Euroviisut 2018 – kuka voittaa?

Yhtä varmasti kuin kevät koittaa talven jälkeen, tulevat myös legendaariset Euroviisut ohjelmaan. Toukokuun toisella viikolla Portugalin Lissabonissa järjestettävät Euroviisut ovat järjestyksessään 63. kerta. Tähän matkaan on sisältynyt paljon hiukeita esityksiä ja voittajia, toki olemme saaneet todistaa lukuisia lauluesityksiä joita ei välttämättä televisiossa olisi tarvinnut edes näyttää.

Vuoden 2015 Euroviisut voitti Måns Zelmerlöw kappaleella Heroes.  Måns Zelmerlöw oli jo kuudes ruotsalaisvoittaja, aikaisemmin voittoon länsinaapureistamme ovat yltäneet ABBA kappaleella Waterloo (1974), Herreys vuoden 1984 kappaleella Diggi-loo diggi-ley, Carola vuoden 1991 viisut voittaneella kappaleella Fångad av en stormwing, Charlotte Nilsson vuoden 1999 kappaleella Take Me to Your Heaven ja 2012 Loreen ja Euphoria. Suomen Euroviisujen kohokohta sijoittuu vuoteen 2007, jolloin Lordi nappasi Ateenan helteestä Euroviisuvoiton ja pisti samalla koko Suomen sekaisin.

Vuoden 2016 Euroviisuvoittaja oli Jamala kappaleella ”1944” ja vuoden 2017 Euroviisuvoittoon nousi portugalilainen Salvador Sobral kappaleella ”Amar pelos dois”. Tämä tiesi sitä, että vuoden 2018 Euroviisujen pitopaikaksi tuli Portugal ja myöhemmällä päätöksellä pääkaupunki Lissabon.

Euroviisut 2018 Portugalissa

Vuoden 2018 Euroviisuissa järjestetään ensin kaksi semifinaalia, joissa esiintyy yhteensä 43 maata. Ainoa maa, joka on Euroopan ulkopuolelta mukana, on Australia, mutta mm. Turkki, Slovakia, Bosnia & Hertzegovina ja Marokko jättävät tänä vuonna Euroviisut väliin. Tuttuun tapaan kilpailun rahoittajamaat, eli Espanja, Ranska, Saksa, Iso-Britannia ja Italia, pääsevät suoraan finaaliin yhdessä isäntämaa Portugalin kanssa. Näiden maiden laulut kuullaan kuitenkin semifinaaleissa ja nämä maat pääsevät äänestämään muiden maiden osallistumisista.

Ensimmäinen Euroviisujen semifinaali käydään tiistaina 8.5. ja toinen torstaina 10.5. Itse Euroviisufinaali järjestetään lauantaina 12.5.2018. Lissabonin Altice Arenalla. Tällä kertaa Suomen esitystä ei valittu vuoden 2016 tapaan Uuden Musiikin Kilpailun kautta, vaan esiintyjäksi valittiin maailmanmainettakin niittänyt Saara Aalto. Kappale, jonka hän tulee esittämään, ei ole vielä toistaiseksi tiedossa, sillä kappale tullaan valitsemaan UMK18 TV-tapahtumassa 3.3.2018. Tuolloin äänestetään kolmesta eri kappaleesta ja showsta ja Saara Aalto lähtee voittobiisin kanssa edustamaan Suomea Euroviisuihin.

Vuodelle 2016 tulleet pistelaskumuutokset on otettu hyvin vastaan ja ne ovat voimassa myös tänä vuonna. Aikaisemmin tuomariston ja puhelinäänestysten yhteistulos ilmoitettiin maittain suorassa lähetyksessä, nykyään molempien pisteet lasketaan erikseen. Tämä tarkoittaa sitä, että ensin käydään normaali tuomarineuvostojen pistelasku läpi, mutta kun kaikki maat ovat pisteensä antaneet, paljastetaan lopuksi puhelinäänestysten yhteenlasketut pisteet, alkaen vähiten pisteitä saaneista maista. Tämä takaa sen, että jännitys säilyy ihan loppuun saakka.

Usea ennakkosuosikki voittamaan vuoden 2018 Euroviisut

Ennen Euroviisuja laulukilpailun voittajasta voi lyödä vetoa. Näiden vedonlyöntikohteiden perusteella voidaan jo päätellä jotain tulevasta kärkitaistosta, mutta ennenkin on viisuissa yllätyksiä nähty. Ennakkosuosikit ja kertoimet vaihtelevat aina Euroviisujen alkuun saakka, mutta on lähes mahdotonta arvailla mitä ihmiset tulevat äänestyksissä äänestämään. Parhaat mobiilikasinot tarjoavat myös runsaasti vedonlyöntimahdollisuuksia ja kohteita löytyy myös semifinaaleista alkaen.

Voittaako Australia ja nähtäisiinkö vuoden 2019 Euroviisut tuolloin Australiassa? Entäpä Suomi ja Saara Aalto? Suomi on muutenkin matkailumaana nosteessa ja Saara Aallolla on mahdollisuudet vaikka mihin. Toki pitää muistaa että Aalto on sijoittunut kakkoseksi jo liian monessa kisassa.

Euroviisut tarjoavat aina jännittävän paketin ja jännitystä voit edelleen lisätä lyömällä TV-ohjelmasta vetoa. Etukäteen jännitystä voit käydä purkamassa vaikkapa nettikasinolla, uudet suomalaiset kasinot tarjoavat paljon mukavaa ajanvietettä ja tietenkin niitä vedonlyöntimahdollisuuksia Saara Aallon pärjäämisen puolesta.

Tapahtumapaikkana on siis Lissabonin Altice Arena, joka on rakennettu alun perin jo vuonna 1998. Kyseessä on kuitenkin yksi Euroopan suurimmista sisä-areenoista, joten on odotettavissa että tunnelmaa riittää kattoon asti itse areenalla ja totta kai lukuisissa kisakatsomoissa ympäri Eurooppaa ja Suomea.