Lohja — Joulukuu tuo Galleria Lutsin ja Taidelainaamon tiloihin kolme toisistaan poikkeavaa mutta toisiaan kiehtovasti täydentävää näyttelyä. Galleria Lutsissa avautuu Laura ja Rudi Merzin lämminhenkinen yhteisnäyttely Lempiasioita, Näyttelytila Jemmassa nähdään Seppo Alanissin syvämietteinen kokonaisuus Sinun juuresi eivät ole minun, ja Mediataidetila LUMEssa esitetään Heli Kurimon poeettinen videoteos Mielen lepatus. Kaikki näyttelyt ovat avoinna 12.12.2025–3.1.2026, ellei toisin mainita.
Galleria Luts: Laura & Rudi Merz — Lempiasioita
Kuvataiteilija Laura Merz ja puuseppä Rudi Merz – tytär ja isä, kahden taiteenalan vuoropuhelijoita – tuovat Galleria Lutsin joulukuuhun näyttelyn Lempiasioita. Näyttelyssä nähdään kummankin taiteilijan itselleen rakkaiden aiheiden ja materiaalien ympärille rakentuva kokonaisuus.
Lauran musteella toteutetut eläinaiheiset maalaukset kumpuavat lapsuuden luontokokemuksista ja aikuisiän matkoista Mongoliaan, Länsi-Afrikkaan ja erilaisiin luonnonpuistoihin. Rudin teokset – tuolit ja pienet puuesineet – puolestaan syntyvät lohjalaisesta omenapuusta ja muista tarkoin valituista luonnonmateriaaleista.
Sekä teosten käsityöperinne että tekemisen ilo ovat vahvasti läsnä näyttelyssä, jossa katsoja pääsee osaksi kahden taiteilijan henkilökohtaisia ja teknisiä maailmoja. Kaikki teokset ovat myynnissä.
Näyttelytila Jemma: Seppo Alanissi — Sinun juuresi eivät ole minun

Seppo Alanissin näyttely Sinun juuresi eivät ole minun koostuu 2020-luvulla syntyneistä tussi- ja sekatekniikkapiirustuksista, joissa vanhan metsän tekstuurit, juurakot ja hajoavat pinnat toistuvat meditatiivisena kuvastona. Teokset jäljittävät luonnon kerroksia ohuella tussilla, hiljaisina havaintoina vieraantumisen ja kotiinpaluun tunteista.
Näyttely on tiivis versio laajemmasta kokonaisuudesta, jonka yhteydessä julkaistiin myös samanniminen ambient-albumi. Sen kuusi raitaa ovat kuunneltavissa näyttelyssä QR-koodin kautta.
Alanissin tuotannossa panpsykismi, syväekologia ja arkaainen symboliikka limittyvät metsän yksityiskohtiin ja itämerensuomalaiseen kuvastoon. Hänen tussi- ja sekatekniikkapiirustuksensa muodostavat hiljaisen, hitaan katsomisen tilan – kuin juurakon sisäisen rytmin.
Mediataidetila LUME: Heli Kurimo — Mielen lepatus
Mielen lepatus on taiteilija Heli Kurimon herkkä ja henkilökohtainen videoteos, joka on kuvattu Paloniemen entisen psykiatrisen sairaalan tyhjillään olleessa eristyshuoneessa. Teos rakentuu hitaiden liikkeiden performanssista, kameran pitkästä suljinajasta ja tilan latautuneesta historiasta.
Kurimo kohtaa hylätyn tilan kuin kerrostuneen muistin: rikottu ikkuna, sammuneet kamerat ja kuvitteelliset äänet muodostavat taustan teokselle, jossa kysytään, mitä jää jäljelle, kun valvonta ja valta poistuvat. Teksti- ja kuvaelementtien kautta teos kietoutuu myös taiteilijan isoäidin mielenterveyshistoriaan – siihen, mikä on kadonnut, mutta ehkä yhä läsnä “kuin lintu rikotusta ikkunasta”.
– Marraskuisen aamupäivän sää on sumuinen, lempeä ja pehmeä, kun ajan Paloniemen entisen psykiatrisen sairaalan pihaan. Olen saanut luvan mennä tyhjillään olevaan sairaalarakennukseen kuvaamaan. Rakennus on kohdannut ilkivaltaa; kun astumme isännöitsijän kanssa sisään, kaikkialla lojuu lasinsirpaleita, rojua, rikottua irtaimistoa ja muutamia hylättyjä huonekaluja. Ilma on kylmänkosteaa, haju homeinen. Ennen kuin jään rakennukseen yksin, isännöitsijä haluaa varmistaa, että paikka on turvallinen. Teemme nopean kierroksen kolmessa kerroksessa. Ylimmän kerroksen portaikossa lehahtaa lentoon talitiainen. Säikähdän.
– Löydän nopeasti rakennuksen kiinnostavimman paikan, eristyshuoneen. Huoneessa on ikkuna, joka on rikottu, ja lasien väliin on asetettu kello kuin pysähtyneen ajan muistomerkiksi. Huoneen oikeassa ylänurkassa valvontakameran laatikon tumma hahmo katselee minua. Sähköä ei enää ole, kamera on kuollut. Kukaan ei enää valvo, hallitse ja tarkkaile.
– Asetan oman kamerani jalustalle sopivaan kohtaan ja aloitan kuvaamisen: pitkä suljinaika, hitaat liikkeet. Pieni terapeuttinen performanssini saa jatkua rauhassa, kenenkään häiritsemättä.
Aukioloajat & sijainnit
Galleria Luts, Laurinkatu 48, Lohja. Avoinna: ti–pe klo 13.30–18, la klo 10–14. Poikkeuksellisesti avoinna su 14.12. klo 11–16. Näyttelyt Sinun juuresi eivät ole minun ja Mielen lepatus ovat esillä samassa osoitteessa toimivissa Näyttelytila Jemmassa ja Mediataidetila LUMEssa.


