Bilteman tavaratalon tulosta Lohjalle on huhuttu ja puhuiltu toreilla ja sosiaalisen median kanavissa jo parinkin vuoden ajan. Me Ykkös-Lohjassa otimme yhteyden Biltemaan ja kysyimme asiasta suoraan Ronny Haglundilta, Bilteman kiinteistöpäälliköltä, missä vaiheessa projekti on.

– Suunnitelmissamme on todellakin tulla Lohjalle ja avata uusi tavaratalomme mahdollisimman pian. Viime aikoina olemme vielä tehneet suunnitelmiin pieniä muutoksia, mutta noin 7500 m2:n myymäläprojektimme on etenemässä seuraavaan vaiheeseen, kertoo Haglund.

Biltema osti tontin Tynninharjun Raviradankadulta nelisen vuotta sitten ja nyt on Haglundin kertoman mukaan huhti-toukokuun vaihteessa lähtemässä tarjouspyynnöt rakennusyrityksille tavaratalon rakentamisesta.

– Haluamme avata Lohjalla juuri oman näköisemme ja oman brändimme mukaisen tavaratalon kahvioineen ja laajoine valikoimineen. Siksi emme ole kiirehtineet, mutta toivomme rakentamisen pääsevän alkuun tänä vuonna.

Lohjan uusi tavaratalo noudattavat julkisivultaan ja pohjaratkaisultaan Bilteman uutta konseptia, jonka mukaan on rakennettu myös vuonna 2022 Mikkeliin ja Poriin avatut myymälät.

Biltema panostaa vahvasti laajentumiseen Suomessa

Biltema aikoo avata Suomeen kahdeksan uutta konseptimyymälää ja lisäksi laajentaa osaa olemassa olevista tavaratalostaan seuraavan kahden vuoden aikana. Samanaikaisesti jatketaan vanhojen tavaratalojen aurinkopaneeli-, maalämpö- ja kahvilaprojekteja.

Biltemalla on vahvat kasvusuunnitelmat Suomessa lähivuosille. Tällä hetkellä uusia tavarataloja rakennetaan Hyvinkäälle ja Kangasalle, ja ne avataan asiakkaille vielä ennen kesää. Vuodelle 2025 on suunniteltu kaikkiaan viiden tavaratalon avajaiset: vuoden ensimmäisen puoliskon aikana Biltema-myymälä avattaisiin Kemiin, Porvooseen ja Kouvolaan ja aikaisintaan kesällä Lohjalle ja Hämeenlinnaan. Näitä seuraa Biltema Oulu, jonka laskeskellaan avautuvan aikaisintaan talvella 2026.

Edullinen kahvila myös Tynninharjun Biltemaan

Bilteman konseptiin sisältyy myös Biltema Café -kahvilan rakentaminen uusiin tavarataloihin sekä sen sijoittaminen vähitellen myös vanhempiin myymälöihin. Uusimmat kahvilatulokkaat avattiinkin viime vuonna Lappeenrantaan ja Espooseen eli kahteen vanhaan toimipisteeseen, ja tällä hetkellä Biltema Cafén edullisista antimista voi nauttia kuudessa Suomen tavaratalossa. Biltema Suomen maajohtajan Mikael Sellénin mukaan kahvila on tarkoitus avata ensi vuonna edellä mainittujen uusien myymälöiden lisäksi neljään vanhempaan tavarataloon: Seinäjoelle, Lahteen, Tampereelle ja Helsinkiin.

Biltema Café tunnetaan edullisista hinnoistaan, kuten euron maksavista pullakahveistaan ja hot dogeistaan. Kahvilan valikoimaa laajennetaan kaiken aikaa, ja viimeisimpänä sen tarjontaan on lisätty seitsemän lihapullaa ja muusi-annosta, jota on saatavilla arkisin 4,50 eurolla.

Laajennusprojekteja, maalämpöä ja aurinkosähköä

Uusien tavaratalojen ja kahviloiden rakentamisen ohella Suomen vanhempia Biltema-tavarataloja tullaan laajentamaan, jotta ne vastaisivat paremmin nykyisen konseptin vaatimuksia. Ronny Haglundin mukaan ensimmäiset laajennukset suunnitellaan toteutettavan vuonna 2025 Lahdessa, Tampereella ja Helsingissä Biltema Cafén rakentamisen yhteydessä.

– Lisäksi Jyväskylän Biltemassa on alkamassa pian maalämpöön siirtymisen pilottiprojekti. Maalämmön käyttöön tullaan siirtymään seuraavien vuosien aikana kaikissa Biltema-myymälöissä, joissa on nyt käytössä kaukolämpö. Lisäaskeleita kohti hiilineutraalisuuteen on nyt aloitettu Suomen Biltemoissakin, Haglund kertoo.

Aiemmin Biltema on kertonut myös aurinkopaneelien asennusprojektistaan, joka saatiin käynnistettyä Suomen myymälöiden osalta viime vuonna. Tänä vuonna aurinkopaneelit on tarkoitus asentaa uusien tavaratalojen lisäksi Jyväskylän, Riihimäen ja Kempeleen myymälään ja ensi vuoden puolella ainakin Seinäjoelle. Projekti jatkuu, ja tavoitteena on, että kaikissa Biltema-myymälöissä voidaan tulla lopulta omavaraiseksi energian suhteen.

1 Comment

  • Bilteman tavaratalo Tynninharjulle - Tynninharju

    14.3.2024 - 14:20

    […] Bilteman tavaratalon tulosta Lohjalle on huhuttu ja puhuiltu toreilla ja sosiaalisen median kanavissa jo parinkin vuoden ajan. Me Ykkös-Lohjassa otimme yhteyden Biltemaan ja kysyimme asiasta suoraan Ronny Haglundilta, Bilteman kiinteistöpäälliköltä, missä vaiheessa projekti on. […]

Comments are closed.