Ajankohtaista

Päätoimittaja

Valtatien 2 Nummela-Karkkila välille käynnistyy suunnitteluhanke: Ympäristövaikutusten arviointi ja yleissuunnitelman laatiminen alkaa

Valtatielle 2 Nummelan ja Karkkilan välille aloitetaan ympäristövaikutusten arviointi (YVA) ja yleissuunnitelman laatiminen. Suunnittelussa käydään läpi eri vaihtoehtoja siitä, miten valtatien turvallisuutta ja sujuvuutta voitaisiin parantaa. Aluksi laaditaan vaihtoehtoisia tiejärjestelysuunnitelmia, joiden pohjalta toteutetaan ympäristövaikutusten arviointimenettely. Jatkosuunnitteluun valittava vaihtoehto päätetään ympäristövaikutusten arvioinnin jälkeen.

Uudenmaan ELY-keskus, Vihdin kunta ja Karkkilan kaupunki ovat käynnistäneet ympäristövaikutusten arvioinnin ja yleissuunnitelman laatimisen valtatielle 2 Nummelan ja Karkkilan välillä. Porintiehen kuuluva noin 30 kilometrin pituinen suunnittelualue alkaa Meritien eritasoliittymästä ja päättyy Tuorilan eritasoliittymään.

– Valtatie 2 on tärkeä reitti sekä paikallisesti että valtakunnallisesti. Tällä hetkellä raskaan liikenteen suuri määrä ja monet liittymät haittaavat sekä liikenteen sujuvuutta että turvallisuutta. Ohitusmahdollisuudet ovat heikot eivätkä nykyiset ohituskaistat vastaa pääväyläverkon palvelutasovaatimuksia, toteaa hankkeen projektipäällikkö Maiju Kivioja.

Ennen ympäristövaikutusten arviointia tutkitaan eri vaihtoehtoja valtatien parantamiseksi, kuten keskikaiteellisten nelikaistaisten jaksojen ja ohituskaistajaksojen sijainteja sekä alustavia liittymä- ja tiejärjestelyjä. Alustavan suunnittelun vaihtoehdot perustuvat vuonna 2023 valmistuneeseen Valtatien 2 parantaminen välillä Nummela–Karkkila kehittämisselvitykseen, joka löytyy hankkeen internetsivuilta. Kun nämä vaihtoehdot on tutkittu, tehdään ympäristövaikutusten arviointiselostus, jossa kerrotaan laajasti, miten eri vaihtoehdot vaikuttavat ympäristöön. YVA-menettelyn jälkeen Uudenmaan ELY-keskus tekee päätöksen jatkosuunnitteluun valittavasta vaihtoehdosta, jonka pohjalta laaditaan yleissuunnitelma. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma valmistuu syksyllä 2025 ja YVA-arviointiselostus arviolta loppuvuodesta 2026. Yleissuunnitelman puolestaan arvioidaan valmistuvan vuonna 2028.

Alueen asukkaille, maanomistajille ja kaikille hankkeesta kiinnostuneille järjestetään useita mahdollisuuksia osallistua suunnitteluun YVA-menettelyn ja yleissuunnitelman laadinnan aikana. Hankkeen aikana pidetään yleisötilaisuuksia, karttapalautekysely ja työpajoja. Suunnittelusta ja tilaisuuksista kerrotaan alueen lehdissä ja hankkeen internetsivuilla. Kiinnostuneet voivat myös ilmoittautua postituslistalle saadakseen tietoa hankkeen etenemisestä ja osallistumismahdollisuuksista.