Ajankohtaista

Päätoimittaja

Lohjan kaupungille oma tiedotelehtinen – toukokuussa ensimmäinen numero

– Lohjan kaupungin viestinnän tavoitteena on tehdä läpinäkyvää, avointa ja asukaslähtöistä viestintää yhdenvertaisesti ja tavoittavasti. Tällä hetkellä viestimme aktiivisesti verkossa ja sosiaalisessa mediassa, paperisilla julisteilla, kuulutuksilla sekä ajoittain lehtimainoksilla kertoo Lohjan kaupungin viestintä- ja markkinointipäällikkö Roosa-Maria Kylli.

Lohjalla on paljon asukkaita, jotka eivät seuraa kaupunkia edellä mainituissa kanavissa. Sosiaalisessa mediassa algoritmit aiheuttavat sen, etteivät kaikki näe julkaisuja, vaikka seuraisivat kaupungin kanavia. Kaupungin yhteinen tiedotuslehti mahdollistaa kattavamman jakelun jokaiseen lohjalaiseen kotitalouteen sekä vapaa-ajan asukkaille. Tiedotuslehti jaetaan jokaiseen talouteen huolimatta mainoskiellosta.

Tiedotuslehti täydentää kaupungin viestintäkanavia ja palvelee yhdenvertaisen viestinnän toteutumista koko Lohjan alueella. Lehti parantaa tiedonkulkua myös esimerkiksi reuna-alueilla ja edistää avointa ja ajantasaista viestintää. Lehdessä voidaan tuoda esille alueellisia asioita, palveluja ja tapahtumia ja näin tukea paikallisia yhteisöjä.

– Tavoitteenamme on tavoittaa nekin asukkaat (ja vapaa-ajan asukkaat), jotka eivät seuraa meitä aktiivisesti verkossa tai somekanavilla. Haluamme tarjota ajantasaista ja luotettavaa tietoa kaupungin toiminnasta ja palveluista, jatkaa Kylli.

Lohjan brändi

Kaupungin oma lehti on samalla mahdollisuus vahvistaa Lohjan brändiä myönteisillä tarinoilla Lohjasta, sen asukkaista ja työntekijöistä.

– Voimme tuoda esille merkittäviä ja onnistuneita tapahtumia, palveluita ja saavutuksia. Positiivisuutta voi lisätä myös se, että onnistumme tuomaan tarpeeksi ajoissa ja kattavasti tietoon muutoksia ja haastavampia asioita kaupungin toiminnassa.

Tiedotuslehti tukee kaupunkistrategian toteutumista. Se tarjoaa kuntalaisille ajankohtaista tietoa kaupungin toiminnasta, palveluista, tapahtumista ja hankkeista. Kahdesti vuodessa julkaistava lehti mahdollistaa säännöllisen ja kattavan tiedotuksen eri kohderyhmille.

Lehti toimitetaan kaikkiin lohjalaisiin kotitalouksiin. Kesän lehti jaetaan lisäksi vapaa-ajan asukkaille. Lehteä jaetaan myös pieni määrä kaupungintalolla sekä kirjastoissa, ja se toimitetaan sähköisessä muodossa kaupungin verkkosivuille.

Lehden toimituksesta vastaa kaupungin viestintätiimi yhteistyössä eri toimialojen kanssa.

– Kyseessä on julkinen tiedote, joka ei saa sisältää kaupallista mainontaa, koska se jaellaan myös mainoskieltotalouksiin. Emme siis tästä syystä voi mainostaa paikallisia yrityksiä. Kaupunki tekee edelleen myös matkailuesitettä, jossa tuodaan esille paikallisten yritysten palveluita. Yleishyödyllisiä ja esimerkiksi alueellisesti ajankohtaisia asioita, kuten tapahtumia, voidaan tuoda esille tiedotuslehdessä.

Kuluja 40 000 euroa vuodessa

Yhden lehden taitto-, paino- ja jakelukustannukset ovat noin 20 000 euroa. Kahden lehden julkaiseminen kustantaa siis noin 40 000 euroa vuodessa. Ensimmäisenä vuonna kustannuksia syntyy myös lehden konseptoinnista ja suunnittelusta. Kustannusarvio suunnittelutyölle on 5000 euroa. Sähköisestä jakelusta ei aiheudu merkittäviä lisäkustannuksia. Kahden lehden kustannukset on sisällytetty viestinnän ja markkinoinnin vuosibudjettiin. Lehti ei siis vaadi lisämäärärahaa.

– Julkaisemme näillä näkymin ensimmäisen lehden toukokuun loppupuolella ja seuraavan loppuvuodesta, kertoo Kylli.

Entä muualla Suomessa

Monet Suomen kaupungit julkaisevat omia tiedotuslehtiä, joiden avulla ne viestivät ajankohtaisista asioista, tapahtumista ja palveluista asukkailleen. Nämä lehdet jaetaan yleensä suoraan kotitalouksiin, ja ne tarjoavat tärkeää tietoa kaupungin toiminnasta sekä mahdollisuuksista osallistua paikalliseen päätöksentekoon.

Kemin kaupunki julkaisee ”Kemiläinen”-nimistä tiedotuslehteä, joka ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Lehti sisältää ajankohtaista tietoa kaupungin palveluista, tapahtumista ja hankkeista. Kemiläisen sähköiset versiot ovat saatavilla kaupungin verkkosivuilla.

Kouvolan kaupunki julkaisee tiedotuslehteä, joka ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Lehti on julkinen tiedote, joka jaetaan kotitalouksille, yrityksille ja yhteisöille. Se tarjoaa tietoa kaupungin ajankohtaisista asioista ja palveluista.

Useat muutkin kaupungit julkaisevat omia tiedotuslehtiä. Esimerkiksi Jyväskylä, Hämeenlinna, Salo ja Tampere ovat mukana KISA-hankkeessa, joka tarkastelee kuntien viestinnän seurannan ja arvioinnin nykykäytäntöjä. Näissä kaupungeissa tiedotuslehtiä käytetään osana viestintästrategiaa. Esimerkiksi Hämeenlinnassa tämä tarkoittaa reilun 8000 painoksellista esitettä, joka on jaettavissa eri jakelupaikoissa kaupungissa.

Perinteinen printti on yhä tärkeä media kanava

Vaikka digitaalinen viestintä on yleistynyt, perinteiset tiedotuslehdet säilyttävät asemansa tärkeänä viestintäkanavana monissa kaupungeissa. Ne tavoittavat laajan yleisön ja tarjoavat helposti lähestyttävää tietoa kaupungin asioista.