Länsi-Uudenmaan Urheilijat (LUU) juhli päättynyttä yleisurheilukautta Puu-Anttilan juhlasalin kimalluksessa. Toimintavuosi oli seuralle kolmaskymmeneskolmas ja monien jo vakiintuneiden tapahtumien täyteinen: Lohjan Talvijuoksusarja, Lohjan Lajikarnevaalit, Lohja Junior Games, Hippokisat… kahvin ja herkuttelun siivittämänä katsottiin juhlan aluksi mittavat kuvakavalkadit kahdesta ensin mainitusta.
Seuran ydin toteutuu päivittäisessä toiminnassa: ryhmien harjoittelussa ja kilpailemisessa. Keväällä lähiseurojen kilpakumppanit saapuivat Lohjalle maantiejuoksun piirinmestaruuskilpailuihin – kesän aikana muista piirinmestaruuksista käytiin kilpailemassa Porvoossa, Nummelassa, Riihimäellä ja Janakkalassa. Useita eri muuttujia pisteyttäen seurat listataan urheiluliiton toimesta paremmuusjärjestykseen aina kauden päätyttyä. Keskisuurena seurana LUU keikkuu 50. sijan paikkeilla mm. edellä mainittujen paikkakuntien seurojen kanssa – tänä vuonna sijalla 47 Vihdin Viestiä ja Porvoon Urheilijoita edellä, täpärästi Janakkalan Janan ja Riihimäen Kiskon takana.
– Kautta leimasi nuoren ikäpolven kehitys, erityisesti Beea Lehtovuori, Pinja Purhonen ja Lauri Loikkanen ottivat harppauksen, nousten SM-tason urheilijoiksi, kertoo LUU:n valmennuspäällikkö Juha Heinänen ja jatkaa:
– Seuraa edustavista, mutta ryhmiin kuulumattomista urheilijoista hienoja kisoja ja sijoituksia syntyi nuorelta, intohimoiselta kestävyysjuoksija Joona Leinolta ja suunnistaja Hannes Nikkiseltä. Kauden päätteeksi iloitsemme myös LUU:n monipuolisuudesta, jonka yksi ilmentymä on suuri ja eloisa aikuisurheiluryhmämme.
Kaudella järjestettiinkin Lohjalla myös aikuisurheilun SM heitto 5-ottelu ja LUU:n vuoden urheilijana palkittiin nyt Karjalohjalainen Tauno Tukkinen, joka voitti Madeiralla pidetyissä EM-kilpailuissa M85 sarjan keihäänheiton ja heitto 5-ottelun saavuttaen vielä kiekonheitossa pronssia. Saukkolassa asuva Marju Kiri tuli samoissa kisoissa pronssisijalle N50-sarjan moukarinheitossa ja painonheitossa ja hänet palkittiin LUU:n vuoden aikuisurheilijana. Aikuisurheiluliiton pisteytyksessä 2025 LUU on maamme yhdeksänneksi menestyksekkäin seura!
Juhlapuhujaksi oli kutsuttu Lohjan Liikuntakeskuksen toimitusjohtaja Jukka Vienonen, joka toi liikuntatutkimuskyselyiden ydinhavainnot juhlaan pohdittaviksi: valtaosa nuorista liikkuu liian vähän – liikuntaharrastukset aloitetaan, mutta myös lopetetaan entistä nuorempina! Miksi näin? Kysymyksiä Jukka esitti erityisesti nuorten urheilijoiden pöydälle ja sieltä kuuluville nousikin havaintoja ja näkemyksiä. Puheen lopussa katsottiin tulevaisuuteen, menneiden Tokion MM-kilpailujen kautta. Daniel Ståhlin kiekonheiton voitto vesisadekisassa oli seurausta vallinneisiin olosuhteisiin varautumisesta – katsahdus taloudellisiin näkymiin kehottaa toimijoita varautumaan liikuntapaikkojen hinnankorotuksiin lähivuosina. Ehkä isona, kaiken takana olevana teemana hahmottui, että ihmiset luovat maailmansa ja sen ehdot ja hyvinvointi koostuu usein valittavissa olevista asioista, jos vain osaamme esittää kysymyksiä, jotka johtavat valintoihin.
Juhlien tervehdyssanoissa LUU:n puheenjohtaja Camilla Dillström kiitti kaikkia mahdollistajia: vanhempia, vapaaehtoisia, valmentajia, Lohjan Liikuntakeskusta, Luksiaa ja kaikkia kilpa- ja yhteistyökumppaneita. Johtokuntaa Camilla kiiti vuoden työstä ja esitteli syyskokouksessa valitut kaksi uutta johtokuntajäsentä. Hallinnossa onkin jo luotu paljon perustuksia tulevan kauden 2026 menestykselle. Siitä merkkeinä tässä juhlassa olivat tulevan kauden kumppanuusesitteet lohjalaisille yrityksille, tiedot Uudenmaan piirinmestaruuskisoista Lohjalla taas tulevana vuonna: maantiejuoksut Harjulla huhtikuussa, vauhdittomat hypyt LUU:n toteuttamina Nummelan hallissa tammikuussa, mutta ehkä tärkein merkki LUU:n menestyksestä oli iloisten juhlien kiireetön tunnelma, joka jatkui pöydissä vielä pitkään virallisen ohjelman jo päätyttyä.
Kaikki palkitut ja kuvia juhlasta www.luusport.fi



