Ajankohtaista

Sekajätteen koostumustutkimus_lajittelu

Päätoimittaja

Rosk’n Roll tutki: Sekajätteen määrä vähenee hitaasti

Rosk’n Rollin tekemän tutkimuksen mukaan alueen kotitalouksien sekajätteen määrä on laskussa. Biojätettä lajitellaan kuitenkin edelleen valitettavan vähän.

Rosk’n Roll on tutkinut, mitä toimialueensa asukkaat laittavat roskapusseihin eli sekajätteeseen. Yhtiö on tehnyt sekajätteen koostumustutkimuksen nyt kolme kertaa: vuosina 2022, 2024 ja 2026. Kotitalouksien tuottaman sekajätteen määrä on näiden vuosien aikana vähentynyt johdonmukaisesti: vuonna 2022 yksi alueen asukas tuotti keskimäärin 160 kilogrammaa sekajätettä vuodessa, kun määrä vuonna 2026 on enää 133 kilogrammaa vuodessa. Tulos voi kertoa kulutuksen vähenemisestä, mutta tutkimus osoittaa, että ihmiset myös lajittelevat entistä paremmin, etenkin muoveja ja kartonkia.

– Suunta on oikea, mutta muutos on harmillisen hidasta, toteaa erityisasiantuntija Marika Makkonen Rosk’n Rollilta.

Yllättävänä tuloksena voidaan kuitenkin pitää sitä, että biojätettä oli sekajätteen joukossa määrällisesti yhtä paljon kuin vuonna 2024, ja sen suhteellinen osuus roskapussin sisällöstä jopa nousi.

– Tulostemme mukaan biojätettä laitetaan sekajätteeseen 49 kg/asukas/vuosi. Se on aivan liian paljon, Makkonen sanoo.

– Valitettavasti biojätteen määrä sekajätteessä ei ole kahden vuoden takaisesta vähentynyt, vaikka biojäteastia tai kompostori on viime vuosina tullut kierrätysvelvoitteiden myötä yhä useampaan kotiin. Odotimme, että niiden ansiosta biojätteen lajittelusta olisi jo ehtinyt tulla useammalle rutiinia.

Kaikilla tehtävää kierrätyksen lisäämiseksi

Sekajätteen joukossa on yhä paljon kierrätyskelpoista jätettä. Rosk’n Roll pyrkii edistämään kierrätystä kehittämällä eri jätteiden keräyspalveluja, neuvonnalla sekä lajitteluun kannustavalla hinnoittelulla.

Myös muilla jätealan toimijoilla, kuten jätteenkäsittelijöillä, on työsarkaa käsittelymenetelmien kehittämisessä niin, että enemmän jätettä saataisiin hyödynnettyä uusiomateriaalina tai ravinteina. Kaikelle kierrätyspotentiaaliselle jätteelle ei vielä tänä päivänä ole muuta käsittelyä kuin jätteenpoltto.

– Ainahan jotain jää sekajätteeksi. Mutta kyllä nykyisilläkin järjestelmillä saataisiin jo huomattavan paljon lisää materiaalia kierrätykseen ihan vain lajittelua kotona lisäämällä, Makkonen huomauttaa.

Monilokeroasiakkaat erottuvat edukseen

Tutkimustulokset osoittivat, että suurissa taajamissa monilokeropalvelun valinneilla asukkailla kertyy yli puolet vähemmän sekajätettä kuin vastaavan alueen muilla pientaloasukkailla. Tämä tarkoittaa sitä, että monilokeroasiakkaat lajittelevat jätteensä merkittävästi muita huolellisemmin. Monilokeropalvelussa asiakkaan pihalla on neliosainen jäteastia, johon lajitellaan metalli sekä lasi-, kartonki- ja muovipakkaukset. Tämän lisäksi heillä on käytössään joko biojäteastia tai oma kompostori.

– Ero muihin pientaloasukkaisiin on suuri. Monilokeropalvelun itselleen valinneet asukkaat suhtautuvat todennäköisesti lajitteluun keskimääräistä myönteisemmin, lisäksi monilokeropalvelu tekee lajittelusta mukavan vaivatonta, Makkonen erittelee.

MIKÄ SEKAJÄTTEEN KOOSTUMUSTUTKIMUS?

Rosk’n Roll tutkii kahden vuoden välein kotitalouksien sekajätteen koostumusta toimialueellaan Itä- ja Länsi-Uudellamaalla. Tuorein tutkimus tehtiin toukokuussa 2026.

Tutkimuksessa poimitaan näytteet sekajätekeräyksistä eri kiinteistötyypeiltä. Yhden ryhmän muodostavat isot, yli viiden asuinhuoneiston kiinteistöt, joilla jätehuoltomääräysten mukaan tulee olla pakkausjätteiden, metallin sekä biojätteen erilliskeräykset. Toiseen ryhmään kuuluvat suurimpien taajamien pientalot, joille on vastikään tullut jätelain mukainen velvoite lajitella biojätteensä. Kolmannen ryhmän muodostavat pienten taajamien ja haja-asutusalueiden pientalot, joita jätehuoltomääräykset eivät velvoita järjestämään lajittelua kiinteistöllään. Lisäksi tänä vuonna mukana oli jälleen omana lisäryhmänään monilokeroasiakkaat, joita viimeksi tutkittiin neljä vuotta sitten.

Kiinteistöiltä kerättiin näytekuormat ja niistä lajiteltiin käsin yhteensä 2 900 kg jätettä 37 eri luokkaan.

Koko tutkimusraportti on luettavissa Rosk’n Rollin verkkosivuilta.

Kumppanin mainos

Kommentoi kirjoitusta