Useimmat suomalaiset tutustuvat kouluikäisenä useisiin erilaisiin harrastuksiin. Ne painottuvat liikuntaan, mutta myös musiikki, kirjoittaminen, lukeminen ja erilaiset tieteiden alat mahdollistavat monenlaiset harrastukset. Mutta entä kun päästään keski-ikään, ollaan ammatissa, arki rullaa, ja huomataan, että elämässä olisi sijaa jollekin muullekin kuin sille arjen puurtamiselle? Monille nimittäin lapsuuden ja teinivuosien harrastukset jäävät opiskeluiden ja työnteon jalkoihin, eikä ole mitenkään erikoista, että jossain vaiheessa voi huomata, ettei harrasta varsinaisesti mitään?
Liikunta vs ne muut
Liian usein otsikoissa puhutaan vaan liikuntaharrastuksesta ja liikkumisen hyödyistä. Jokainen meistä voi kävellä sen tarpeellisen liikuntamäärän, ilman että se on harrastus. Omaan hyvinvointiimme liittyvät monet muutkin asiat, kuin vain liikunta, ja erilaiset harrastukset voivat tukea kokonaisvaltaista hyvinvointiamme, mutta mistä täysi-ikäinen suomalainen löytäisi uuden harrastuksen?
Lapsena uuden harrastuksen aloittaminen oli helpompaa, koska useimmat niistä harrastuksista tuli tavalla tai toisella koulun kautta, tai koulukavereitten kautta, mutta aikuisena, kun omat tavat ja verkostot ovat muotoutuneet tietynlaisiksi, voi uusien ajatusten ja uusien tapojen arkeen ujuttaminen osoittautua yllättävänkin vaikeaksi – työelämässä tästä puhutaan muutosvastarinnasta.
Millainen on hyvä harrastus
Hyvä harrastus tarjoaa iloa ja mielekkyyttä arkeen, tukien samalla henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Se auttaa rentoutumaan, vähentää stressiä ja tarjoaa mahdollisuuden oppia uusia taitoja. Lisäksi mielekäs harrastus voi vahvistaa itseluottamusta ja tarjota onnistumisen kokemuksia, jotka heijastuvat positiivisesti muille elämänalueille. Sopivan harrastuksen valinnassa on tärkeää huomioida omat kiinnostuksen kohteet ja elämäntilanne. Harrastuksen tulisi olla sellainen, joka innostaa ja motivoi säännölliseen osallistumiseen ilman liiallista kuormitusta. On myös hyvä pohtia, haluaako harrastaa yksin vai ryhmässä, sekä millaisia resursseja, kuten aikaa ja rahaa, on käytettävissä.
Varsinkin aikuisiässä omat arkiset tavat ja ajankäyttö voivat olla isokin haaste uuden harrastuksen kanssa. On tärkeää lähestyä uutta harrastusta avoimin mielin ja realistisin odotuksin – se voi tuoda tullessaan uusia taitoja arkeen, laajentaa omaa sosiaalista verkostoa ja yleensäkin tuoda uusia ajatuksia ja näkökulmia omaan ajatteluun.
On tärkeätä myös ymmärtää omat rajat ja resurssit. Kaikkea mitä haluaisi, ei välttämättä ole mahdollista tehdä – ja jos joku tekeminen tai harrastus ei tunnu hyvältä, siirry seuraavaan.
Harrastus ja oma elämänhallinta
Harrastukset voivat toimia tärkeänä osana elämänhallintaa, tarjoten vastapainoa työ- tai opiskeluelämän vaatimuksille. Ne auttavat jäsentämään aikaa, tarjoavat tavoitteita ja mahdollistavat itsensä ilmaisemisen eri tavoin. Ihminen tuntuu olevan nykyään tyytyväisyyteen etsiytyvä – entisistä metsästäjistä on tullut sohvaperunoita, ja sen sijaan, että lähtisimme kaupungille kävelemään ja tekemään ikkunaostoksia, tilaamme verkkokaupoista ja ravintolaan menemisen sijasta wolttaamme valmista pikaruokaa – ei siksi, etteikö meillä olisi aikaa, vaan siksi, että haluamme käyttää ”voitetun” ajan johonkin muuhun, kuten vaikkapa suoratoiston katselemiseen tai pelaamiseen.
Harrastukset voivat tarjota tukea omaan stressinhallintaan ja oman mielen rauhoittamiselle. Toisilla se tarkoittaa joogaa tai juoksulenkkiä, toisilla hyvää kirjaa tai musiikin kuuntelua kuulokkeet korvilla, tai savitöiden tekoa omassa kellarissa – jokainen omalla tavallaan.
Harrastukset tarjoavat pakopaikan arjen paineista ja mahdollisuuden rentoutumiseen. Uppoutuminen mieluisaan tekemiseen auttaa unohtamaan hetkeksi huolet ja lataamaan akkuja. Tämä palautuminen on olennaista henkisen jaksamisen kannalta ja auttaa ylläpitämään positiivista elämänasennetta, eikä sekään ole pahitteeksi, vaikka perustilanne olisi stressitön ja silloinkin käyttää aikaa oman harrastuksensa parissa – hyvänolon tunteen hormonit, endorfiinit, ovat aina tervetulleita sekä arjessa että juhlassa.
Harrastaminen kumppanin kanssa
Entä jos sinulla on tilanne, missä etsit uutta tekemistä oman kumppanisi kanssa? Kokkaaminen ja siivoaminen ovat tuttua yhdessä tekemisen muotoja, samoin matkustamiset ja kävelylenkit, mutta jotain muuta?
Yhteiset harrastukset voivat tuoda positiivista vaihtelua arkeen ja auttaa pariskuntia irrottautumaan päivittäisistä rutiineista. Ne voivat toimia rentoutumiskeinoina ja tarjota mahdollisuuden keskittyä hetkeksi vain toisiinsa. Tämä voi lisätä tyytyväisyyttä parisuhteeseen ja vahvistaa parin välistä yhteyttä.
Muutamia vinkkejä löytyy helposti erilaisten pelien parista niin perinteisten lauta- ja korttipelien kuin onlinepelien maailmasta, kulttuurista ja vapaaehtoistyöstä, ja ainahan voi aloittaa, vaikka sienestämisen, tähtien katselut tai miksei lähteä yhdessä opiskelemaan jotain aivan uutta?
Vaikka yhteiset harrastukset voivat tuoda monia etuja, on tärkeää muistaa, että molemmilla osapuolilla on myös omat henkilökohtaiset kiinnostuksen kohteensa. On tärkeää löytää tasapaino yhteisen ajan ja henkilökohtaisen tilan välillä, jotta kumpikin voi säilyttää oman identiteettinsä ja itsenäisyytensä parisuhteessa.
Jos sinusta tuntuu arkisin väliltä siltä, että jotain puuttuu? Voisiko se olla uusi harrastus, ajanviete elämääsi?
Liika harrastaminenkaan ei ole hyväksi
Entä, jos niitä harrastuksia on useita? Entä jos harrastamisesta tulee suorittamista, ja niiden suoritusten mittaamista ja luettelointia? Harrastuksenhan tarkoitus ei ollut aiheuttaa lisää stressiä, vaan nimenomaan tuoda uutta energiaa ja tasapainoa. Missä menee raja hyvä harrastamisen, ja liiallisen tekemisen välillä, vai onko sillä oikeasti edes väliä? Jokainen meistä rakentaa sellaisen elämän ja arjen, kun katsomme itsellemme sopivaksi.



