Nu-Pun Koiraklubi Saukkolassa juhlii pitkään odotetun koulutuskentän kunnostuksen valmistumista lauantaina 3.8. kello 11.00–16.00 välisenä aikana (os. Sähkötie 1, Saukkola). Kentän pohja saatiin viimeinkin vauhdikkaidenkin koiraharrastusten vaatimaan kuntoon Ykkösakselin suosiollisella avustuksella.

–Kentän kunnostus on ollut suunnitelmissa pitkään. Nyt saatiin Ykkösakselilta avustus, jonka turvin saimme maapohjan uusittua eli kivet pois ja pohja esimerkiksi agilityharrastajille sopivaksi ja risukot ja puut laidoilta pois. Avustus edellytti meiltä huomattavaa talkootyömäärä, kertoo Taina Kaarlela.

Vuonna 1993 perustettu yhdistys on keskittynyt koirien koulutukseen ja erilaisten tapahtumien järjestämiseen. Jäsenmäärä on tällä hetkellä sadan paikkeilla. Harrastajia on monella eri tasolla, osa puuhailee koirien kanssa omaksi ja koiransa iloksi, osa kilpailee eri lajeissa tavoitellen jopa kansallisten kilpailujen palkintosijoja. Toiminnan kulmakiviä ovat monimuotoisuus, avoimuus, yhteen hiileen puhaltaminen ja hyvä yhteishenki. Toiminnan ensisijaisena tavoitteena on koirien yhteiskuntakelpoisuus.

Koulutuskenttä saatiin viimein kunnostettua Ykkösakselin tuella.

Lajiesittelyä, buffet, kirpputori, juoksukilpailu…

Avoimet Portit -tapahtumassa esitellään kaikkia lajeja, joissa Nu-Pun Koiraklubi järjestää koulutusta (agility, arkitottelevaisuus, pentukoulut, TOKO ja PK-tottelevaisuus, rallytoko ja VEPE) sekä muuta toimintaa, kuten yhteislenkit, vaellukset, luennot ja kurssit). Tapahtumassa on mahdollisuus päästä kokeilemaan oman koiransa kanssa esimerkiksi rallytokorataa. Uusia harrastajia mahtuu kaikkiin lajeihin. Klubilaiset esittelevät myös omia koiriaan.

Tapahtumassa on pienimuotoinen buffet, jossa tarjotaan pullakahvit. Myös makkaranpaistoa on luvassa. Tapahtuman yhteydessä järjestetään koiratarvikkeiden kirpputorin, johon voi lahjoittaa myytävää tai tehdä edullisia ostoksia. Kirpputorimyynti tapahtuu klubin hyväksi eli omia pöytiä ei ole. Perheen pienimmille luvassa on rekikoirakyytiä (pyörillä), maksu on vapaaehtoinen.

Päivä huipentuu noin kello 14.00 alkavaan TOTO-juoksukilpailuun, jossa yksi koira kerrallaan tavoittelee uutta Saukkolan ennätystä noin 60 metrin juoksumatkalla. Kilpailu käydään kahdessa sarjassa (pienet ja isot koirat), jokainen saa yrittää kaksi kertaa. Kilpailu käydään turvallisesti aidatulla kentällä ja se on avoin kaikille koirille. Juoksukilpailuun ilmoittaudutaan paikan päällä juuri ennen kilpailun alkua.

–Kaikki ovat tervetulleita tutustumaan toimintaamme joko koiran kanssa tai ilman, koiraklubilta toivotetaan.

Avoimet portit -tapahtumassa pääsee tutustumaan Nu-Pun Koiraklubin lajivalikoimaan.

Lajit tutuiksi

Agility on vauhdikas ohjaajien ja koirien esteratakilpailu, jossa koiraa ohjataan erilaisten esteiden yli. Lajin nimi tulee englannin kielen sanasta agility, joka tarkoittaa suomeksi ketteryyttä. Lajin rantautui Suomeen 1986. Agilityradalla on yleensä 12–22 estettä, joista vähintään seitsemän tulee olla tavallisia hyppyesteitä. Muita esteitä ovat muun muassa kontaktiesteet (keinu, A-este, puomi), pituus, muuri, rengas, pöytä ja tunneliesteet eli umpi- ja avotunneli (pussi ja putki). Koirien agility on saanut alkunsa vuonna 1977 Englannissa hevosten estekisojen väliajoilla olleista koirien estehyppynäytöksistä. Harrastuksessa menestyminen edellyttää koiralta hallittavuutta, hyvää kuntoa, toimintakykyä ja hyvää yhteistyötä ohjaajan kanssa. TOKO eli tottelevaisuuskoe mittaa koiran kuuliaisuutta. Rallytoko on yhdistelmä edellisistä, höystettynä vielä koiratanssin aineksilla. Laji joka sopii kaikenikäisille ja kaikenkokoisille koirille.