Hyvinvointi on sekä yhteiskunnan että jokaisen henkilökohtainen asia. Yhteiskunnallisella tasolla on kyse sekä opetuksesta että valistuksesta sekä tilastoinnista, mutta henkilökohtaisella tasolla tehdään ne lopulliset päätökset omasta kehosta ja omasta hyvinvoinnista. Mikä tieto on sitten oikeata tietoa, ja miten voimme olla varmoja, että teemme asioita oikein juuri itseämme ajatellen?

Hyvinvointi on paljon enemmän kuin vain liikunta tai terveys, se on meidän koko kehomme ja mielemme hyvinvointia ja isossa kuvassa koko yhteiskunnan hyvinvointia. Silloin kuin yhteiskunta ei voi hyvin, ei yksilönkään mahdollisuudet hyvinvointiin ole hyvällä lähtötasolla. Turvallisuus, tietous, valmius ovat asioita, jotka meillä täällä Suomessa yhä vielä ovat aivan eri tasolla kuin monessa muussa maassa maailmassa ja siksi meillä hyvinvointi ja sen mahdolliset ongelmat kohdistuvat enemmänkin yksilöön ja meidän omiin tekemiimme valintoihin.

Hyvinvoinnista voidaan lukea kirjoista ja netistä tuhansista lähteistä ja sadoilta erilaisilta lähtökohdilta. Voi olla, että pystymme juoksemaan maratonin ja kehomme on loistokunnossa, mutta henkisesti olemme loppu, tai vastaavasti kehomme on sairas ja kulunut, mutta henkisesti olemme vahvoja – tämä kaikki kertoo, että hyvinvointi on kokonaisuus, jonka jokainen meistä kokee ja näkee eri tavalla.

Tämän vuoden toinen lehtemme teema oli hyvinvointi ja alan yrityksiä toimii kohtuullisen paljon täällä Lohjalla, mutta kuinka monta saimme mukaan esille lehteen, onkin sitten eri asia, sillä jokaisella yrityksellä ja yrittäjälläkin on omat suunnitelmansa niin asiakkaiden hankintaan, kuin nykyisten asiakkaiden hoitoon, sekä oman hyvinvoinnin hallintaan.

Henkilökohtainen hyvinvointi

Me emme yksilöinä voi hirveästi vaikuttaa yhteiskunnan hyvinvointiin, mutta pitämällä huolen itsestämme, voimme ainakin olla vaikuttamassa, siihen, että itse olemme kunnossa. Omaan henkilökohtaiseen hyvinvointiin liittyy niin monta asiaa, että unohdamme välillä jonkin. Saammeko tarpeeksi unta, ulkoilemmeko, tai liikummeko tarpeeksi. Onko ruokavaliomme monipuolinen ja tasapainoinen, vai jääkö meiltä jotain tärkeitä hivenaineita saamatta. Ennen nämä kaikki olivat helpompaa, kun tiesimme vähemmän. Nykyään tiedämme paljon enemmän, ja lisäksi osa tiedostamme on kiistanalaista, eli voimme tehdä jopa jotain sellaista, mikä ei ole meille hyväksi, koska luulemme tietävämme asioita. Varsinkin netti on täynnä mitä parempia ideoita oman hyvinvoinnin ylläpitoon ja koska emme ole koskaan varsinaisesti oppineet tarkastamaan lähteitä, voi olla, että opimme netistä vääriä asioita.

Haluatko voida hyvin

Joskus asiat lähtevät omasta halusta ja siitä, että hakee apua omaan tilanteeseen. Voi hyvinkin olla, että omassa perheessä ei edes nähdä voitko itse hyvin ja saatat olla tilanteessa, että sinun on parempi hakea apua ulkopuolelta – tai joskus puhuminen perheen kanssa jo auttaa.

Toisilla auttaa jo se, että aktivoituu itse liikkumaan tai puhumaan ihmisten kanssa, sosiaalinen kanssakäyminen on meille ihmisille tärkeä osa kokonaisuuttamme.

Meidänkin lehtemme sivuilla on vuosien aikana kirjoitettu hyvinvoinnista liikunnan, mielenterveyden ja ravinnon kautta ja se vain osoittaa sen, että meidän oma hyvinvointimme todellakin on kokonaisuuksien summa.

KO

Kommentoi kirjoitusta