Tytyri Elämyskaivoksen uumeniin salaisen piilopaikkansa rakentanut Joulupukki on viime vuosien aikana ehtinyt kotiutua Lohjalle, ja haluaakin nyt tarjota ylimääräistä jouluiloa jo etuajassa. Tytyrin joulupukin joulukalenterissa seurataan pukin seikkailua eri puolilla Lohjaa ja arvotaan joka päivä upeita palkintoja. Joulukalenterista voi esimerkiksi voittaa pääsylippuja Hyrsylän Mutkaan, ralliautokyydityksen Poistieltä.comissa, hemmottelupaketin Lohja Spassa tai vaikkapa saunavuoron Kanneljärven opiston rantasaunalla.
Joulukalenterin tavoitteena on vahvistaa mielikuvaa Lohjasta jouluisena matkailukohteena ja tuoda esiin sen monipuolista tarjontaa. Videoiden toivotaan levittävän myös hyvää mieltä, pientä kotiseutuylpeyttä sekä kenties ideoita sopivista aineettomista lahjoista Lohjalla.
– Idea Tytyrin oman joulukalenterin toteuttamisesta syntyi lopulta hyvin nopeasti. Halusimme tarjota ihmisille jotakin hyvää mieltä tuottavaa, ja samalla nostaa esiin Lohjan upeita käyntikohteita ja palveluja. Ja vielä kun meillä on olemassa jotain niin uniikkia kuin vanhaan kaivokseen tunnelmallisen joululuolan rakentanut joulupukki sekä ennakkoluulottomasti mukaan lähteviä yrityksiä, oli tuumasta helppo tarttua toimeen, toteaa Jenna Härmä, Visit Lohjan matkailukoordinaattori.
Visit Lohjan joulukalenterissa aukeaa uusi luukku joka päivä jouluaattoon saakka. Arvontaan voi osallistua kommentoimalla joulukalenteripäivitystä Visit Lohjan Instagram-tilillä.



