Ystävänpäivää vietetään taas 14.päivä ja tänä vuonna päivän vietto tulee tarpeeseen. Mennyt vuosi on koetellut meitä kaikkia, ja vuosi on laittanut elämämme monelta tavalta aivan uusiksi. Arkemme on muuttunut, eikä se välttämättä koskaan palaa täysin samanlaiseksi, mutta ystävät pysyvät, ja heitä on nyt hyvä muistaa.

Muista ystävääsi

Jos meillä suomalaisilla on välillä vaikea sanoa toisillemme helliä sanoja, ja yleensäkin olla yhteydessä, ystävänpäivä antaa siihen hyvän syyn ja mahdollisuuden.

Me ihmiset olemme pääosin laumasieluja, eli kaipaamme toisen ihmisen lähellä oloa, keskustelua, nimenomaan sitä ystävyyttä. Nykyään kun vielä meillä on käytössämme tekniikka, jolla voimme olla ystäviin käytännössä ilmaiseksi yhteydessä heidän samalla nähden, miksemme niitä käyttäisi.

Vuosi 2020 oli haastava

Samalla kun viime vuosi lisäsi monen meidän osalta etätöitä, toi se tullessaan myös uusia haasteita arkeen. Harrastukset eivät ole toimineet samalla tavalla, yökerhot ja baarit ovat kärsineet, ja iltaisin jos on kävelyllä kaupungilla, on siellä entistä tyhjempää. Ei vain työt, vaan myös aktiviteetit ovat nyt etänä, digissä.

Miten sinä ajattelit muistaa ystävääsi? Riittääkö soittaminen, tai videopuhelu, vai oletko kirjoittanut kirjeen tai tehnyt omatekoisen ystävänpäiväkortin, vaikka sitä virtuaalisesti? Vai vietätkö ystävänpäivän niiden ystävien kanssa pelaillen netissä?

Uudet tavat arjessamme

Netin ihmeellinen maailma on tuonut meille viimeisten vuosien aikana paljon pelejä, joita voi pelata ystävien ja kavereiden kanssa joukkueena toisia joukkueita vastaan. Eikä se ole sen erikoisempaa, eikä missään mielessä huonompaa kuin ne entisaikojen katulätkät tai naapurikentän futispelit – ajat muuttuvat. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö nykyajan tietokonepelaaminen olisi aivan yhtä hyvä ajanvietevaihtoehto kuin se perinteinenkin liikkuminen, kunhan muistaa sen pelaamisen lisäksi oikeastikin liikkua.

Samoin ystävänpäivänäkin, siinä missä ennen lähetetiin se ystävänpäiväkortti, voi ollakin tänä vuonna, että teet TikTok videon tai teet oman digitaalisen kortin ja laitat sen menemään jonkin sosiaalisen kanavan kautta ystävillesi – jokaiselle erilaisen, ja sitten niille lähimmille ystäville voi olla, että olet ostanut heille lahjakortin johonkin läheiseen hyvinvointipalveluun, mikä ettei?

Muistetaan hygienia

Pidetään kuitenkin yhä huolta myös siitä, että jaksamme huolehtia itsestämme. Pidetään yhä ne välit toisiin ihmisiin, pestään käsiä ja pidetään kasvomaskeja. Vielä koittaa se päivä, kun pääsemme palaamaan arkeen, mutta hetki vielä pitää jaksaa. Siksi ystävänpäivä on hyvä hetki hyvällä syyllä ottaa yhteyttä ystäviin ja muistella vanhoja hyviä aikoja, ja samalla toivoa uusia hyviä aikoja tuleville vuosille.

Me Ykkös-Lohjassa haluamme toivottaa kaikille lukijoillemme sekä yritysasiakkaillemme hyvää ystävänpäivää, ja kokonaisuudessaankin parempaa alkanutta vuotta.

KO