Länsi-Uudenmaan poliisin loka-marraskuisessa valvonnassa ovat seuraamuksia saaneet muun muassa bussikaistalta oikaisijat, kaahaajat sekä jotkin raskaan liikenteen edustajat. Kerromme viikkotiedotteessa myös eri alueilla tapahtuneista työkalu ja -konevarkauksista.
Liikenteessä on sattunut onnettomuuksia ja törkeitä vaarantamisia
Länsi-Uudellamaalla on tapahtunut viikon aikana lukuisia liikenneonnettomuuksia.
Samaan aikaan poliisi on valvonut liikennettä eri puolilla aluetta harmaassa ja sateisessa kelissä. Esimerkiksi loppuviikosta partiot valvoivat liikennettä linja-autokaistalla Kehä II:lla, jossa yhden ratsian aikana kirjattiin 92 liikennevirhemaksua.
– Haluammekin korostaa, että oikaisemalla laittomasti linja-autokaistan kautta aiheutuu rikkomuksen lisäksi ylimääräistä ruuhkaa Kehä II:lle ja vaaratilanteita kaistanvaihdoista, toteaa komisario Hannu Kontola.
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 2.11. poliisi havaitsi Lohjalla useamman auton, joiden kuljettajat ajoivat porukassa turhan vauhdikkaasti. Autoista mitattiin nopeuksiksi muun muassa eräällä 30 km/h nopeusrajoitusalueella 78 km/h sekä 80 km/h nopeusrajoitusalueella 139 km/h. Lopputuloksena poliisi pysäytti kuljettajat ja kirjasi kolme törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista. Kahdessa autoista oli kuljettajan lisäksi neljä matkustajaa ja yhdessä kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Yksi kuljettajista oli 17-vuotias.
Raskaassa liikenteessä puutteita ajo- ja lepoajoissa
Viime viikolla poliisilaitos osallistui myös valtakunnalliseen raskaan liikenteen teemavalvontaan. Teeman tarkoituksena oli torjua kuljetusrikollisuutta ja kuljetusalan harmaata taloutta. Tarkastuksissa keskityttiin ajoneuvojen kunnon, kuormauksien ja ajo- ja lepoaikasäännösten noudattamiseen, ja lisäksi teeman aikana valvottiin ulkomaalaisten henkilöiden maassaolon edellytyksiä.
Valvoimme yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. Mukana oli poliisin lisäksi Tullin, Rajavartiolaitoksen, A-katsastuksen ja Liikenneturvan henkilöstöä. Valvonnassa tarkastettiin useita kymmeniä kuljetusyksiköitä, ja eniten puutteita havaittiin jälleen kerran ajo- ja lepoaikojen noudattamisessa.
Työkoneita varastettiin Vihdissä
Vihdissä tapahtui lokakuun viimeisellä viikolla työkonevarkaus. Omistaja oli lähtenyt lomamatkalle kodistaan, jonka lukitulla piha-alueella toimii myös yrityksen kalustevarasto. Alue on rajattu portein.
Kun asukas palasi muutamien päivien jälkeen kotiin lauantaina 1.11., odotti portti piha-alueella avattuna. Lukko oli kadoksissa.
Pihalta oli hävinnyt ainakin pienkuormaaja sekä maantiivistin. Poliisi tutkii tapausta törkeänä varkautena.



