Ajankohtaista

Päätoimittaja

Vuoden Lauri 2025: Koomikko ja käsikirjoittaja Ursula Herlin

laurinpäivä, lohja

Lohjan 41.vuoden Lauri valittiin lauantaina Laurinpäivän aurinkoisissa tunnelmissa Lohjan torilavalla heti Meiju Suvaksen jälkeen.

Ursula Herlin syntyi 1983 Kirkkonumella ja aloitti uransa komiikan parissa kymmenisen vuota sitten ja ammattimaisesti pari vuotta aloittamisen jälkeen. Hän on tullut monelle tutuksi mm. Ylen ajankohtaissatiirista Noin viikon studio, jossa hän oli käsikirjoittajana ja esiintyjänä 2019-.21. Hän on käsikirjoittanut myös mm. Heikelä syndroomaa ja Uutisvuotoa. Vuonna 2020 hän oli mukana myös Ylen Tilipäiväkirjat ohjelmassa.

Ursula Herlin on saanut tunnustusta paitsi esiintymisestä myös käsikirjoitustyöstään.  Hänen käsikirjoittajaryhmänsä (Jukka Lindström, Yasir Gaily, Anders Helenius, Ursula Herlin, Sara Vainio ja Janne Zareff) palkittiin Kultainen Venla -palkinnolla vuoden käsikirjoituksesta (viihde, reality ja events) – kategoriassa ohjelmasta Kovan viikon ilta vuonna 2023. Lisäksi sama ryhmä sai saman käsikirjoitus‑palkinnon myös Kultainen Venla 2024 -gaalassa ohjelmasta Kovan viikon ilta.

Kysyimme vuoden Laurilta parit kysymystä häneltä itseltään.

Mitä Lohja merkitsee sinulle?

– Lohja on mulle koti. Oon asunut täällä lähes koko ikäni. Täällä on ollut hyvä elää ja kasvaa ja kasvattaa lapsia. Rakastan sitä että voin asua samaan aikaan kilometrin päässä keskustan palveluista, järven rannasta ja harjusta. Ja kaikissa näissä voin käydä ilman että törmään yhteenkään ihmisiin. (Tämä on vitsi.) Mutta tosi on se, että rakastan myös sitä rauhaa ja väljyyttä mitä Lohja tarjoaa. 

Käsikirjoittaja vai standup, vai voiko niitä erottaa?

– Kaikki stand up koomikot ovat jossain mielessä käsikirjoittajia, koska harvoin uudet jutut syntyvät hetkessä ja improvisoiden. Usein vitsit kirjoitetaan joko sanasta sanaan tai vähintään ranskalaisin viivoin ylös, kun niitä työstetään. Monesti hyvä vitsi vaatii useita kirjoitus kertoja, lisäyksiä, osien poistamista ja palasten uudelleen asettelua. 

– Toisaalta, kun tekee käsikirjoittamista työkseen, sitä usein kirjoittaa juttuja jonkun toisen suuhun sopivaksi. Silloin prosessi vaatii erilaista ammattitaitoa. 

– Mä ajattelen olevani ennen kaikkea koomikko. Ja sitten työkseni teen stand up keikkoja ja käsikirjoittajan hommia.

Tulevaisuuden, parin vuoden, tavoitteet?

– Tulevaisuus on tällä alla aina vähän epävarmaa, joten ensisijainen tavoite on työllistää itseni tällä saralla myös jatkossa. Musta olis ihana kirjoittaa joskus sketsisarjaa tai vastaavaa viihteellistä ohjelmaa. Olkoon se tulevaisuuden tavoite. Toivon myös, että voisin tuottaa Lohjalle lisää komediatapahtumia jossain vaiheessa.