MLL Pusula järjestää lauantaina 29.10. halloween-hiippailun Keräkankareen hiihtomajalla. Vuorossa on jo kolmas halloween-hiippailu. Ensimmäinen järjestettiin Pusulan kirkonkylässä ja siirryttiin sitten Keräkankareelle. Jo ennen hiippailuja järjestettiin useana vuonna halloween-juhlat Pusulan koululla.
–Tapahtumat ovat olleet erittäin suosittuja ja kävijät ovat tykänneet, koska mm. panostamme koristeluun, kertoo Mari Levänen MLL Pusulasta.
Tämän vuoden tapahtumassa kierretään metsään tehty n. 1,6 km pituinen lenkki haamujen ja kummajaisten mailla. Lenkki kulkee osittain pienempää polkua, joten lastenrattailla reittiä ei pysty kiertämään. Jonkinlainen lamppu on tarpeellinen, mutta kirkkaimmat fikkarit toivotaan tapahtuman luonteen takia jätettävän kotiin. Reitin varrella on teeman mukaisia koristeita sekä rooliasuihin pukeutuneita tapahtumanjärjestäjiä.
Pienten hiippailun lähtöaika on klo 17.00–18.00 ja rohkelikkojen 18.00–19.00. Reitille pääsee vain aikuisen seurassa. Rohkelikkojen hiippailussa haamut kumppaneineen heräävät henkiin. Tapahtuma loppuu klo 20.00. Hiihtomajalla on buffetti ja nuotiotulet.
–Buffetista saa ostaa makkaraa grillattuna tai kylmänä. Tarjolla on myös kylmää ja lämpöistä juotavaa sekä makeita herkkuja, Levänen kertoo.
Tapahtumassa on vapaaehtoinen maksu.
