Ajankohtaista

museon_tonttu

Päätoimittaja

Lohjan museon joulu

Lohjan Museolla aloitetaan joulukausi adventtiviikolla. Museon pihapiirin suureen kuuseen sytytetään kaikkien iloksi valot. Museohiiri Roopen jouluikkuna on ympäri vuorokauden nähtävissä museon aitalla. Ikkunaan tulee uutta sisustusta joka viikko ennen joulua. Museon näyttelyissä voit lukea menneen ajan jouluperinteistä, ja ihastella jouluasuun puettuja interiöörejä. Museon joulupuodista löytyy joulukoristeita, joulukortteja ja kaikenlaista pukinkonttiin.

Keskiviikkona 4.12. järjestetään Museotonttujen jalanjäljillä –tonttupolut. Draamallisilla opastuksilla tutustutaan museon pihapiirissä ja rakennuksissa asuviin erilaisiin tonttuihin ja tonttuperinteeseen yhdessä museon maskottihiiren Roopen kanssa. Ehkäpä näet punalakin vilahtavan jossakin! Opastukset ovat klo 14, 16 ja 18. Opastukset ovat maksuttomia, eikä niille ole ennakkoilmoittautumista. Opastukset ovat keskenään saman sisältöisiä, ja tapahtuma on pääosin ulkotiloissa. Tonttupolku järjestetään nyt jo kolmatta kertaa, ja se on ollut suosittu tapa virittäytyä joulun tunnelmaan.

Menneen ajan joulumarkkinoiden aikaan 14.–15.12. museolla on muun muassa jouluperinteeseen johdattelevia Menneen ajan joulu-opastuksia tilanhoitajan talossa sekä lauantaina että sunnuntaina klo 12 ja 14 suomeksi ja klo 13 ruotsiksi. Lasten omatoimisella Roope –hiiren rastilla etsitään pihapiiristä jouluherkkuja. Museon alueelta löytyy myös joulupukki ja hevosvaunuajelua. Museon näyttelyihin on vapaa pääsy tapahtuman ajan la 10-16 ja su 11-16.

Museolla on myös oma Roope-hiiren adventtikalenteri. Museo pihalla on 2.12.–20.12. arkipäivisin ma–pe klo 8–16 postilaatikko, johon tulee aamulla uusi joulukalenteritehtävä (ei 6.12). Tehtävät voivat olla liikunnallisia tai esimerkiksi lauluja. Kalenteri on kaikille vapaasti käytössä. Joulukalenteriluukut avautuvat tänä vuonna myös verkossa osoitteessa www.lohja.fi/museo-joulukalenteri2024 . Aineiston on sekä suomeksi että ruotsiksi.

Lohjan museolla tapahtuu kokoajan, ja me kysyimme museoamanuenssi Inka Keräseltä, miten kaikki on mahdollista.

Mitä kaikkea se vaatii museon porukoilta, jotta näyttelyt saadaan kokoon?

– Isojen uusien näyttelyiden suunnittelu aloitetaan vähintään vuosi ennen näyttelyn avautumista. Näyttelyn valmisteleminen vaatii monenlaista työtä: tutkimustyötä ja aiheeseen perehtymistä, käsikirjoituksen ja näyttelytekstien kirjoittamista, näyttelyn valokuvien digitointia, esineiden valitsemista kokoelmista, näyttelyn rakenteiden suunnittelua ja valmistamista, opastusten ja pedagogisten sisältöjen laatimista, tiedotusta sekä oheisohjelman suunnittelua. Esineiden kunto tarkistetaan aina etukäteen, ja tarvittaessa niitä konservoidaan ulkopuolisena työnä. Mukana näissä töissä on museon koko henkilökunta. Pienempimuotoiset näyttelyt tai olemassa olevan näyttelyn uudistaminen eivät ole yhtä suuri prosessi, mutta vaativat kuitenkin aina jonkin verran tutkimustyötä, tilasuunnittelua ja oikeiden esineiden valitsemista. Joulun alla museon olemassa oleviin näyttelyinteriööreihin lisätään kullekin aikakaudelle sopivia koristeita, muun muassa vanhaan tupaan himmeli, 1930-luvun kuuseen lippunauhaa ja 1970-luvun huoneeseen paperinen ikkunatähti.

Millaisia kumppanuuksia museolla on, jotka auttavat kaiken mahdollistamisessa?

– Museon omista kokoelmista ei aina löydy valokuvia tai esineitä kaikista aiheista. Esine- ja kuvalainat ovat mahdollisia muilta museoilta, mutta tärkeitä yhteistyötahoja museolle ovat paikalliset asukkaat, joilla on oman alueensa tai aihepiirinsä rikasta aineistoa. Ilman yleisöä ja asiakkaita museolla ei ylipäätään olisi esineitä, kuvia tai tarinoita, joita tallettaa tuleville sukupolville ja esittää näyttelyissä. Museo käyttää isommissa näyttelyissä graafisen suunnittelun toimistoa, jossa luodaan näyttelylle visuaalinen ilme, julisteet ym. materiaalit.

Lohjan Museo tekee tiivistä yhteistyötä Länsi-Uudenmaan ammatillisten museoiden kanssa. Kaupungin muut Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden yksiköt, sekä yhdistykset eri puolilla Lohjaa ovat myös tärkeitä yhteistyökumppaneita.  Lohjan Museo pitää kesäisin avoinna Sammatissa Paikkarin torppaa yhteistyössä Museoviraston, Senattikiinteistön ja Paikkarin tuen kanssa.

– Museoalalle suunnattujen avustusten avulla museo voi toteuttaa hankkeita, jotka eivät muuten olisi mahdollisia nykyisillä resursseilla. Esimerkiksi Museovirastolta voi hakea avustusta innovatiivisiin hankkeisiin tai kokoelmien digitointiin.

Onko jotain uutta tulossa tänä talvena?

– Loppuvuodesta museolla vietetään joulua erilaisten tapahtumien parissa. Itsenäisyyspäivän jälkeisenä lauantaina avaamme pienen, mutta ihastuttavan yllätysnäyttelyn päärakennuksessa, kannattaa siis seurata museon viestintää! Museolla järjestetään helmikuussa 19.2. talvilomatapahtumapäivä, ohjelma tarkentuu lähempänä. Alkuvuodesta aloitamme uusien näyttelyiden rakentamisen. Ensi vuoden päänäyttelymme on Tutuilla vesillä – tarinoita Lohjan alueen järviltä, joka pohjautuu Samassa veneessä-hankkeessa kerättyihin järviaiheisiin tarinoihin. Näyttely avautuu yleisölle 15.5.2025. Puutarhataidenäyttely on myös luvassa ensi kesäksi.