Asiakaskokemus on ykkösasia Länsi-Uudenmaan OP-Kiinteistökeskuksessa

Asiakaskokemus on kasvun rinnalla tärkein toimintaa ohjaava tavoite

Länsi-Uudenmaan OP-Kiinteistökeskus on muutosmatkalla, jota johtaa asiakas. Tavoitteenamme on olla vetovoimaisin paikallisen asumisen asiantuntija ja yhteistyökumppani. Asiakaskokemus on kasvun rinnalla tärkein toimintaamme ohjaava tavoite vuodelle 2018, kertoo toimitusjohtaja Tuomas Tyrsky.

Länsi-Uudenmaan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV kasvaa, uudistuu ja kehittää palveluitaan entistä asiakaslähtöisemmiksi vuonna 2018. Samalla kun koko OP Ryhmän palvelut laajentuvat niin Länsi-Uudenmaan OP-Kiinteistökeskus kehittää palveluitaan paikallisesti yhdessä asiakkaidensa kanssa. Kiinteistökeskus pystyy jo nyt tarjoamaan Länsi-Uudellamaalla kattavimmat asunnon ostoon ja myyntiin liittyvät palvelut.

Länsi-Uudenmaan asuntomarkkina kasvussa – Länsi-Uudenmaan OP-Kiinteistökeskuksella vahvaa ja markkinoita nopeampaa kasvua

Kauppojen lukumäärä vertailussa vuoteen 2016 kasvoi vuonna 2017, kasvua 3,4 %. Länsi-Uudenmaan OP-Kiinteistökeskus onnistui kasvattamaan liiketoimintaansa markkinoita selvästi nopeammin ja kauppoja tehtiin 2017 yli 12 % enemmän kuin vuonna 2016. Markkinaosuutemme nousi samalla yli 20 %:iin. Kerrostalohuoneistojen kaupoista OPKK välitti peräti joka neljännen kaupan markkinaosuuden ollessa 24,8 %.

Länsi-Uudenmaan asuntomarkkina näyttää kokonaisuutena hyvältä myös vuonna 2018. Koko toimialueellemme ennustamme n. 6 % kasvua kauppamäärissä ja asuntojen hintatason ennustamme säilyvän lähes vuoden 2017 tasolla, ennustaa myyntijohtaja Janne Vermasheinä.

Viime vuosina kasvaneen kauppamäärän kasvusta huolimatta olemme vielä kaukana 2008 alkanutta finanssikriisiä edeltänyttä aikaa. Vuonna 2007 toimialueen kokonaiskauppamäärä kerros- ja rivitalohuoneistoista sekä omakotitaloista oli 2080 kappaletta, kun vuonna 2017 näiden asuntotyyppien kauppamäärä oli 1648 kappaletta.

Havaintoja koko Suomen asuntomarkkinasta

• Suomen suhdannenousu jatkuu vahvana. Asuntojen hinnat jatkavat maltillisessa nousussa. Hinnat nousevat keskimäärin 2-4 % kuluvana vuonna. Jatkossa entistä useampi kaupunki pääsee nousu-uralle.

• Hintojen eriytyminen jatkuu. Eriytymistä tapahtuu monella rintamalla; alueellisesti, kaupunkien sisällä, asunnon koon ja talotyypin mukaan.

• Asuntotuotanto on vahvassa vedossa vielä tovin, mutta rauhoittuu hiljalleen ensi vuotta kohden. Uudistuotanto keskittyy kerrostaloihin.

• Asuntolainojen määrä kasvaa – mutta melko verkkaisesti vahva suhdannetilanne huomioiden.

• Korkotaso pysyy matalana, mutta korkojen nousu häämöttää jo horisontissa.

• Ruotsissa asuntojen hinnat ovat kääntyneet laskuun nopean nousun jälkeen. Maltillinen hintojen lasku – ja sen tapahtuminen hyvän suhdannetilanteen aikana – on tervetullutta.

