
Kotieläin voi olla meille ihmisille tärkeä elinkumppani. Eläinystävämme voi olla myös harrastuskumppani, tai se voi olla ammattilainen, joka tuo ruoan tai rahan perheen talouteen. Eläimillä on monipuolinen tehtävä yhteiskunnassamme.
Lemmikit luonamme
Tiesitkö, että koira on Suomen suosituin lemmikki. Meillä on Suomessa noin 700 000 koiraa, ainakin Tilastokeskuksen 2018 tilastojen mukaan, ja niistä on rotukoiria jopa 75 %. Mutta kissojen määrän vastaavasti arvellaan olevan 600 000:n ja miljoonan välillä. Kissoja kun ei tarvitse ilmoittaa minnekään rekisteriin, niin voi hyvinkin olla, että meillä on sittenkin enemmän kissoja kodeissa kuin koiria! Rotukissoja on rekisteröity Suomessa reilut 4000 kappaletta, ja tuosta rekisteröintimäärästä tulee se näennäinen ero, että koiria olisi Suomessa enemmän kuin kissoja.
Näiden kahden lisäksi meillä on myös paljon erilaisia lintuja, kaneja, matelijoita ja muita lemmikkejä. Lemmikkejä on siinä määrin, että tilastokeskuksen vuoden 2016 tilastojen mukaan kahden huoltajan lapsiperheistä lähes 60 % on jokin lemmikki. Saman tilaston mukaisesti joka viidennellä yksin asujalla on lemmikki kotonaan.
Entä sitten ne kaikki muut eläinkumppanimme. Hevoset, lehmät, lampaat, siat – ne joista saamme myös ammattimme, ruokamme? Kotitalouseläimet, tuotantoeläimet – nekin ovat kaikki eläviä olentoja, joilla on tärkeä tehtävä yhteiskunnassamme.
On hyvä aina välillä muistuttaa itseään, mistä se liha ruokaamme pääosin tulee.
Hevonen ja me
Hevosia on Suomessa reilut 74 000 ja hevostalleja on noin 16 000. Tälläkin alueella on useita pienempiä ja isompiakin ratsastustalleja. Ratsastaminen on meille sekä harrastus, että ammatti ja hevonen voi olla monelle tärkeä ystävä.
Hevosten merkitys yhteiskunnassa on muuttunut ajan myötä. Hevosella oli tärkeä merkitys ennen autoja, ja hetken 1900-luvun lopulla olikin aikoja, kun hevosten ja hevostalouden tulevaisuus oli hieman kysymysmerkin alla. Yhä vieläkin ravikansa miettii tulevaisuuttaan, koska nuoret eivät ole enää niin innostuneita raveista kuin aiempina vuosikymmeninä – vapaa-ajastamme kamppailevat entistä useammat mahdollisuudet.
Lemmikit ja harrastukset
Viimeisten vuosien aikana me ihmiset olemme kehitelleet entistä enemmän sellaisia harrastuksia, joihin voimme ottaa lemmikkimme mukaan. Me kilpailemme koirien, kissojen, kanien, sikojen ja hevosten kanssa erilaisissa lajeissa. Me pidämme näyttelyitä, joissa esittelemme omia lemmikkejämme ja saamme palkintoja – eläimillä todellakin on paljon erilaisia tehtäviä meidän ihmisten kanssa.
Lemmikit ja liike-elämä
Koska me olemme kehitelleet kaikenlaista eläinystäviemme kanssa, on eläinten ympärille kehittynyt myös aivan oma liiketoimintansa. Meillä on niitä näyttelyitä, erikoisliikkeitä, leluja, ruokia, vaatteita – jopa eläimiin erikoistuneita valokuvaajia, ja totta kai lääkäreitä.
Me olemme jopa kouluttaneet eläimistä apulaisia sokeille ja kuntoutujille, mutta kuitenkin aina välillä tuntuu, että me unohdamme, millainen merkitys eläinystävillämme oikeasti on ihmisille.
Onko sinulla oma eläintarinasi? Haluaisitko kertoa sen esimerkiksi verkkosivuillamme?
KO