Neljä vuotta sitten kaksi karkkilalaista taiteilijaa, kirjailija ja elokuvaohjaaja, jotka olivat jo kymmenisen vuotta vetäneet paikallista elokuvakerhoa, saivat mahdollisuuden toteuttaa Karkkilaan ensimmäinen oikea elokuvateatteri. Kun vielä toisen taiteilijan pöytälaatikosta löytyi sopiva yritys, tuli sen nimestä suoraan paikalle nimi, näin vuonna 2021 syntyi Kino Laika
Mika Lätti oli siihen aikaan vuokralaisena vanhan Högforsin ruukin tiloissa Ala-Emalissa kun hän sai ystävänsä elokuvaohjaaja Aki Kaurismäen kanssa puhuttua Pepe Toikalle, että Ala-Emaliin saisi hienon elokuvateatterin. Ei tarvitse laittaa kuin yksi pieni tehdashalli uusiksi… ja Pepe oli myöntyväinen.
Kymmenen vuoden yhteistyö elokuvakerhossa oli tuottanut Mikalle ja Akille yhteisiä näkemyksiä, jotka sitten rakentuivat kuin tyhjälle kankaalle, Akin suunnitellessa koko Kino Laikan tilat baareineen, salakapakkoineen ja kabinetteineen. Kaurismäen tuotannon tuntevat löytävätkin useita esineitä Kino Laikasta, jotka ovat näkyneet myös Kaurinmäen elokuvissa.
– Kyllä tällainen projekti vaatii kaksi ”hullua” ja paljon halua ja näkemystä lähteä toteuttamaan tätä, kertoo Mika Lätti Kino Laikasta.
– Pelkkä elokuvateatteri olisi ollut ”liian vähän” eikä sillä varmaan olisi tullutkaan toimeen, mutta tällainen kokonaisuus, missä elokuvalla ja elokuvasalilla on keskeinen rooli, muttei ainoa näyttää osuneen kohdalleen.
– Olemme myös aloittaneet ns. vauvakinot, eli elokuvat perheen pienimmille. Vauvakino on erityisesti vauvoille ja heidän vanhemmilleen/hoitajilleen tarkoitettu elokuvanäytös, joka järjestetään pienten tarpeita ajatellen.
– Elokuvan äänet ovat tavallista hiljaisemmalla, ja tilassa on himmeä valaistus. Vaunut, istuimet ja kantokassit sekä lapsen omat eväät voi tuoda saliin. Tilassa saa liikkua esityksen aikana vapaasti. Laikan kahvilassa on mikro, jossa voi lämmittää eväitä pyydettäessä. INVA-vessasta löytyy hoitopöytä ja potta.

Paljon muuta kuin elokuvateatteri
Siinä missä elokuvat yhdistivät nämä kaksi taiteilijaa alunperin, Kino Laika yhdistää nykyään ihmisiä ja yrityksiä monilla muillakin tavoilla.
– Me olemme avoimia ihmisten ideoille, eikä ole lainkaan tavatonta, että ihmiset tulevat etukäteen ilmoittamatta ovesta sisään. He haluavat kertoa hyviä ideoitaa tapahtumille, joita haluavat tuottaa täällä meillä, kertoo Lätti.
– Yksi viime aikojen erikoisimmista ajatuksista oli tehdä meistä, Kino Laikasta dokumenttielokuva Cinema Laika. Tämä oli meidän mielestämme täysin ok, ja nyt kyseinen elokuva on nähtävillä mm. YLE Areenasta.
– Tämän dokumentit tuotti ja teki kroatialainen taiteilija Veljko Vidak, ja elokuva on saanut levityksen myös Japanissa elokuvateattereissa, mistä onkin syntynyt aivan erikoinen ilmiö: meille tulee ryhmiä Japanista tutustumaan Kino Laikaan ja Aki Kaurismäkeen, joka voi hyvällä tuurilla ollakin paikalla turistien tullessa.
– Kino Laika on avoinna kesäaikaan jokapäivä ja tarkemmat aukiolot löytyvät aina kotisivuiltamme (kinolaika.fi), kuten myös löytyy monipuolinen ohjelmistomme sekä vähän tarjoiluistamme.
Kesäkuussa on tulossa mm. 7.6. Aulikki Oksanen ja Vuokko Hovatta, 24.6. Folk konsertti ja 28.6. musavisa.
Ja jos haluat järjestää elokuvailtaa kavereille, voit varata yksityisen elokuvanäytöksen ja saatavilla ovat kaikki uutuusleffat – kysy vain lisää Laikasta.
– Esimerkiksi juuri ennen tätä haastattelua meillä oli koko päivän ryhmä kansainvälisiä dokumentin tekijöitä meillä katselemassa dokumentteja ja keskustelemassa alasta.
Tarjoilutkaan eivät ole ihan tavallista

