Tammikuun alusta lukien Lohjalla on todettu kolme uutta koronavirustartuntaa. Koronanäytteitä on otettu tähän mennessä tammikuussa yhteensä 773. Viime viikolla uusia koronatapauksia ilmeni kaksi kappaletta.

Koronan ilmaantuvuus on Lohjalla ollut viimeisten 14 vrk:n aikana 8/100 000 asukasta. Tilanne ei välttämättä ole täysin todenmukainen johtuen viime viikonkin edelleen vähäisestä testausmäärästä. Koko maassa ilmaantuvuus on 63,7 ja Uudenmaan alueella 108,2. Parhaillaan Uudenmaan lisäksi Ahvenanmaan, Kanta-Hämeen, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen, Pohjois-Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen alueet ovat leviämisvaiheessa.

Koronatilanteen edelleen rauhoittamiseksi aluehallintovirasto jatkoi viime viikolla päätöstään yli 10 hengen yleisötilaisuuksien kieltämisestä 31.1.2021 asti. Myös Lohjan kaupunki jatkoi rajoituksia ja suosituksia pääosin 31.1.2021 asti. Poikkeuksena aiempiin rajoituksiin sallittiin abiturienttien palaaminen lähiopetukseen lukulomaan saakka. Rajoitusten ja suositusten jatkoa arvioidaan viikoittain sekä paikallinen alueellinen että valtakunnallinen koronatilanne huomioiden.

Tietoa aluehallintoviraston päätöksen ja Lohjan kaupungin rajoitusten sekä suositusten vaikutuksista kaupungin toimintaan: https://www.lohja.fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/terveyspalvelut-2/koronavirus/suositukset-ja-ohjeet/ 

Koronatestiin pitää hakeutua edelleen herkästi

Vuoden vaihteen juhlapyhinä koronatesteihin hakeuduttiin muita ajankohtia vähemmän. Lohjalla koronatestiin pääsee helposti ja nopeasti, mikäli on koronaan viittaavia oireita. Niitä ovat esimerkiksi lämpöily, kuume, yskä, päänsärky, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus, haju- tai makuaistin menetys, pahoinvointi, ripuli ja poikkeava väsymys. Voit tehdä sähköisen oirearvion koronavirusoirearvion ja varata ajan koronavirusnäytteenottoon osoitteessa www.koronabotti.hus.fi tai ottamalla yhteyden terveydenhuoltoon, virka-aikana omalle terveysasemalle 044 369 2901, muuna aikana palvelee päivystysapu p. 116117.

Koronarokotukset käynnistyvät Lohjalla 12.1.

Lohjalla koronarokotukset käynnistyvät 12.1. keskustan terveysasemalla. Lohjan yhteisrokotuspisteessä rokotetaan Karviaisen, Lohjan, Inkoon ja Siuntion kuntien sekä alueen yksityisten toimijoiden ensimmäisessä rokotusvuorossa olevaa henkilökuntaa. Lisäksi valmistaudutaan käynnistämään rokotuksia ikääntyneiden asumispalveluyksiköissä. Rokotusjärjestys (eli missä järjestyksessä väestö rokotetaan) perustuu kansallisiin linjauksiin ja valtioneuvoston 22.12.2020 antamaan asetukseen ja Lohjalla noudatetaan sitä kaikissa rokotuksissa. Virallista rokotusjärjestystä ei ole mahdollista ohittaa.

Rokotuksiin oikeutettua kohderyhmää tiedotetaan välittömästi aikatauluista ja ajanvarauksesta rokotusaikataulujen varmistuttua. Ikääntyneiden ja vakavalle koronataudille alttiiden henkilöiden rokotukset voisivat tämänhetkisten arvioiden mukaan alkaa helmi-maaliskuussa.

Tietoa Lohjan koronarokotuksista: https://www.lohja.fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/terveyspalvelut-2/koronavirus/koronarokotukset/

THL on päivittänyt kasvomaskisuositustaan

THL on päivittänyt kansalaisille tarkoitettua maskisuositusta. Kasvomaskin käyttöä suositellaan vastedes 12 vuotta täyttäneille. Taustalla on Maailman terveysjärjestö WHO:n suositus, jonka mukaan 12-vuotiaiden ja sitä vanhempien tulisi noudattaa aikuisten maskisuositusten periaatteita (https://thl.fi/fi/-/thl-paivitti-maskisuositusta-maskin-kayttoa-suositellaan-jatkossa-yli-12-vuotiaille). Lohjan kaupungissa valmistaudutaan kasvomaskien käytön laajentamiseen. Asiasta tiedotetaan erikseen.

Kommentoi kirjoitusta