Uudistuneet asumisen palvelut – kaikki saman katon alta

Asunnonvaihto on monitahoinen asia, johon liittyy paljon yksityiskohtia ja vastuita. Länsi-Uudenmaan OP-kiinteistökeskuksen ja OPn tarjoamat asumisen palvelut kattavat kaikki olennaiset asumiseen liittyvän palvelut, esim. välityspalvelut, rahoituksen, arviointi- sekä lakipalvelut.

Palvelemme asiakkaitamme sekä asunnon ostoon tai myyntiin liittyvissä asioissa. Välittäjämme huolehtii kaupan etenemisestä, vakuusjärjestelyistä ja sopimuksista. Asiakkaamme voi yhdessä OPn kanssa tarkistaa lainatarpeensa sekä vakuuksiin liittyvät asiat. Kokonaisuus tulee hoidettua näin suunnitellusti. Ennen kaikkea asiakas saa kauttamme käyttöönsä ammattimyyjän, joka varmistaa onnistuneen asuntokaupan. Kaikki asumisen palvelut ovat siis saatavilla paikallisesti ja saman katon alta, kertoo Janne Vermasheinä.

OP Koti sisältää paikallisen palveluhaun

OP Koti kokoaa asumiseen liittyviä palveluita yhteen helposti käytettäväksi kokonaisuudeksi. Osoitteesta op-koti.fi löytyvät OP-Kiinteistökeskuksemme yhteystiedot ja myynnissä olevat kohteet, apua asunnon hinnoitteluun sekä uutuutena asumiseen liittyvien palveluntarjoajien haku.

Palveluhaku tuo maksutta yhteen asiakkaat ja yrittäjät, jotta kodin pienille askareille, kuten remonttiin, muuttoon tai siivoukseen, löytyisi osaava tekijä. Pyrimme koko ajan saamaan paikallisia yrittäjiä ja palveluntarjoajia tietoisiksi tästä uudesta mahdollisuudesta tarjota palveluita, kertoo Tuomas Tyrsky.

Hyvä varautua korkojen nousuun

Asuntolainan viitekorko on ollut vuosia poikkeuksellisen matalalla. Lainanmaksajien on hyvä varautua jossain vaiheessa edessä olevaan nousuun. Siihen meillä on monia hyviä keinoja, mm. korkokatto lainalle tai pitkän kiinteän koron laina. Tasaerälainassa taas kuukausisumma pysyy samana. Myös vaikkapa rahastosäästöillä voi varautua korkojen nousuun, kertoo Tuomas Tyrsky.

Myös taloyhtiöille taloyhtiölainan korkosuojaus on ajankohtainen. Pitkien korkojen nousu jatkuu, nousu on jatkunut toissa syksystä lähtien. Mikäli se edelleen jatkuu, pitkien taloyhtiölainojen hoitokulut kasvavat ennen pitkää. Lainojen korkosuojausta kannattaa harkita vakavasti tämän kevään yhtiökokouksissa, sillä lainan koron saa yhä lukittua alhaiseen tasoon pitkälle tulevaisuuteen.

Nykyaikainen energiajärjestelmä nostaa asunnon arvoa

Energialasku on yksi taloyhtiöiden suurimmista kulueristä. Energiaremontti on uusi palvelu, jonka avulla taloyhtiöt voivat leikata energiakustannuksia, parantaa asumisen mukavuutta ja pienentää kiinteistön päästöjä. Helposti, edullisesti ja turvallisesti – kuukausimaksulla ja yhdessä huippuasiantuntijoiden kanssa. Energiaremontit toteuttaa LeaseGreen ja niiden rahoittaja on OP.

Tuomas Tyrsky, toimitusjohtaja, Länsi-Uudenmaan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV

https://op.media/alueet/Lansi-Uusimaa/Asiakaskokemus-on-ykkosasia-Lansi-Uudenmaan-OP-Kiinteistokeskuksessa-37ed5902e7e744b1a84abff9b33f2d53