Ajankohtaista

Päätoimittaja

Tuukka Taposella pisterikas F3 kilpailu Bahrainissa

F3, lohja

Lohjalainen Tuukka Taponen, ART Grand Prix’n suomalaiskuljettaja, teki vakuuttavan suorituksen FIA Formula 3 -sarjan toisessa osakilpailussa Bahrainissa. Viikonloppu sisälsi onnistumisen aika-ajossa, vahvan sprinttikisan ja tasapainoisen GP-startin, jotka toivat Taposelle arvokkaita pisteitä sarjataulukkoon.​ Ennen kaikkea ART GP:n sisäisessä kilpailussa Tuukan pisteet ovat todella arvokkaita, sillä hänen tallikumppaninsa Laurens van Hoepen sekä James Wharton ovat yhä pisteittä sarjassa.

Ferrarin junioriohjelmaan kuuluva Taponen osoitti kehitystä ja kilpailukykyä, mikä lupaa hyvää tuleville osakilpailuille. Bahrainin haastavissa olosuhteissa saavutetut tulokset vahvistavat hänen asemaansa yhtenä sarjan lupaavimmista tulokkaista. Taposen ensimmäinen kisa Melbournessa meni nollilla, mutta nyt Sakhirin radan sprintin kolmostila ja GP:n nelostila toivat hänelle yhteensä 20 pistettä ja seitsemännen paikan koko F3 pistetaulukossa, kun koko kaudesta on vielä jäljellä kahdeksan kisaa.

Aika-ajot: kuudes sija toi vahvan lähtöpaikan

Perjantain aika-ajoissa Taponen sijoittui kuudenneksi, mikä oli hänen uransa paras aika-ajotulos F3-sarjassa. Tulos oli erityisen merkittävä, sillä se ylitti ART-tallikavereiden suoritukset.​

Tämä sijoitus antoi Taposelle erinomaisen lähtöasetelman viikonlopun kilpailuihin, erityisesti sunnuntain GP-starttiin. Hyvä aika-ajosuoritus osoitti hänen nopeutensa yksittäisellä kierroksella ja kyvyn hyödyntää auton potentiaalia paremmin kuin tallikaverit.

Sprinttikisa: ensimmäinen F3-podium

Lauantain sprinttikisassa Taponen ajoi uransa ensimmäisen palkintosijan FIA F3 -sarjassa sijoittumalla kolmanneksi. Kilpailun voitti Nikola Tsolov, ja toiseksi sijoittui nuori yllättäjä Freddie Slater.​ Kisaan lähdettiin 12 ensimmäisen osalta käänteisessä järjestyksessä, eli Tuukka lähti ruudusta seitsemän.

Taponen osoitti kypsyyttä ja taktista älykkyyttä säilyttämällä asemansa ja hyödyntämällä kilpailun tilanteet edukseen. Tuukka kertoikin kisan jälkeen olleensa pettynyt viimeisiin kierroksiin ja turva-autoon. Tuukalla oli vielä hyvin renkaissa pitoa ja suunnitelmissa laittaa edellä ajaneet Tsolov ja Slater vielä koville, mutta tällä kertaa ajeltiin ratkaisun hetket jonossa turva-auton perässä.

Sunnuntain GP: tasainen suoritus

Sunnuntain pääkilpailussa Taponen lähti kuudennelta sijalta ja onnistui hyvällä ja tasaisella ajamisella nousemaan jopa kolmanneksi. Vaikka palkintosija jäi saavuttamatta, suoritus oli vahva ja toi tärkeitä pisteitä sarjataulukkoon.​

Tuukka ohitti kisan puolen välin tienoilla edellään ajaneen Tridentin Charlie Wurzin nousten kolmanneksi. Tässä vaiheessa toiveissa oli jopa, että Tuukalla olisi renkaat vielä kunnossa ja kohteena toisena kisassa ajava Callum Voisin. Valitettavasti vain MP Motorsportsin Tim Tramnitz osoitti autonsa olevan paremmassa ajokuosissa. Tramnitz nousi lähdön 13.sijalta aina Tuukan ohi palkintopallille.

Tuukka otti kuitenkin neljännen sijan pitäen kovaa vauhtia ajaneen ja Tuukkaa saavuttaneen Tsolovin loppuun asti takanaan. Tuukan tallikavereista Van Hoepen oli 12 ja Wharton 28. Itse GP:n voitti brasilialainen Rafael Camara, joka otti voiton myös sarjan avauskisassa Melbournessa.

ART GP ja Taponen

Bahrainin kisa todisti, että Taponen on osaava ja taitava kuljettaja, joka varmasti ajaa oikeassa sarjassa. Hän todisti osaavansa ajaa renkaita säästellen hyville sijoituksille, ja vaikka sunnuntain kisassa menettikin lopulta kolmannen sijansa, oli kokonaissaldo tyydyttävä. Iso kysymys kuitenkin jää ilmaan: mikä on ART Grand Prix tallin todellinen suorituskyky, ja onko kenestäkään voittamaan Tridentin Rafael Camaraa tälläkään sarja tasolla?