Ajankohtaista

puutarhatöissä

Päätoimittaja

Pihat ja puutarhat kuntoon, vaiko sittenkään?

koti, piha, puutarha

Kaikki meistä ei ole puutarhaihmisiä. Tieto ja taito ei kohtaa tällä osa-alueella, joten se tuntuu tuskastuttavalta. Katselen ihaillen muiden osaavien pihoja. Huokaillen paikoin, että miten ihanaa olisi omassakin pihassa. Sitten muistaa jälleen ne omat taidot. Oma vahvuuteni on lähinnä tuhota ja katsoa miten kasvit vain kuolevat silmieni edessä.

Tilanne voi olla tällainen niin uusilla pihoilla, kuin vanhoilla pihoilla. Rikkakasvit tulevat haluamattasi, ja osa niistä näyttää jopa hyvältä kukkineen, mutta ne valtaavat puutarhan ja pihasi nopeammin kuin ehdit niitä kitkeä.

Toisaalta se osittainen mielenkiinnon puute tätä aihealuetta kohtaan on yksi syy. Itselle helppous ja nopeus on ne puutarhan valttikortit. Muutama amppelikukka riittää pääsääntöisesti. Joskus isompaan ruukkuun joku muu helppo ja vaivaton. Viime vuosien hittinä ollut istutetut maissi eli ne popcornin jyvät.

Löydä oma pihasi

On hyvä ymmärtää, että puutarhanhoito vaatii aikaa, vaivaa ja usein myös tietoa eri kasvilajeista, vuodenajoista ja oikeista hoitomenetelmistä. Jos nämä asiat eivät herätä intohimoa, puutarhaprojektit saattavat jäädä nopeasti kesken. Siksi on tärkeää löytää itselle sopivat tavat nauttia ulkotiloista ilman turhaa stressiä.
Paine puutarhanhoitoon voi syntyä monesta eri lähteestä, kuten naapuruston odotuksista, somessa jaettavista täydellisistä puutarhakuvista tai sukulaisten neuvoista. Moni kokee, että hyvin hoidettu piha on eräänlainen statussymboli, joka kertoo omistajansa ahkeruudesta ja järjestelmällisyydestä. Tämä ajatusmalli voi aiheuttaa turhaa syyllisyyttä niille, joille puutarhatyöt eivät ole mieluisia.

Lisäksi suomalaisessa kulttuurissa luonto ja sen hoitaminen ovat perinteisesti olleet tärkeässä roolissa, mikä voi lisätä tunnetta siitä, että ”kuuluisi” olla puutarhaihminen. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että jokaisella on oikeus valita itse, kuinka paljon aikaa ja energiaa haluaa omistaa pihansa hoitamiseen.

Helppoja vaihtoehtoja viherpeukalottomille

Jos puutarhanhoito ei sytytä, mutta haluaa silti nauttia kauniista pihasta tai parvekkeesta, on olemassa monia helppoja vaihtoehtoja.
Esimerkiksi helppohoitoiset kasvit, kuten mehikasvit tai koristeheinät, eivät vaadi jatkuvaa hoitoa ja sopivat kiireisille tai kokemattomille. Ja jos et tiedä mistä on kyse, etsi ensin perustiedot Googlesta, ja sitten juttele vaikkapa Hankkijalla tai paikallisella puutarhalla kuten Nummelan Onnelan puutarhalla, tai Virkkalassa Sohlmannilla tai keskustan lähellä Tytyrin trekoolista. Kysyvä ei tieltä eksy sanoo sananlaskukin.

Toinen vaihtoehto on panostaa pihan rakenteisiin ja materiaaleihin: kivetykset, puuterassit ja koristekivet luovat siistin ja viihtyisän ympäristön ilman suurta hoitotarvetta. Tärkeintä on suunnitella oma ulkotila sellaiseksi, että se tuo iloa eikä aiheuta stressiä.

Eikä se haittaa, että tänä kesänä innostut jostain ja innostus lopahtaa, noustakseen taas ensi kesänä eri idean kanssa – oman pihasi ja oman puutarhasi kanssa, sinä päätät mitä teet.

KO