Espoon hiippakunnan tuomiokapituli on julistanut haettavaksi Lohjan seurakunnan kirkkoherran viran. Kirkkovaltuusto valitsee uuden kirkkoherran maaliskuussa.
Kirkkoherran virkaa voivat hakea papit, jotka ovat suorittaneet pastoraalitutkinnon ja seurakuntatyön johtamisen tutkinnon. Lisäksi Lohjan seurakunnan kirkkovaltuusto on määritellyt erityiset tarpeet, jotka otetaan huomioon arvioitaessa hakijoiden sopivuutta kyseiseen virkaan.
Lohjan seurakunta pitää tärkeänä, että tuleva kirkkoherra on innostava ja strateginen muutosjohtaja, joka kykenee luomaan yhteyttä alueellisesti, hengellisesti ja kielellisesti monimuotoisessa seurakunnassa. Häneltä odotetaan taitoja ja osaamista niin työyhteisön johtajana kuin seurakunnan hallinnon ja talouden suunnittelussa. Myös hyvät vuorovaikutus- ja viestintätaidot ovat olennaisia viran hoidossa. Kaksikielisessä seurakunnassa arvostetaan myös sujuvaa ruotsin kielen taitoa. Tarpeet on kuvattu yksityiskohtaisemmin hakuilmoituksessa KirkkoRekry-palvelussa.
Kirkkovaltuusto nimesi 9. joulukuuta valmistelutyöryhmän kirkkoherran vaaliin. Työryhmän puheenjohtajana toimii kirkkovaltuuston puheenjohtaja Hanna Kallio. Tuomiokapituli on lisäksi nimennyt Raaseporin suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Katri Grönroosin vaalin valmistelijaksi. Hänen tehtävänään on tukea ja auttaa seurakuntaa rekrytointiprosessissa.
Lohjan seurakunta on 29 000 seurakuntalaisen, satojen vapaaehtoisten, aktiivisten luottamushenkilöiden, 110 työntekijän, kuuden alueseurakunnan, seitsemän kirkon, yhdeksän hautausmaan, kahden kotimaisen kielen ja suojellun luonnon seurakunta.
Hengellinen elämä on Lohjalla monimuotoista ja läpileikkaavaa. Perinteiden rinnalla seurakunta kehittää toimintaansa ja etsii uusia toimintatapoja.
Hakuaika päättyy 12. tammikuuta 2026. Suunnitellun aikataulun mukaan kirkkoherra valitaan kirkkovaltuuston kokouksessa 31. maaliskuuta. Uusi kirkkoherra aloittaa työssään 1.9.2026, jolloin seurakuntaan vuodesta 2012 johtanut Juhani Korte jää eläkkeelle.



