PoisTieltä.com toimii Tonttulan maatilalla, joka muutti nykyiselle paikalleen sodan jälleen Karjalasta. Itse maatilan oma historia on satojen vuosien pituinen, mutta nykyinen päätoiminta alkoi reilut 25 vuotta sitten kun Paavo Hyrkkö osti maatilan hallintaansa vanhemmiltaan.
– Minulle oli jo nuorena varsin selvää, että minusta tulisi maatilan jatkaja ainoana poikana, kertoo Paavo.
Paavo kuitenkin ehti toimia kymmenkunta vuotta talvisissa maisemissa mm. hiihdonopettaja ja toiminnan vetäjänä mm. Ylläksen hiihtokeskuksessa, ja ehti hän myös harrastaa lumilautailua kilpailumielessäkin. Nykyäänkin hiihto ja sen lisäksi myös kaksipyöräiset ovat harrastuksena säilyneet näihin päiviin saakka, ja 60-vuotias yrittäjä kokeekin ne hyviä vastapainoina yritystoiminnalle.
– Reilut 25 vuotta sitten kehittelen Hillebrandtin Juhan kanssa liikeideoita, joissa yhdistyisi maatila ja oikea liiketoiminta. Maatila toimii nykyäänkin vielä maatilana, joskin pellot ovat heinällä, jota paikalliset tallit hyödyntävät, ja tilan tulot tulevat käytännössä Poistieltä.com ajotoiminnasta ja tapahtumista. Aloitimme ostamamme kolme Range Rover autoa, ja ensimmäistä autoa tulikin tutkimaan paikalliset maatalonmiehet isäni kutsumina. Silloin ei vielä nähty, mitä Poistieltä.com toiminnasta olisi tulossa.
– Kaikki taisi alkaa siitä, että näin töissä täällä Lohjalla, kuinka ihmiset maksoivat saadessaan ajaa Hummerilla suoralla tiellä, ja mietin, että miksei maastoautoa viedä metsään. Meillä kun on sitä metsää, niin siitä se sitten lähti, ja nykyään meillä tässä Nummenkylässä on ajoreittejä sellaiset 30–40 kilometriä aina keliolosuhteitten mukaan, listaa Paavo.
PoisTieltä.com syntyy
Poistieltä.com nimi syntyi jossain vaiheessa. Paavo itse ei muista, kuka nimen keksi ja 90-luvun lopulla oli tapana nimittää kaikki englannin kielellä, ja välillä versiona oli Offroad Heaven, mutta onneksi oikea nimi löytyi nopeasti.
– Meillä kävi myös tuuri aloittaessamme, sillä lähes naapurissa aloitti Offroad center, eli meitä oli kaksi vähän saman alan toimijaa lähekkäin. 25 vuodessa toiminta on kaluston osalta kasvanut ja alun kolme autoa ovat nyt 15 autoa, 10 kahden hengen mönkijää, kuusi ralliautoa ja kahdeksan sähkömaastopyörää.
Vuosien varrella kehitys on tapahtunut orgaanisesti. Esimerkiksi ensimmäiset mönkkärit tulivat toimintaan mukaan käytettyinä, ja tarjosivat siihen aikaan noin 20 vuotta sitten mahdollisuuden kokeilla mönkkärillä ajoa – silloin ei mönkkäreitä ollut niin saatavilla kuin nykyään. Toinen isompi uusi palvelukokonaisuus oli kymmenisen vuotta sitten tulleet ralliautot, joita siis nyt on peräti kuusi erilaista ralliautoa, joilla pääsee ajamaan tilan ralliradalla. Yksi lisäesimerkki yrityksen jatkuvasti kehittyvästä toiminnasta ovat kahdeksan saatavilla olevaa sähkömaastopyörää.
– Maastopyörät ovat hyviä mm. silloin, kun meille tulee isompi ryhmä, mutta kaikki eivät halua ajaa polttomoottorilaitteilla, jolloin sähkömaastopyörä on oiva vaihtoehto. Ralliautot taasen tulivat kun työntekijämme Mikko tarpeeksi kauan minulle niistä puhui, ja hyvä että puhuikin sillä ralliautot ja niiden tapahtumat ovat tuoneet meille asiakkaita, joita ei varmasti muuten olisi tullut.
