan myös asiakkaiden kesä- ja talvirenkaita. Lisäksi Lohjan Autokeskus on ollut jo vuosia aktiivinen käytettyjen autojen ostaja, ja ostotoiminnoissa pääkohteena ovat olleet Toyota-merkkiset henkilö- ja hyötyajoneuvot.
– Kiitos hyvän ja ammattitaitoisen henkilökunnan ja hyvien asiakkaiden olemme tänäkin vuonna tekemässä uusia ennätyksiä, kun myytyjen autojen kokonaismäärät tulevat olemaan meillä tänä vuonna noin 3000 autoa, kertoo Kähkönen yrityksen tilanteesta.
– Iso kiitos on hyvin onnistuneille ostoille, sekä hyvin tehdyn työn tuottamista asiakassuhteista, jotka kestävät jopa vuosikymmeniä. Lisäksi meidän Approved- tarkastetut käytetyt autot ovat olleet suosittuja ja varmoja valintoja auton vaihtoa ja auton hankintaa ajattelevalle.
– Nykyaikana autoa ei tarvitse ostaa itselleen samalla tavalla kuin ennen. Meillä on tarjolla esimerkiksi auto vuodeksi, tai auto kuukaudeksi -palveluita sekä palvelukokonaisuuksia, jotka yhdistävät sekä auton huollot pakettiin että uuteen autoon vaihtamisen sovitun ajan kuluessa.
Liikkumisen tulevaisuus
Lohjan Autokeskus on ollut nykyisellä paikallaan jo vuosia. Nyt valmistuva sisäremontti saa vielä jatkoa viimeistään ensi vuonna pihan osalta, mutta suurin muutos tulee kuitenkaan olemaan edellä mainitut toimintatavan muutokset.
– Autokaupasta on aina kerrottu vitsejä ja tarinoita, mutta me haluamme olla oikeasti mukana tekemässä nykyaikaista autokauppaa asiakas keskiössä. Uudistetut toimitilat, uuden tyylinen elinkaariajattelu ja asiakkaasta entistä enemmän huomioiminen tulevat toivottavasti antamaan meille entistä paremmat lähtökohdat tuleville vuosille, miettii Kähkönen ja kertoo tämän remontin valmistuvan nyt marraskuun loppupuolella.
– Kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta onneksi Toyota on ottanut laajan valikoiman autoja aina hybrideistä, lataushybrideihin ja täyssähköautoihin ja tulevaisuudessa myös vetyautoihin, joten valinnan varaa on jatkossakin. Autoliikkeiden ja autotehtaiden päästötavoitteet ja liikenteen kehittyminen ja sähköistyminen muovaavat liikkumisen tulevaisuutta, ja Lohjan Autokeskus haluaa tehdä parhaansa asiakkaiden eteen myös tulevaisuudessa.