– Haluamme tarjota kävijöillemme aina hyvällä laadulla, on sitten kyse meidän omasta Roku-Laika oluesta, matkamuisto paidoista tai lippiksistä, neulontaboxista (!!!) tai kahvista, pyrimme tarjoamaan ne kaikki korkealla laadulla.
Kino Laikan Baarissa on 60 asiakaspaikkaa ja jokirantaterassilla 68. Lisäksi on käytettävissä kabinetti kokouksiin ja yksityistilaisuuksiin.
Anniskelu elokuvateatterin puolella on sallittu K18- ja yksityisnäytöksissä.
Laikan tilat ovat esteettömät. Elokuvasalin eturivistä löytyy esteettömiä paikkoja, joihin on helppo kulku asiakastilojen kautta. Elokuvaesityksiin sisältyy induktiosilmukkajärjestelmä huonokuuloisten käyttöön: kuuluvuusalue riveillä 2–6. Laikassa käy myös EU:n Vammaiskortti sekä ePassi ja Smartum kulttuurisetelit.
Yhteistyössä lähialueen toimijoiden kanssa
Kino Laika tekee yhteistyötä ruukkialueella sijaitsevan Tehtaan Hotellin ja Ala-Emalin toimijoiden kuten Uunisaunan ja Kylärafla Kannon kanssa.
Tilaisuuksien ruokatarjoilu syntyy kätevästi Kylärafla Kannon keittiössä. Tarjolla on kaksi erilaista buffet-tyypin ryhmäkattausta.
– Olemme jopa tuotteistaneet elokuvien ystäville tuotteen nimeltä ”Filmihullun viikonloppu”, mikä sisältää yöpymisen ja aamiaislaatikon Tehtaan Hotellissa, Karkkilan karkkupussin huoneeseen, lasin viiniä Kino Laikan baarissa sekä luonnollisesti liput leffaan Kino Laikassa, kertoo Mika.
Yhteistyötä Muumien kanssa
Tänä vuonna Kino Laikaan tulee 5.6. alkaen myös valokuvanäyttely Tove Janssonista – taiteilijasta ja Muumien luojasta.
– Kino Laika on oikeasti koko perheelle. Elokuvien valikoima on laaja, ja vaikka elokuvan yhteydessä on baari, meiltä saa todella hyvää kahvia, limut ja mehut, pikku purtavat sekä 3 Kaverin Jäätelöt ja vaikka talon omia sandwichejä, joten olemme mielenkiintoinen paikka käväistä aivan päiväretkelläkin.
– Hyvällä säällä kannattaa piipahtaa kahvilla tai virkistävällä juomalla terassillamme, jonka vieressä virtaa kiva pikku joki.
– Lokakuussa meillä on sitten taas ”Sodankylän elokuvajuhlat kylässä”, eli teemme yhteistyötä Sodankylän elokuvajuhlien kanssa näyttämällä juhlien satoa meillä lokakuussa.
Kino Laika – elokuvateatteri ja baari
Osoite: Valurinkatu 2c, 03600 Karkkila
Puhelinnumero: 044 2405317
Tiedot: kinolaika.fi
KO




Yksi kommentti artikkeliin ”Etsitkö mielenkiintoista paikkaa visiitille: Kino Laika, Karkkila”
Kommentointi on suljettu.