Koronarajoitukset eivät ole hiljentäneet vilkkaana käyvää asuntokauppaa. Sp-Kodin toimitusjohtajan Jukka Rantasen mukaan myynnissä olevien asuntojen määrän negatiivinen kehitys on pysähtynyt. Tarjontamäärissä on nähtävissä jopa pientä kasvua. Myös suomalaisten asunnonostoaikeet ovat nyt korkeammalla kuin koskaan ja jopa koko euroalueen korkeimmat.

– Tammi–helmikuussa asuntokauppoja tehtiin Suomessa 8,7 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Vanhojen asuntojen myynti kasvoi 11,4 prosenttia. Poikkeuksellisen kova kauppatahti on jatkunut myös maaliskuun. Me teimme tammi–helmikuussa kauppoja 34 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten ja 25,3 prosenttia enemmän koko markkinaan verrattuna, sanoo Rantanen.

–Myyntikohteiden määrän negatiivinen kehitys näyttää tilastojen mukaan pysähtyneen joulukuussa. Nyt maaliskuussa on nähtävissä kehityskäyrän kääntyneen meillä ja kilpailijoillamme hienoisesti ylöspäin. Tällä on iso vaikutus asuntomarkkinoille. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla asuntokauppaa on tulpannut jo pitkään se, että kysyntä on selvästi tarjontaa suurempaa kaikenkokoisiin asuntoihin ja kaikkiin asuntotyyppeihin, Rantanen jatkaa.

–Myös uutta kotia etsivien kannalta tarjonnan lisääntyminen on eriomainen uutinen. Helmikuun kuluttajabarometrin mukaan suomalaisten asunnonostoaikeet ovat tällä hetkellä ennätyskorkealla. Ne ovat itse asiassa koko euroalueen korkeimmat, toteaa Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkonen.

–Myös uudisrakentaminen on säilynyt hyvällä tasolla. Rakennusteollisuuden maaliskuun ennusteen mukaan asuntoaloitukset jäävät tänä vuonna hieman viime vuodesta, mutta asuntotuotanto pysyy edelleen historiaansa nähden korkealla tasolla, kertoo Rantanen.

–Monet isot rakennuttajat ovat hyvän markkinatilanteen vuoksi käynnistäneet jo aiemmin lykättyjä rakennushankkeita pk-seudulla ja isoissa kaupungeissa eri puolilla Suomea. Tämäkin on asuntomarkkinoiden kannalta erittäin hyvä asia, sillä rakentaminen pitää asuntokaupan kierron käynnissä. Uudisasuntojen ostajat laittavat aina jossakin vaiheessa ennen uuden kodin valmistumista vanhan asuntonsa myyntiin.

–Mahdolliset alueelliset liikkumisrajoitukset tulevat luonnollisesti astuessaan voimaan vaikuttamaan asuntokauppaan. Alueilla, joilla liikkumisrajoitukset astuisivat voimaan, ennakoimme asuntojen kauppamäärän laskevan tämän hetkisiin kauppamääriin verrattuna, sanoo Rantanen.

Mitä asumiselle ja asuntomarkkinoille tapahtuu koronan jälkeen?

–Maailma ei palaudu entiselleen. Esimerkiksi etätyöt ovat tulleet työelämäämme jäädäkseen. Tämän takia kodin, sen tilojen ja viihtyvyyden merkitys tulee säilymään ihmisillä prioriteeteissa korkealla. Omakotitalot ja pihalliset rivi- ja paritalot vähän kauempaakin kaupunkien keskustoista ovat haluttuja jatkossakin, veikkaa Rantanen.

–On kuitenkin mahdollista, että koronapandemian laannuttua ja riittävän rokotuskattavuuden saavutettuamme tulemme näkemään pientä hetkellistä rauhoittumista asunnonostoaikeissa ja toteutuneissa kauppamäärissä, uskoo Mikkonen.

–Ihmiset haluavat keskittyä muuhun kuin kotiasioihin ja lentää etelän aurinkoon ja maailmalle lomailemaan, kunhan rajoitukset poistuvat ja rajat aukeavat. Ei välttämättä haluta hetkeen ajatella asumista eikä investoida kotiin, vaan mieluummin laitetaan rahat lomaan ja lähdetään katsomaan, miltä maailma muualla näyttää, pohtii Rantanen.

–Itse uskon, että matkailun suhteen turvallisuus ja terveys ylikorostuvat vielä jonkin aikaa koronasta päästyämme. Osa ihmisistä lähtee reissuun heti kun mahdollista, osa on vielä varovaisia ja nauttii mieluummin koronavapaasta elämästä koti-Suomessa laittamalla rahaa kulutukseen ja käymällä ravintoloissa ja erilaisissa kulttuuritapahtumissa täällä, jatkaa Mikkonen.

–Asuntomarkkinat saattavat hiljentyä puoleksi vuodeksi, mutta sen jälkeen asunnot alkavat varmasti tehdä jälleen kauppansa, Rantanen ennustaa.

–Sen sijaan toimitilamarkkinoilla koronan aiheuttamat muutokset saattavat jäädä pysyvämmiksi.

Sp-Koti