Hiisi Experience Group Oy on vuoden verran tehnyt yhteistyötä Länsi-Uudenmaan Vesi ja Ympäristö Ry:n kanssa tavoitteena olla edesauttamassa Hiidenveden suojelua. Yhteistyö on kulminoitunut Kolmen puupään panimo -olutbrändiin, ja Hiisi Experience Group Oy on sitoutunut lahjoittamaan jokaista myytyä olutta kohden 0,10 € Hiidenveden suojelu -kunnostushankkeelle.

Ensimmäinen tarkasteluväli on saavutettu ja olutta on myyty reilut 6000 pulloa noin puolen vuoden ajanjaksolla, mikä tarkoittaa noin 600 euron lahjoitusta.


Kolmen puupään panimon Lohjalla käsityönä valmistettua puupääolutta on myyty ympäri Etelä-Suomea Porista Helsinkiin ja valtaosa Hiidenvettä ympäröivillä alueilla kuten Vihdissä ja Lohjalla.

Käsityöoluen ystävät ovat olleet omalta osaltaan tukemassa Hiidenveden suojelua tekemällä ostopäätöksen ja tukemalla paikallista oluttoimijaa. Puupää-käsityöoluet olivat hitti myös Kasarmitorin kesän jättiterassilla, missä olutta myytiin kala- ja äyriäisravintola Fisken på Diskenin myyntipisteellä. Helsinkiläiset kala- ja äyriäisravintolat Fisken på Disken sekä sisarravintola Ravintola Merimakasiini ovat ottaneet puupääoluet myös varsinaisten ravintoloidensa valikoimiin, ja ravintoloita operoiva perheyritys Maestro Ravintolat kokeekin, että Kolmen puupään panimon arvomaailma on hyvin linjassa ravintoloiden arvomaailman kanssa. Suunnitteilla on Maestro Ravintoloille suunniteltu oma kalaruoille erityisen hyvin soveltuva käsityöolut mikä tulee saataville myös K-Kauppoihin.


Hiidenvesi-hankkeen päällikkö ja LUVYn vesistöasiantuntija Jussi Vesterinen toteaa kumppanuuden mahdollistavan uudenlaista näkyvyyttä ja yhteistyötä paikallisen yrittäjän kanssa.

Vesterinen iloitsee arvomaailmojen kohtaamisesta ja lähtökohdasta, joka on hyvinvoiva, rakas lähiluonto ja lähivedet.

Työmme tavoite on Hiidenveden hyvä ekologinen tasapaino ja ihmisten tietoisuuden lisääminen vesistön tärkeydestä ja merkityksestä. Vain hyvässä kunnossa oleva vesistö tuottaa monipuolista hyvinvointia myös ihmisille. On mukava huomata, että viesti on tavoittanut myös paikallisen yrittäjän ja voimme yhdessä kehitellä yhteistyön muotoja vielä eteenpäin, kertoo Vesterinen.

Vuosi sitten solmittu yhteistyö on suunniteltu pitkäaikaiseksi kumppanuudeksi, joka näkyy tulevaisuudessa myös konkreettisina toimina. Erityisesti lasten ja nuorten vesistötietoisuuden sekä luonnossa liikkumisen lisääminen arkeen on yhteistyökumppaneita motivoiva tekijä.

Toivomme Länsi-Uudenmaan yritysten lähtevän laajemminkin mukaan alueen vesien tilan parantamista tukevaan toimintaan. Meihin saa ottaa rohkeasti yhteyttä niin voimme yhdessä etsiä sopivan tavan osallistua, sanoo LUVYn toiminnanjohtaja Jaana Pönni.

Hiidenveden kunnostus 2016–2021-hankekauden sopimusrahoittajia ovat alueen kunnat: Vihti, Lohja, Karkkila ja Loppi, sekä HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä, Karjaanjoen vesistön kalatalousalue ja Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry (LUVY). Ympäristöministeriö rahoittaa hanketta vesiensuojelun tehostamisohjelmasta 50 % rahoitusosuudella vuosina 2020–2022.


Linkki LUVY Ry:n tiedotteeseen: Hiisi Experience Group Oy ja Hiidenveden kunnostushanke yhteistyössä – LUVY


Tiedote puupääkesäolueen liittyen mikä tehtiin vihtiläisen kotipanimon kanssa Uusi puupääkesäolut tehtiin yhteistyössä vihtiläisen kotipanimon kanssa (hiisihomes.fi)

Hiisi Experience Group Oy

Koteja tilapäistarpeeseen & kodikkaita hotellihuoneita Hiisi Homes & Hotels brändin alla.

Käsityöläisoluita Kolmen Puupään Panimo -brändin alla yhteistyössä lohjalaisen Top Fuel Beer Companyn kanssa.