Loppukesästä Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella havaittiin huijausyrityksiä, joissa huijari vaani uhrejaan kauppojen pihoilla.
–Ilmoituksia tuli usean kunnan alueelta. Oli rahankeräysyrityksiä, joissa esiinnyttiin esimerkiksi kuurosokeina ja kerättiin rahaa vammaisille tai sokeille. Asiasta varoitettiin tuolloin mediassa ja kansalaiset valpastuivat, kertoo ylikomisario Jussi Päivänsalo Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.
Hän toteaa, että tällaiset huijausyritykset ovat usein kausiluonteisia ja huijarit siirtyvät paikasta toiseen. Osa jää kiinnikin. Loppukesältäkin kirjattiin rikosilmoituksia ja osa tapauksista johti myös tutkintaan. Tällä hetkellä on siis rauhallisempaa, mutta huijarit saattavat jossain kohtaa taas palata.
–Henkilöistä kannattaa pistää mieleen tuntomerkkejä. Kulkuneuvoista kannattaa ottaa talteen merkki, malli, väri ja rekisteritunnukset.
Käytökseltään huijarit voivat olla painostavia, jopa uhkaavia. Päivänsalo toteaa, että huijarit liikkuvat usein julkisilla paikoilla, koska siellä he pystyvät helposti häviämään väkijoukkoon, jos tilanne sitä edellyttää. Päivänsalon mukaan on paljon harvinaisempaan, tosin ei mahdotonta, että huijarit tulevat kotiovelle. Hän toteaa, että monet yritykset tekevät ovelta ovelle -markkinointia, jolloin tarkoitus on sinänsä oikea, eikä tulijalla ole vilppi mielessään. Epämukavalta kaupustelijan kotiovelle saapuminen voi silti tuntua. Jos kotioven takaa löytyy kutsumaton vieras, eikä hänen kanssaan halua asioida, Päivänsalo neuvoo toivottamaan vain hyvää päivänjatkoa. Esimerkiksi tulijan kuvaaminen ja kuvan verkkoon laittaminen ei ole hyvä idea, sillä suurin osa kävijöistä on jonkin yrityksen asialla ja tekee siten työtään. Jos tulija jää pihapiiriin pyörimään vastoin poistumiskehotuksia, tulee hänestä silloin ilmoittaa hätäkeskukseen.
–Asuinalueilla naapurusto onkin usein valppaana ja epämääräisten kulkijoiden rekisteritunnuksia otetaan ylös, Päivänsalo toteaa.

Huijarit vaanivat verkossa
Nykymaailmassa monet huijarit toimivat verkossa. Huijarien tunnistaminen voi olla vaikeaa niin kasvotusten kuin verkossakin, mutta kun pitää mielessään pari nyrkkisääntöä, rahat pysyvät tallessa, eivätkä henkilötiedotkaan vuoda identiteettivarkaille. Päivänsalo toteaa, että viranomaiset tai esimerkiksi pankit eivät kysele tekstiviestillä, sähköpostilla tai puhelimessa asiakkaidensa tilisaldoja, tilinumeroita tai verkkopankin tai korttien tunnuslukuja.
–Kun näitä tietoja ei kerro, ovat rahat tallessa, Päivänsalo tiivistää.
–Osa ihmisistä on hyväuskoisia, että jos poliisin nimissä soitetaan, soittaja on oikealla asialla. Poliisi voi soittaa ja esimerkiksi kutsua kuulusteluun, mutta tilien tunnuslukuja emme kysy puhelimessa. Esimerkiksi pankit taas ottavat asiakkaisiinsa pääsääntöisesti yhteyttä omien järjestelmiensä kautta, joihin kirjaudutaan sisälle, hän jatkaa.
–Yleisesti ottaen pitää olla aina hereillä, kun henkilötunnusta kysytään. Olisin todella tarkkana kaikkien yksilöivien tietojen kanssa.
Huijarien lähettämät sähköpostit ja viestit voi usein tunnistaa kehnosta suomen kielestä tai epävirallisista ilmaisuista, mutta joukossa on myös taitavia huijareita.
Jos huijaus pääsee kuitenkin tapahtumaan, Päivänsalo neuvoo olemaan mahdollisimman nopeasti yhteydessä poliisiin, jotta tekijöiden jäljille päästään heti.
–Jos tekijä on vielä paikalla tai tilanne on muuten akuutti, tulee soittaa hätänumeroon 112. Muussa tapauksessa tulee tehdä pian rikosilmoitus. Mitä nopeammin tilanteeseen päästään puuttumaan, sitä paremmin myös rahavirtoihin pystytään vaikuttamaan, Päivänsalo toteaa.
SMS