Ralliautoista metsäkylpyyn
Maatilan toiminnan kehittymisestä hyvä esimerkki on myös nykyään tarjolla olevat metsäkylvyt. Näitä järjestetään paljon yhteistyökumppaneiden kanssa varsinkin ulkomaalaisille matkustajaryhmille.
– Jokainen metsäkylpy on erilainen. Kuljemme metsässä, tutustuen alueen luontokohteisiin, ja luontoon. Voimme myös pitää hengitysharjoituksia yms. rauhallisempaa toimintaa metsäkylpyjen aikana. Metsäkylpy on useimmiten hiljentymistä, ja luonnon aistimista, eli aivan päinvastaista toimintaa kuin ralliautomme tai maastoautosafari antaa.
– Olen kiitollinen hyvistä työntekijöistä, mitä meillä on ollut, ja varsinkin kiitos Mikolle. Tämä on mahdollistanut omat lomahetket ja yrityksen pyörittämisen. Tärkeätä on myös hyvät verkostot laitepuolelle. Esimerkiksi isommissa tapahtumissa saamme tarvittaessa lisää kalustoa nopeallakin aikataululla, jos käy niin, ettei oma kalusto riitä.
PoisTieltä.com järjestää myös tasaisin väliajoin ajopäiviä, jolloin autoilla ja mönkkäreillä pääsee ajamaan edullisemmin ja ilman isompaa omaa tapahtumaa.
– Ajopäivät ovat myös hyvä esimerkki palveluista, jotka ovat tulleet vuosien varrella mukaan varsinkin ralliautojen tullessa palvelukonseptiin. Ajopäivät ovatkin yksi vuoden suosituimmista yksittäisistä tapahtumista.
PoisTieltä.com tarjoaa palveluita niin yksityisille kuin yrityksille
Pienin palvelupaketti on yksi ajoneuvo, ja isoimmat tapahtumat voivat tuoda paikalle noin 70 osallistujaa, jolloin kokonaisuuden voivat muodostaa eri palvelumme kootusti.
Yksityisille palvelut voivat olla syntymäpäivät tai muut merkkitapahtuvat, ja yrityksille ja organisaatioille on tarjolla ihan maastoajokoulutuksia.
PoisTieltä.com tarjoaa ajamisen ohessa myös kokoustilat, saunan ja ruokailun tapahtuman tarpeiden mukaisesti.
– Aikoinaan Lapissa töissä ollessani sain paljon erilaisia koulutuksia, joista yksi liittyi köysiin ja laskeutumiseen. Sitä kautta sain töitä täältä Etelästä kesäksi paikallisessa elämysfirmassa, ja sitä kautta törmäsin sitten edellä mainittuihin mahdollisuuksiin.
– Olen siis käyttänyt kaikkea elämäni varrella oppimaani yritystoimintaan, ja siitä on kehittynyt nykyisen mallinen näiden yli 25 vuoden toiminnan aikana, kertoo Paavo, jonka autoja on viime vuosina nähty myös suomalaisissa tv-tuotannoissa kuten Suomen surkein kuski.
– Toiminta on vastapainoa nykyajan teknologian kehitykselle. Meillä on käytössä ”vanhempaa” tekniikkaa ja kaikki pitää käytännössä tehdä ja kokea itse, meillä ei virtuaalisesti oikein näitä asioita voi kokea, eikä tekoäly tee edes työtämme puolestamme. Markkinoinninkin teemme pitkälti itse aina sosiaalisen median videoita myöten, joita on nähtävillä niin Facebookissa, Instagramissa kuin TikTokissa, miettii Paavo yrityksen toiminnasta ja palveluista.
Pois Tieltä Safarit Oy
poistielta.com
Nummenkyläntie 60
08680 LOHJA



