Vaelluskalojen nousua Mustionjoen Åminneforsin kalatiessä Raaseporissa voi seurata tänä keväänä ensi kertaa suorana Kalastriimi-lähetyksen kautta. Raaseporin kaupungin huoltohenkilöstö ja Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n asiantuntijat ovat avanneet maanantaina 5. toukokuuta Mustionjoen kalateiden luukut.
Billnäsin ja Åminneforsin kalatiet Mustionjoessa Raaseporissa ovat avoinna kaloille nyt kuudetta kertaa toukokuun alusta myöhäissyksyyn. Vaelluskalat, kuten taimenet, pääsevät kalateitä myöten ohittamaan voimalaitokset ja nousemaan jokea ylös kutupaikoilleen. Myös alavirtaan vaeltamisen mahdollisuuksia on parannettu viime vuosina Mustionjoella.
Kalateiden toimintaa on seurattu niiden käyttöönotosta eli vuodesta 2020 lähtien kameroiden ja kalalaskureiden avulla, mutta tänä vuonna kaloja voi ensi kertaa bongata LUVYn Kalastriimi-lähetyksestä. Kalastriimiä lähetetään suorana Åminneforsin kalatieltä kevään ja alkukesän ajan.
Katso Kalastriimiä Youtubessa >>
– Parasta kalanbongausaikaa on toukokuu ja kesäkuun alku, kun vimpoja ja muita särkikaloja vilisee kalatiessä. Onnekas saattaa havaita jopa lohen tai taimenen Kalastriimissä, kertoo hankepäällikkö Juha-Pekka Vähä LUVYlta.
Åminneforsin ja Billnäsin kalateiden ansiosta kalat ovat pystyneet liikkumaan mereltä Mustionjokeen ja sen sivupuroihin Peltokosken voimalaitokselle asti vuodesta 2020 lähtien, mutta elinvoimaisen taimenkannan kehittymiseen vaaditaan vielä paljon työtä.
LUVY pyrkii vahvistamaan lohikalakantoja istutuksin. Tämän kevään kalaistutukset ovat käynnissä. Tänä vuonna istutetaan taimenia noin 20 jokeen ja puroon Karjaanjoen vesistössä aina Lopelta ja Karkkilasta Raaseporiin.
MUSKALAT-hanketta rahoittavat vuonna 2025 Lohikalat Karjaanjokeen -vision sopimusrahoittajat: Raasepori, Lohja, Vihti, Karkkila, Loppi ja Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö (LUVY). Lisäksi hanketta rahoittaa Tammisaari-Pohjan kalatalousalue. Hanke saa rahoitusta Maa- ja metsätalousministeriönNOUSU-ohjelmasta. Hankkeen kokonaisrahoitus on noin 42 000 euroa.



