Vihti-Karkkilan Osakesäästäjät ry järjestää yhteistyössä Hiidenopiston kanssa sijoituskurssin Nummelassa ja Karkkilan työväenopiston kanssa sijoituskurssin Karkkilassa. Sijoituskursseilla käsitellään keskeisimpiä sijoituskohteita, kuten pörssiosakkeita, erilaisia korko-, yhdistelmä- ja osakerahastoja.
Osakkeisiin ja rahastoihin sijoittaminen kiinnostaa yhä useampaa kotitaloutta. Noin 1,5 miljoonaa suomalaista on sijoittanut varojaan sijoitusrahastoihin ja pörssiyhtiöiden osakkeita omistaa lähes miljoona yksityishenkilöä.
- Rahastosijoittajista on noin puolet naisia ja noin puolet miehiä. Suorista osakesijoittajista noin 40 prosenttia on naisia. Sijoituskurssit tuovat osakesijoittamista tutuksi ja alentavat kynnystä lähteä itse tekemään sijoituspäätöksiä. Yli puolet sijoituskurssien osallistujista on viime vuosina ollut naisia, kertoo Vihti-Karkkilan Osakesäästäjät ry:n puheenjohtaja Tuomo Paaso.
Pitkäaikainen osakesäästäminen tuottaa noin 8 prosentin vuosituoton. Osakesäästämisessä nousut ja laskut tasoittavat toisiaan. Hyvien tuotto-odotusten vastapainona ovat erilaiset riskit, kuten yrityskohtainen riski ja markkinariski. Yrityskohtaista riskiä voidaan kuitenkin pienentää sijoittamalla varoja useiden eri toimialalla toimivien yritysten osakkeisiin, jolloin jäljelle jää arvonvaihteluun liittyvä markkinariski.
- Sijoituskursseilla kerrotaan sijoitusten ajallisesta hajauttamisesta sekä eri omaisuusluokkiin sijoittamisesta. Hajauttamisella pienennetään markkinariskiä ja pyritään hyötymään arvonvaihtelusta. Hajauttamalla säästöt eri omaisuusluokkiin eli osake- ja korkosijoituksiin pystyy sijoittaja pienentämään yritysriskiä, kertoo Vihti-Karkkilan Osakesäästäjät ry:n hallituksen jäsen Mikko Viitanen.
Vihdin sijoituskursseille voi ilmoittautua www.hiidenopisto.fi tai 044 369 1498
Vihti
Kuoppanummen koulukeskus, Kuoppanummentie 18
ke 18.00-19.30
1.10. Pörssiosakkeet, Tuomo Paaso
8.10. Korko-, yhdistelmä- ja osakerahastot, Mikko Viitanen
Karkkila
Karkkilan sijoituskursseille voi ilmoittautua www.opistopalvelut.fi/karkkila tai puhelimitse 044 767 49 34. Kurssit ovat ilmaiset.
Yhteiskoulu, Anttilankatu 2-4, Karkkila
ke 18.00-19.30
29.10. Pörssiosakkeet, Tuomo Paaso
5.11. Korko-, yhdistelmä- ja osakerahastot, Mikko Viitanen



