Ajankohtaista

Päätoimittaja

LoU Basketin WU16 saavutti nuorten SM-Sarjassa kuudennen sijan

koripallo, lohja

LoU Basketin WU16 joukkue on tehnyt hienoa työtä kaudella 2024-2025, sijoittuen koripallon alle 16-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjassa kuudennelle sijalle. Saavutettu sija on parannus edelliskauden kahdeksanteen sijaan verrattuna.

Kauden alku oli joukkueelle hieman haastava, eikä peli kulkenut toivotulla tavalla. Kevätkauden myötä yhteispeli parani huomattavasti.

Runkosarjassa joukkue keräsi yhteensä seitsemän voittoa, joista viisi kevätkaudella. Pelaajien ja valmennuksen yhdessä harjoituksissa vietetty aika, johti sekä kehittymiseen, että pelin laadun parantumiseen.

– Syksyn alku oli meille aika rikkinäinen ja yhteisiä tapahtumia ei tullut riittävästä. Tämä näkyi selvästi meidän tekemisemme laadussa ja kun puhutaan kollektiivisesta itseluottamuksesta, niin sitä on vaikea rakentaa ilman jatkuvia yhteisiä kokemuksia.  Joukkueen sitoutumistaso, ahkeruus ja työmoraali kauden aikana oli kuitenkin sillä tasolla, että tiedossa oli, että jossain vaiheessa pystytään myös ulosmittaamaan meidän osaamista ja kevätkaudella pelattiin jo yhdessä aika hyvin meidän näköistä korista, päävalmentaja Aleksi Iltanen

Joukkueen päävalmentaja Iltanen on ylpeä pelaajien saavutuksista ja korostaa, että kauden aikana nähtiin paljon hienoja hetkiä, tiivistä joukkuepeliä ja ennen kaikkea koettiin yhdessä asioita.

– Olen todella iloinen siitä, miten mimmit ovat kehittyneet kauden aikana. Meillä on ollut tosi hyviä hetkiä ja vähän heikompia hetkiä yhdessä. Erilaisia tunteita ollaan yhdessä koettu, kaivauduttu välillä isoihin kuoppiin ja sitten noustu niistä välillä uskomattomillakin tavoilla. Kulkiessa yhteistä matkaa näitten mahtavien nuorten naisten kanssa, tuntee itsensä aika etuoikeutetuksi, niin paljon tässä oppii itsekin päivittäin.

LoU Basketin alle 16-vuotiaat tytöt ovat esimerkki kovan työnteon ja ryhmähengen merkityksestä.  Heidän panostuksensa ja itsensä likoon laittaminen ovat tuottaneet tulosta. Kolmen peräkkäisen kauden ajan on joukkue parantanut urheilullista sijoitustaan Suomen koriskartalla valtakunnallisissa sarjoissa sija sijalta. Nuorempia pelaajia on nostettu mukaan ryhmään, ja he ovat sujahtaneet vaivattomasti mukaan peleihin, sekä harjoituksiin. Kauden aikana joukkueessa pelasi viisitoista 2009-2012-syntynyttä pelaajaa. 

Joukkueen kapteeni Saana Laine oli myös tyytyväinen menneeseen kauteen ja joukkueen kehitykseen.

– Meillä oli tosi hyvä kausi. Vaikka syksyllä meillä oli aluksi vähän haasteita löytää oma pelitapa, me emme luovuttaneet ja se näkyi meidän koko ajan parantuvissa pelisuorituksissa. Kevään puolella me pelasimme jo hyvin tasaisia suorituksia matsista toiseen ja onnistuttiin kääntämään tiukkoja pelejä meidän eduksemme. Olen tosi ylpeä meidän koko joukkueesta ja on ollut hienoa toimia kapteenina.

LoU Basket WU16: Viivi Nieminen, Helmi Vyhtinen, Aada Kiuru, Henny Peltola, Saana Laine (C), Alina Määttä, Emilia Määttä, Elviina Hautamäki, Elsi Suonperä, Enna Järvinen, Unna-Maija Saajos, Inka Riihelä, Minea Kokki, Alisa Mihnovits ja Hetti-Inkeri Saajos.

Päävalmentaja Aleksi Iltanen, valmentaja Pia Yli-Kankahila, fysiikkavalmentaja Vesa Jaakkola ja joukkueenjohtaja Kari Vyhtinen.

Alle 16-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjan välierissä kohtaavat runkosarjan voittanut Espoon Basket Team ja nelonen BC Nokia. Toisessa välierässä kohtaavat kakkonen HoNsU Jyväskylästä ja kolmenneksi tullut Espoolainen Honka. Runkosarjan viimeisessä pelissä lohjalaiset voittanut Helsingin NMKY oli runkosarjan viides vain yhden voiton enemmän saavuttaneena kuin LoU Basket. Lopuille sijoille selvisivät 7. Hyvinkään Ponteva 8. PuHu, Vantaa 9. Porvoon Tarmo ja 10. Pelikarhut, Kotka.

Kuvat : Soile Mustjärvi-Riihelä

16-vuotiaat tytöt, SM-sarja