Lasten oikeuksien viikko huipentuu Lohjalla lauantaina Laurentius-salissa klo 15 alkavaan konserttiin, jossa Lohjan kaupunginorkesteri esittää ranskalaisen Camille Saint-Saëns´in riemukkaan musiikkiteoksen Eläinten karnevaali.
Eläimellisestä menosta kaupunginorkesterin lisäksi vastaavat Lohjanseudun kuvataidekoulu, jonka oppilaat ovat tehneet eläinaiheiset lavasteet, Lohjan tanssiopisto ja Sanataidetta-pajat, joissa koululaiset ovat saaneet kirjoittaa musiikin nostattamia ajatuksia.
Karjuntaa, kieuntaa ja kotkotusta
Eläinten karnevaali on 14-osainen sarja pienelle orkesterille. Finaalia lukuun ottamatta jokainen osa on nimetty eläimen mukaan ja kestää puolesta minuutista kolmeen minuuttiin. Musiikin yhteiskesto ilman taukoja on vain 25 minuuttia. Kaikki eläimet eivät ole ihan perinteisiä, sillä mukana ovat esimerkiksi pitkäkorvainen olento, fossiili ja pianisti.
Camille Saint-Saëns (1835-1921) sävelsi teoksen hauskuuttamaan muusikkoseuruetta, jonka kanssa hän oli ollut surkealla konserttikiertueella. Saint-Saëns oli opiskellut musiikin ohessa tähtitiedettä, fysiikkaa ja luonnontieteitä, joten eläinaihe ei tuntunut vieraalta.
– Eläinten karnevaali on nykyisin kuuluisa ja arvostettu teos, vaikka Saint-Saëns kielsi sen esittämisen omana elinaikaan – melodista Joutsen-osaa lukuun ottamatta – koska pelkäsi hiukan kieli poskessa sävelletyn teoksen vahingoittavan hänen mainettaan vakavana säveltäjänä, kertoo Lohjan kaupunginorkesterin nuotistonhoitaja Jussi-Matti Haavisto.
Eri soittimilla loihditaan leijonien karjaisuja, kukon kieuntaa ja kanojen kotkotusta. Villiaasit laukkaavat, norsut tömistelevät, kengurut loikkivat ja kilpikonnat tallustavat.
– Uskon, että lapset pitävät teoksesta ja tunnistavat myös sen huumorin, Haavisto arvioi.
Tanssijat ja runoilijat lisäävät ilmettä
Lohjan tanssiopisto tuo näyttämölle viisi 11-13-vuotiasta baletin harrastajaa.
– Eläinten joukosta poimittiin viisi roolia, jotka pysyvät samoina läpi teoksen: kilpikonna, pitkäkorvainen olento, lintuhäkki ja kaksi fossiilia, tanssiopiston rehtori Henna-Riikka Nurmi kertoo.
Tanssijat saivat itse kehitellä koreografian. Jollekulle sävellys oli entuudestaan tuttu.
– Muut ovat sooloesityksiä, mutta kaksi fossiilia tanssii dueton, Nurmi paljastaa.
Sanataidetta-pajojen kautta esitykseen tulee myös verbaalinen ulottuvuus. Mukana on 13 nelosluokkaa Lohjan eri kouluista.
– Oppilaat lähtivät etsimään sanoja, jotka kuvailisivat musiikkia ja nimiosien eläimiä. Sitten jokainen oppilas sai keksiä sanojen pohjalta yhden runosäkeen, ja lopulta jokaiselle eläimelle syntyi oma runo, valaisee sanataideopettaja Minka Heino.
Muskariopettaja Jenny Backman-Pråhl kertoo tarinan suomeksi ja ruotsiksi ja lukee runot osien välillä. Lasten oikeuksien viikon päätapahtumaan ja esitykseen on vapaa pääsy.
JP

Lohjan kaupunginorkesteri: Eläinten karnevaali (Kahdella kielellä – På två språk) Laurentius-salissa 25.11. klo 15. Vapaa pääsy.
