Mediassa ja yrityselämässä on paljon ollut viimeisten vuosien aikaan puhetta digitalisaatiosta ja sen tuomista mahdollisuuksista niin tavalliselle kuluttajalle, kuin yrittäjille ja yrityksille. Lehtimaailmassa se on tarkoittanut tilausmäärien vähenemistä ja lukemisen jakautumista entistä useampaan kanavaan. Siinä missä ennen paikallisuutisten ainoa tietolähde oli lehti, ja välillä tori ja parturikampaamot, niin nykyään sosiaalisesta mediasta on tullut monen tietolähde.

Koska digitalisaatio on tuonut tullessaan paljon asioita arkeemme, olemme mekin lehdessä lähteneet jo vuosia sitten kehittämään omia digitaalisia markkinointikanavia paikallisesti. Osan näistä olemme jo myyneet eteenpäin, mutta osan olemme jättäneet itsellemme, ja yhden uudenkin olemme nyt julkaisseet: www.tynninharju.fi

Tynninharjun alue kehittyy

Tynninharju ei alueena välttämättä kasva, koska se on alue Lohjalla – mutta se kasvaa palveluidensa kanssa. Lohjasta puhutaan nauhakaupunkina, mikä tarkoittaa mm. sitä, ettei sillä ole vain yhtä kaupallista keskusta, vaan useampi. Vaikka unohdettaisiin hetkeksi Lohjaan viimeisimpinä liitetyt naapurikunnat ja niiden omat keskustat, jotka yhä ovat paikallisia keskustoja, itse Lohjan nauhakaupunkimaisuus tulee esille ketjusta Lempola – Keskusta – Tynninharju. Joista jokainen alue kehittyy edelleen, ja varsinkin Lempolan ja Tynninharjun alueet tarjoavat entistä enemmän palveluita asukkaille ja ohikulkeville. Kaupungin suunnitelmissa Tynninharjun aluetta kuvataan termillä Tynninharjun kaupallinen keskittymä.

Siinä missä Lempola sai oman digitaalisen sivustonsa jo aikoja sitten www.lempola.fi niin Tynninharju sai omansa vasta tänä kesänä. Sen sisältö on varsin pitkälti niitä mainoksia, jotka ovat nähtävillä myös Ykkös-Lohjan sivuilla, mutta kuten nykyaikaan kuuluu, pitää lukijoille ja kuluttajille pyrkiä tarjoamaan samat tiedot monessa kanavassa – tässä tapauksessa sekä lehdessä, että näillä alueellisilla kotisivuilla. Ja sitä mukaan, kun uudet liikkeet ja palvelut avaavat oviaan näille alueille, siitä tiedotetaan sekä koteihin jaetussa paperimediassa, että digitaalisesti. Ykkös-Lohjan kaikki artikkelit ja lehdet ovat maksutta luettavissa Lehtiluukun palvelusta, jonne pääsee suoraan Ykkös-Lohjan kotisivuilta. Siinä missä Ykkös-Lohjaa jaetaan joka viikko yli 34 000 lehteä koteihin ja noutopisteisiin, luetaan lehtenä aktiivisesti myös digitaalisesti. Ykkös-Lohjan kotisivuilla käy kuukausittain jopa noin 18 000 eri lukijaa lukemassa sekä artikkeleita, että digilehteä.

Digitalisaatio ja tulevaisuus

Ykkös-Lohja ja sen julkaisija Kettu Julkaisut Oy on voimakkaasti mukana digitaalisessa tuotannossa, mutta ei ole jättäytymässä pois perinteisestä lehtijakelustakaan, vaan lehti jatkaa nykyisellä jakelullaan kattaen koko Lohjan jakelualueet aivan kuten ennenkin, vaikka tässä haasteellisessa maailmantilanteessa kaikkea liiketoimintaa, aivan kuten perusarkeammekin koetellaan.

Tänä syksynä on Ykkös-Lohjalla tulossa vielä monta hyvää ja mielenkiintoista teemaa, joiden sisältönä voidaan esitellä paikallisia yrityksiä ja palveluita – kuten myös yhdistyksiä ja säätiöitä, joten jos teillä on vuosipäiviä tai uudistuksia tulossa, ottakaa yhteys toimitukseen, niin saamme kertoa paikallisesti lisää mielenkiintoisia tarinoita.