Tuleva kevät tuo tullessaan kuntavaalit Lohjallekin. Tämä näkyi myös Lohjan kaupunginvaltuuston kokouksessa, missä mahdollisuuksien mukaisesti jokainen valtuustoryhmä kävi kertomassa omia mielipiteitään, vaikkei sillä käytännössä ollut minkäänlaista merkitystä asian etenemiselle. Tällä kertaa nimenomaan Virkkalan päiväkoti oli asiakohta, joka sai jokaisen valtuustoryhmän käymään puhujapöntössä kertomassa, kuinka näin tärkeän asian on tarpeellista mennä eteenpäin.
Viitisen vuotta sitten oli jo selvää, että Virkkalan päiväkoti on tullut tiensä päähän, ja on aika tehdä jotain. Viisi vuotta on mennyt ja vasta nyt lähtee asia eteenpäin – vieläkään ei siis ole täyttä varmuutta, minne ja koska uusi päiväkoti on tulossa, mutta kaikki valtuustoryhmät tuntuivat olevan yhtä mieltä siitä, että asia pitää saada vauhdilla eteenpäin, ja kuten virkkalalaiset ovat kertoneet: uuden päiväkodin paikka olisi Virkkalan keskustassa.
Muuntojoustavaa rakentamista
Ennen rakennettiin kouluja, päiväkoteja, nuorisotiloja, mutta nykyään pyritään kunnallisessa rakentamisessa muuntojoustavaan rakentamiseen. Tällä periaatteella tullaa toivottavasti myös Virkkalan uusi päiväkoti rakentamaan, mikä sitten toimii niiden seitsemän tulevan päiväkotiryhmän kotina, mutta myös mahdollisesti ikäihmisten päivätoiminnalle, seuroille ja yhdistyksille yms käyttöön. Muuntojoustava rakentaminen tarjoaa merkittäviä etuja rakennuksen omistajille ja sijoittajille. Yksi tärkeimmistä eduista on tilojen pitkäikäinen käyttöarvo, sillä muunneltavuus vähentää tarpeettoman tyhjien tilojen riskiä. Tämä puolestaan pienentää kustannuksia ja parantaa sijoituksen kannattavuutta.
Muuntojoustava rakentaminen tukee kestävää kehitystä, sillä se vähentää materiaalien tuhlausta ja ympäristökuormitusta. Rakennuksen käyttöiän pidentyminen ja joustavat tilaratkaisut vähentävät uudisrakentamisen tarvetta, mikä säästää luonnonvaroja.
Lisäksi muuntojoustavuus edistää kiertotaloutta. Rakennusmateriaaleja ja -osia voidaan kierrättää ja käyttää uudelleen, kun tiloja muokataan uusien tarpeiden mukaan
Hiidenlinnan rivitalot vihdoin eteenpäin
Kaksi vuotta sitten maakäyttösopimus ei ollut valmis, mutta Hiidenlinna tontin L72 suunnitelmat rivitaloineen olivat – nyt kaksi vuotta myöhemmin päästään eteenpäin ja tontti L72 rakentaminen kenties näkee ensimmäisen päivän. Valtuustossa kylläkin äänestettiin asian takaisin kaupunginhallitukselle lähettämisestä koska kaupunginhallintojohtaja Sanna Lundström oli kirjannut asiakirjoihin lisätietoa hankkeen historiasta näiden 2 vuoden osalta. Äänestyksessä 42-9 äänin Hiidenlinnan rakentaminen alkanee jossain vaiheessa.
Juomavettä tenniskentille, laduille ja urheilukentälle?
Valtuusto käsitteli kokouksessa myös tulevien vuosien vesihuoltoverkoston saneerauksen tekijästä, ja valtuusto hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen. Kohdan teki mielenkiintoiseksi kokoomuksen Pekka Luoman puheenvuoro, jossa hän toi esille kuinka paljon Lohjan kaupunki käyttää juomavettä tilanteissa, missä voisi miettiä järviveden käyttöä. Keskustan Päivi Alanne kiittelikin Luoman puheenvuoroa. Kenties lähitulevaisuudessa käytöstä poistunut vanha keskustan vesitorni voisi toimia vesivarastona ainakin Harjun alueen sadetukselle? Kulkeehan jo nyt järvivesi mm. Golfkentän sadetustarpeisiin.
Ankkuri-toiminta takaisin
Valtuustoaloitteissa Keskustan Lotta Paakkunainen toi esille huolen nuorista ja Ankkuri-toiminnan tulevaisuudesta nykyisen hyvinvointialueen hallinnan alaisuudessa. Kokoomuksen Jussi Patinen toikin valtuutetuille tiedoksi, että Lohja on neuvottelemassa Vihdin ja Karkkilan kanssa yhteisvoimin poliisin ja hyvinvointialueen päättäjien kanssa Ankkuri-toiminnan jatkamisesta ja sen merkityksellisestä toiminnasta alueella. Eli voidaan sanoa, että ainakin alueen poliitikot haluavat taistella edelleen nuorten asioiden puolesta ja Ankkuri-toiminnan jatkumisesta Lohjan, Vihdin ja Karkkilan alueilla.



